Sarja: Peregrino #1
Kirjoittaja: Cecilia Samartin, suomentanut Tiina Sjelvgren
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2008, suomennos 2010
Sivumäärä: 380
Mistä: Omasta hyllystä
' Lapsen pikkuruisia hartioita ja selkää peitti syntymämerkki, joka oli suuri ja punainen kuin avonaisena ammottava haava. Se jatkui selästä takapuolen yli aina polvitaipeisiin saakka. Vapisevin käsin kätilö ryhtyi hankaamaan merkkiä pois toivoen, että se olisi vain synnytyksestä iholle jäänyt harmiton tahra. Mutta merkki ei kadonnut mihinkään - yhtä vähän kuin katosivat kirkkaat silmät ja pikkuinen suu, joka mutristui ruoan toivossa. Kätilö asetti lapsen nopeasti takaisin pöydälle ja ilmoitti: "Olen nähnyt monen muotoisia ja värisiä syntymämerkkejä, mutta en ole nähnyt mitään tällaista. Ihan kuin... lapsi istuisi itsensä pirun kämmenellä." '
s. 11
Kuvankaunis Lorena on meksikolaisessa kotikylässään tunnettu siveydestään. Näin ollen kun hänen vatsansa rupeaa kasvamaan, tiedetään ettei tämä pian hyvän avioliiton solmiva tyttö ole vapaaehtoisesti joutunut tilanteeseensa. Kohtalolle ei kuitekaan riitä Lorenan siveyden vienti ja sulhasen karkotus. Hän saa vielä taakakseen tyttären, jota itse paholainen on koskettanut. Näin kätilö ja pian muu kylä rupeaa uskomaan, kun tarina Jamiletin selän raadollisesta merkistä rupeaa leviämään. Jamilet elää kuitenkin lapsuutensa autuaan tietämättömänä selkäpuolensä kauhuista, kunnes realiteetit viimein iskevät vasten kasvoja. Hän on erilainen. Hän on paholaisen koskettama.
Varttuessaan nuoreksi aikuiseksi, Jamiletilla on vain yksi tavoite: ylittää raja maahan jossa kaikki unelmat toteutuvat. Tuossa maassa, jossa talotkin kurkottavat kohti korkeuksia, ehkä hänenkin merkkinsä voitaisiin poistaa. Onneksi L.A:ssa asuu myös Jamiletin täti, joka auttaa asunnon ja väärennettyjen henkilökorttien kanssa. Kuin ihmeen kaupalla lukutaidoton Jamilet pääsee Yhdysvalloissa töihin mielisairaalaan, jossa hän saa hoidettavakseen änkyrän vanhan miehen, jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Haukkuihin ja halveksintaan tottuneen Jamiletin kuori on kuitenkin kovempaa tekoa kuin monella muulla. Pikkuhiljaa myös tämä potilas, Señor Peregrino, rupeaa avautumaan Jamiletin läsnäollessa. Hän alkaa kertomaan tarinaansa pyhinvaellusmatkastaan Santiago de Compostelaan. Tarinaa kävelemisestä, uskosta ja ennen kaikkea Rosasta.
' Tuon valon läpi näin hänet. Sinä aamuna hän käveli edelläni, ja hänen hameenhelmansa heilahteli ja keinui nilkkojen ympärillä kuin aaltoileva meri. Yritin vakuuttaa itselleni, etten ollut hänestä enää lumoutunut. Että tyttö ei vetänyt vertoja pelloilla villeinä kasvaville herkille kukille ja että hänen hiuksistaan puuttui kiilto verrattuna korpin siipeen, joka välähtää auringonsäteen osuessa siihen. Kävelinne reipasta vauhtia. Tomas osoitti meille matkan varrella vastaan tulevaa luonnon kauneutta: horisontin yli jatkuvaa kullasta ja vihreästä punottua tilkkutäkkiä, Riojan laakson suojassa lepääviä keskiaikaisia kirkkoja ja kivikyliä, jotka näyttivät siltä kuin aika niissä olisi seisahtunut. Mutta kun käänsin katseeni takaisin tyttöön, sieluni oli ravittu. '
s. 190
Señor Peregrino on monisäikeinen tarina. Aluksi se on kertomus hylkiöstä. Kuinka syntymämerkki tuomitsi nuoren tytön kohtalon kaikken silmissä. Luin palakurkussa Jamiletin ensimmäisestä koulupäivästä. Kuinka lapsen into tukahdutettiin ennen kuin hänelle ehdittiin antaa edes mahdollisuutta puhjeta kukkaan. Tuo yksi päivä tuli tuomitsemaan hänet tietämättömyyteen, eväten oikeuden edes luku- ja kirjoitustaitoon. Kaiken sen Jamiletin kokeman hyljeksinnän seurauksena ei ole ihmekään, että syntymämerkistä kehkeytyi hänelle pakkomielle. Edes laiton rajanylitys Yhdysvaltoihin ei voi estää häntä, jos on edes pieni mahdollisuus vapautua sen seuraksena tuosta kammottavasta merkistä.
Vaikka tarina alkaa Jamiletista, ryövää Señor Peregrino sivutilan myöhemmin romaanissa. Hänen tarinansa on puolestaan kertomus Rosasta, joka nöyrällä valovoimaisuudellaan onnistui lumoamaan lähes jokaisen vastaantulevan miehen. Suuren rakakustarinan sijasta koin matkakumppanusten tunteet Rosaa kohtaan kuitenkin enemmänkin häiritsevänä pakkomielteenä. Toisaalta nämä kertomukset Señor Peregrinon pyhinvaellusmatkasta myös samalla herättivät eloon tuon reitin. Minkälainen yhteinen kokemus tuollainen viikkoja kestävä vaellus läpi Espanjan hengästyttävien maastojen ja perinteisten kylien olisikaan!
Kokonaisuutena Señor Peregrino on hyvin helppolukuinen teos, jossa ei liiaksi syvennytä kipukohtiin. Tästä huolimatta onnistuu se paikoin myös koskettamaan. Hyvässä viihderomaanissa voikin mielestäni olla vakavampia taustasävyjä, sillä se luo vähän syvyyttää itse tarinaan. Pidin aikoinaan Samartin toisesta teoksesta Nora & Alicia, ja tuolloin monet kehuivat Señor Peregrinon olevan vielä parempi. Itse en ehkä lähtisi tätä kuitenkaan allekirjoittamaan, sillä se minkä koin Nora & Aliciassa sadunomaisena kauneutena, ei päässyt puhkeamaan kukkaan Señor Peregrinossa. Jotkin epäuskottavuudet jäivätkin hiertämään, sillä näissä kohtauksissa olisi
ollut potentiaali niin paljon enempään, ja tuntui että Samartin oli valinnut vain helpon ratkaisun. Ihan kelpo viihdelukemista kuitenkin näin lämpeneviin päiviin.
Tähdet: * * * +
Muualla luettu: Rakkaudesta kirjoihin, Morren maailma, Amman lukuhetki, Leena Lumi, Kirjahullun päiväkirja, Luettua, Kirjamerestä ongittua, Vinttikamarissa, Kirjojen keskellä, Sheferijm, Kirjamielellä ja Pieni kirjasto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti