Kaikki taivaan sini - Mélissa Da Costa

Kirjan nimi: Kaikki taivaan sini (Tout le bleu du ciel) 

Kirjoittaja: Mélissa Da Costa, suomentanut Saana Rusi

Lukija: Joonas Kaukoranta
Julkaisija: Tammi

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos ja äänikirja 2024

Kesto: 22h 37min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Émile on parantumattomasti sairas. Vaikka hän on vain 26-vuotias, ovat hänen aivonsa vääjäämättömällä surkastumisen tiellä. Harvinainen nuoruusiän Alzheimer on viemässä hänet hautaan. Lääkärit ovat antaneet hänelle vain maksimissaan kaksi vuotta elinaikaa. Émile ei halua jäädä viimeisiksi hetkikseen sairaalasänkyyn tutkittavaksi ja läheistensä säälinkohteeksi. Hän oli nuorempana haaveillut lähtemisestä reissaamaan ympäri Ranskaa matkailuautolla. Ja nyt hän on päättänyt toteuttaa tuon irtioton.

 

Émile laittaa ilmoituksen nettiin, jossa etsii itselleen matkaseuralaista viimeiseen suureen seikkailuun. Yllättäen hänen ilmoitukseensa tulee vastaus. Kolmeakymmentä lähestyvä Joanne on valmis lähtemään matkaan hänen kanssaan. Tämä mustiin muodottomiin kaapuihin ja lierihattuun pukeutunut pieni nainen ei aivan vastaa Émilen ajatusta matkakumppanista, sillä eihän hiljaista Joannea tunnu edes kiinnostavan minne he ovat menossa. Yhdessä he silti lähtevät tienpäälle matkailuvaunulla näkemään upeita maisemia ja kauniin maalauksellisia ranskalaisia kyliä. He kohtaavat lämpimiä ihmisiä. Hiljalleen Joannenkin muurit rupeavat sortumaan. Taustalla painaa kuitenkin vääjäämättä Émilen yhä heikkenevä muisti ja kunto.

 

Sain suosituksen tähän kauniiseen teokseen siskoltani ja olipa tämän arvio äänikirjapalvelussakin peräti 4.5 (1,9 k ääntä) eli varsin suositusta teoksesta on kyse. Luonnollisesti odotukseni olivatkin sitten kohonneet ehkä hiukan liiankin korkealle. Odotin ja odotin nimittäin milloin tarina lähtisi viimein rullaamaan, sillä teoksen alkupuolisko tuntui junnaavan paikallaan Émilen muistellessa entistä heilaansa, jonka kanssa oli tullut ero. Vuoroin hän syytti Lauraa ja vuoroin itseään. Ja pakko sanoa, että itselläni nousi ihan niskakarvat pystyyn tuosta Laurasta. En pitänyt hänestä lainkaan, ja mielestäni oli vain hyvä, että Émile pääsi hänestä eroon. Oikeastaan en olisi jaksanut kuulla koko tyypistä. Tiivistämistä olisi siis voinut tehdä ja rankalla kädellä.

Tahmean alun jälkeen tarina rupesi kuitenkin vetämään. Émilen muisteluiden sijasta painopiste rupesi siirtymään yhä enempi hänen sairautensa pahenemiseen ja ilmenemismuotoihin. Tällöin Joanne alkoi nousemaan enempi ääneen, ja hänen kauttaan seurattiin tätä muutosta. Taitavasti ja aidontuntuisesti Da Costa kuvaakin Émilen muistin haparoitumista ja yhä tiheneviä katkoskohtauksia. Sen myös ymmärtää, miksi hän halusi elää eikä jäädä sairaalasänkyyn makaamaan. Vaikka tämä vaatikin hänen seuralaiseltaan paljon enemmän kuin Émile luultavasti tajusikaan. Myös Joannen omaa tarinaa ruvettiin kerimään auki ja se kosketti syvältä. Ylipäätänsä pidin mietelauseita ja meditointia harrastavasta syvällisemmästä Joannesta enempi kuin Émilen paikoin jopa lapsellisen ivallisesta ylenkatseesta. Tietysti tämä oli Émilellekin suuri henkisen kasvun matka, joten eipä se lähtötila voinut kovin valaistunut kai ollakaan.

Tästä teoksesta ei myöskään voi kirjoittaa mainitsematta sen postikorttimaisen upeita maisemia. Tämä teos oli kuin matkaopas, josta poimia upeimmat vaelluskohteet ja kauniit pikku kylät. Itselleni tuli myös kauhea hinku päästä tuonne laguuniin näkemään flamingolaumat. Koin myös hyvin kiehtovana ekokylän, jossa kasvatettiin permakulttuurin mukaisesti omat kasvit. Onhan mieheni selittänyt tuosta viljelymetodista minullekin useasti. 

 

Kokonaisuutena Kaikki taivaan sini oli siis lopulta hyvinkin koskettava teos. Silti sillä kesti liian kauan päästä varsinaiseen asiaansa. Hiukan suuremmallakin typistämisellä alkupäässä tämä olisi ollut aivan loistava. Nyt vasta loppupuolella tarinan lempeä ja lämminsydäminen aiheiden käsittely teki minuun vaikutuksen. Da Costa oli myös vaikeassa paikassa, sillä olin juuri tätä ennen kuunnellut Tommi Kinnusen todella voimallisen Kaarnan. Kielellisesti tai intensiteetiltään Da Costa ei päässyt lähellekään Kinnusta ja varmaan se myös vaikutti alun kokemuksiini. Kaikki taivaan sini on nimittäin raskaista aiheistaan huolimatta feelgood-genren teos eikä pyrikään samalaiseen ravistelemaan tunnemyrskyyn. Eikä sen tarvitsekaan. Ihanaa, että vaikeitakin aiheita voidaan käsitellä näin lempeästi ja sydämellisesti. Aikamoinen suuri seikkailu se olikin.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjat kertovat, Kirjasähkökäyrä, Kirjarouvan elämää ja Anun ihmeelliset matkat