Okaruusujen valtakunta - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Okaruusujen valtakunta (A Court of Thorns and Roses)

Sarja: Valtakunta #1
Kirjailija: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2015, suomennos 2019

Sivumäärä: 475  

Mistä: Kirjastosta

 

' Haltia nauraa puuskahti häijysti. "Hyväksytkö kohtalosi noin alistuneesti?" Kun vain jatkoin tuijottamista, olento jatkoi: "Koska sinulla on sisua nimetä paikka, jossa pyydät minut tappamaan itsesi, kerron sinulle salaisuuden, ihminen: Prythian vaatii henkeäsi jollain tavalla vastineeksi riistämästäsi hengestä. Kuolemattoman valtakunnan edustajana voin joko suolistaa sinut kuin elukan tai... voit ylittää muurin ja viettää loppuelämäsi Prythianissa."

Räpäytin silmiäni. "Mitä?"

Hitaasti, aivan kuin tosiaan olisin tyhmä elukka, olento toisti: "Voit joko kuolla nyt tai luovuttaa henkesi Prythianille elämällä siellä ikuisesti ja jättämällä ihmisten maailman taaksesi." '

s. 47-48

 

Maa on jaettu kahtia haltioiden suuriin valtakuntiin sekä eteläiseen pieneen kuolevaisten maahan. Tuolla etelässä elää myös nuori nainen Feyre. Hän asuu pienessä mökissä ramman isänsä ja kahden siskonsa kanssa, ja ilman Feyreä he olisivat jo kuolleet kaikki nälkään aikoja sitten. Feyre nimittäin metsästää. Nyt ankara talvi kuitenkin pakottaa hänet yhä syvemmälle metsään etsimään saalista. Ja siellä hän kohtaa suuren suden - jonka Feyre surmaa. Pian Feyre saa huomata tappaneensa tavallisen metsänpedon sijasta Prythianin valtakunnasta saapuneen haltijan. Suuri petomainen haltija tulee hakemaan hänet mukaansa haltioiden maille hintana surmatyöstä. 

 

Prythianissa Feyre saa kuitenkin huomata, että orjuuden sijasta häntä odottaakin haltijoiden mahtava kartano ja lähes hienostunut kohtelu. Hänen sisällään vallinnut pelko ja viha haltioita kohtaan rupeaa sulamaan. Jokin kuitenkin vaivaa haltiamaita. Jokin vitsaus joka heikentää heidän voimiaan. Onko mitään enää tehtävissä? Ja mikä on pienen ihmistytön rooli tässä kaikessa? 

 

' "Hmm", hän sanoi astumatta kauemmas. "Entä sinikellojen soitto? Auringonsäteestä tehty nauha? Tai kuunvalosta punottu seppele?" Hän virnisti pahankurisesti.

Tämäkö muka haltiavaltakunnan ylivaltias? Ylihupsuttelija pikemminkin. Hän tiesi - hän tiesi, että kieltäytyisin uinnista, että kiemurtelisin vaivaantuneena jo siitä hyvästä että jäin kaksin hänen kanssaan.

Ehei. En soisi hänelle sitä iloa että nolostuisin. Viime aikoina olin saanut siitä tarpeekseni. Olin kyllästynyt olemaan kylmä, katkera tyttö. Niinpä hymyilin hänelle herttaisesti ja yritin parhaani mukaan teeskennellä, ettei vatsani heittänyt volttia. "Uiminen kuulostaa ihanalta." '

s. 188  

 

Romantasiasta puhuttaessa nousevat kaksi naiskirjailijaa erityisesti esiin: Rebecca Yarros sekä Sarah J. Maas. Olen aivan koukussa Yarrosin Empyreum-sarjaan samoin kuin Maasin Crescent cityyn. Varsin vetävä on myös Maasin Throne of Glass-sarja. Päätin siis ottaa kokeiluun luonnollisena jatkumona myös tämän Maasin kehutun Valtakunta-sarjan. Ja oi että kuinka karvaasti petyinkään!

 

Pidän romantasian tavasta sekoittaa kiehtovia fantasiamaailmoja ja romantiikan juonilankoja, mutta kyllä jokin laatu pitää näissäkin olla. Okaruusujen valtakunta tuntui nimittäin enempi teinitytön naivilta kyhäelmältä. Enkä tiedä kuinka Maas oikein onnistui tässä, sillä Throne of Glass-sarjaa on jo julkaistu ennen tätä eli kyseessä ei suinkaan ole esikoisteos. Pääparin välinen kemia oli niin päälle liimattua ja epäuskottavaa. Myöskin Feyren alun viha haltioita kohtaan ja kuinka vaarallinen haltioiden maa on erilaisine pelottavine haltiakammotuksineen oli niin alleviivattua, että oksat pois. Ja kuinka helposti tästä sitten kiepsahdettiinkin niihin kuumiin katseisiin. Juu elikkäs...

 

Ei tämä lukumatka pelkkää kärsimystä kuitenkaan ollut. Maas osaa kirjoittaa vetävästi niin, että kaikesta huolimatta sivut rullasivat eteenpäin vaivatta. Kevään valtakunta ja sen kartano olivat varsin kiehtovat naamioineen, yllättäviä juonenkäänteitä oli ja lopussa saatiin myös jännitystä. Mutta jos henkilöhahmot ja heidän kehityksensä on näin epäuskottavaa, niin kyllä se pahasti syö lukukokemusta. Kotimaista S.K. Rostedtin Kahden veren tytärtä on paljon verrattu tähän sarjaan, ja pakko sanoa että Rostedtin teos kyllä vie tässä vertailussa kirkkaan kärkisijan minun silmissäni. Olin jo päättänyt unohtaa tämän Maasin epäonnistumisen ja keskittyä hänen muihin sarjoihinsa, mutta siskoni vakuuttaa, että tämäkin sarja paranee huomattavasti seuraavissa osissa. Pitäisikö siis vielä antaa yksi mahdollisuus...?

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Morren kirjablogi, Haaveena kirjailijan ura, Kirjahullun päiväkirja, Ruusunnuppuja, Yksi luku vielä..., Kirjasähkökäyrä, Kirjojen pyörteissä ja Kirjoihin kadonnut