Kirjan nimi: Mofongo (Mofongo)
Kirjailija: Cecilia Samartin, suomentanut Seppo Raudaskoski
Lukija: Pinja Flink
Julkaisija: Bazar
Julkaisija: Bazar
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2016 ja äänikirja 2020
Kesto: 11h 41min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
Kaliforniassa ala-asteikäinen Sebastian katselee välituntisin kun muut lapset juoksevat pallon perässä jalkapalloa pelaten. Hänkin haluaisi kovasti mukaan muttei voi. Hänen vakava sydänvikansa estää kaiken fyysisen urheilun. Muut lapset eivät ymmärrä, miksi hontelo Sebastian saa erikoiskohtelua, ja kiusaavat häntä. Onneksi koulupäivän jälkeen hänellä on kuitenkin oma pakopaikkansa - abuela Lolan talo Bungalow Havenin palvelukotialueella.
Isoäiti saa kuitenkin sairaskohtauksen, joka järkyttää koko suvun tasapainoa. Sebastianin äiti on ollut niin keskittynyt lapsensa sairaalakierteeseen, että oma avioliittokin on jäänyt jalkoihin ja välit sisaruksiinkin kylmenneet. Ja nyt pitäisi vielä huolehtia omasta äidistäkin, joka ei suostu menemään vanhainkotiin ja rupeaa aivan mahdottomaksi. Abuela Lola nimittäin päättää viimein ruveta taas elämään. Hän värjää hiuksensa punaisiksi ja heittää vanhainkodin mauttomat ruokalähetykset roskikseen ja rupeaa taas kokkaamaan kotimaansa Puerto Ricon herkkuja. Sebastian auttaa isoäitiään koulupäivän jälkeen kokkailuissa ja iso pata porisee kuumana joka päivä. Voisiko ruoka olla se viimeinen pelastusrengas joka kuroisi suvun viimein takaisin yhteen?
Näin tässä eräänä yönä aivan yllättäen unta, että olin lukemassa Samartinin teosta Señor Peregrino. Sopivasti seuraavana päivänä kuuntelemani äänikirja tuli päätökseen ja piti valita jotakin uutta kuunneltavaa. Koska olin lukenut jo Samartanin Señor Peregrinon ja Nora & Alician päätin ottaa kuunteluun tämän Mofongon, vaikka en ollut koskaan ennen siitä kuullutkaan. Näin se on hauskaa kuinka sattumat ohjaavat lukemisen valintaa, vaikka kuinka olisi suunnitellut mitä seuraavaksi kuuntelisi. Ja täytyy sanoa, että alitajuntani oli oikeassa - Mofongo oli aivan täydellinen lukuvalinta tähän hetkeen.
Mofongo tasapainoilee taitavasti traagisen mutta samalla sydäntälämmittävän tarinan välillä. Oli hienoa päästä seuraamaan Lolan uutta heräämistä ja intoa kokkaamiseen. Abuelan ja Sebastianin välit olivat ihanan lämpimät ja tunsin tuon höyryävän lämpimän ruuan parantavan ja yhdistävän voiman kun se katettiin pöytään. Kuinka ihanaa olisi, että nykyäänkin oma perhe kokoontuisi yhdessä syömään noin helposti. Kuka aina milloinkin ilmestyi herkullisten kotisaaren ruokien äärelle. Se pakotti myös sukua viimein kohtaamaan menneisyytensä ja toisensa.
Samaan aikaan kuitenkin ohessa kulkee tuo sairaan Sebastianin tarina. Kuinka huoli painaa vanhemman sydäntä. Toisaalta haluaisi kaiken avun lapselleen, mutta samalla mahdollinen tuleva leikkaus saa kylmän kauhunhien kulkemaan selkäpiitä pitkin. Mitä jos asiat menevätkin huonompaan? Pelko kuolemasta kärkkyy niin Sebastianin kuin abuela Lolan yllä. Tätä tarinaa lukiessa tunsin niin ihanan lämmittäviä kuin kyyneliä vuodattavia hetkiä. Silti yleisvire oli enimmäkseen toivoa täynnä. Tätä kuunnellessa tuli myös suuri himo päästä maistelemaan noita Puerto Ricon ruokahelmiä. Ja lattarikirjallisuudelle tyypillisesti pieni hippunen maagista realismia vielä kruunasi tämän. Mofongo tuntui osuvan kyllä täydellisesti juuri siihen mitä tarvitsinkin kuunneltavakseni.
Tähdet: 4.5 / 5
Muualla luettu: Kirjaluotsi, Kirjoihin kadonnut, Luetut kirjat, Unelmien aika ja Kirjavinkit