Veronika päättää kuolla - Paulo Coelho

Kirjan nimi: Veronika päättää kuolla (Veronika decide morrer)
Kirjoittaja: Paulo Coelho, suomentanut Sanna Pernu
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 1998, suomennos 2011
Sivumäärä: 240
Mistä: oma

Äidinkielen kurssilla oli sellainen ryhmätyö, jossa kaikkien ryhmäläisten piti lukea saman teeman omaava kirja. Ryhmäni aihe oli Suljettuna laitokseen. Mikään listassa olleista kirjoista ei kuitenkaan houkuttanut, ne vaikuttivat niin synkiltä. Onneksi lukemisensa sai valita myös out the box. Omasta kirjahyllystä sitten -pienen kaivamisen jälkeen- löytyikin tämä Coelhon kirja. Päähenkilö on romaanissa lukittu mielisairaalaan, mutta Coelhon kirjat eivät ole kovin synkkiä, joten Veronika päättää kuolla sopi mainiosti tähän kohtaan.

Tarinan päähenkilö on Veronika, joka on kyllästynyt elämäänsä. Kaikki päivät tuntuvat samalta ja tulevaisuuden näkymäkin on vain samaa yksitoikkoisuutta täynnä, vain pahempana. Tämä on ensimmäinen syy itsemurhalle, toinen on nimittäin hyödyttömyyden tunne. Maailmassa on niin paljon pahuutta, eikä Veronika voi tehdä sille mitään. Näistä asioista johtuen Veronika ei enää näe syytä elää, ja pitkällisen harkinnan jälkeen hän päätyy lopettamaan päivänsä unilääkkeiden yliannostuksella. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, ja Veronika herää Viletessä -Slovenian pahamaineisessä mielisairaalassa. Tuolla hän saa kuulla, että hänen sydämensä on vaurioitunut, ja että hänellä on enintään viikko elinaikaa. Aluksi Veronika yrittää keksiä keinoja miten nopeuttaa kuolemaansa, joka on vääjäämättä saapumassa pian, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Kuitenkin kun hänen päivänsä hupenevat, rupeaa hän löytämään kauan kadoksissa olleen elämänhalunsa, mutta onko se jo liian myöhäistä.

Sivuhenkilöt tuntuivat olevan kirjassa aika isossa roolissa. Nämä ihmiset Veronika tapasi mielisairaalassa ja jokainen heistä opetti hänelle jotakin elämästä. Zeljka oli ensimmäinen ihminen (potilas), johon Veronika tutustui. Zeljka oli päätynyt Villeteen vakavan masennuksen seurauksena. Sitten oli myös Mari, paniikkihäiriöön sairastunut menestyvä liikemies, joka sulki itsensä laitokseen turvaan. Hän oli jo itseasiassa täysin parantunut vaivastaan, mutta päättänyt jäädä Villetaan. Sillä nimittäin kaikki saivat olla niin hulluja kuin halusivat ilman arvostelua. Edvard taas oli päätynyt laitokseen diplomaattivanhempiensa johdosta. Hän olisi halunnut ryhtyä taiteilijaksi -vanhempiensa kauhuksi- mutta uppoutui liikaa omaan maailmaansa. Tämä skitsofreenikko kuitenkin rakasti kuunnella Veronikan pianonsoittoa, vaikka muu maailma ei muuten häntä hetkauttanutkaan. Myös mielisairaalan johtaja tohtori Igor oli tärkeässä osassa pohdintoineen, ja kyllä Coelho oli itsensäkin kirjoittanut tarinaan vierailemaan.

Mielisairaala oli mielenkiintoinen tapahtumapaikka. Siellä oli hyvin tarkat rutiini: aamupala, aurinkokylpy, lounas, oleskelutila jne. Tuo aurinkokylpy oli siis ulkoilua (muka) aurinkoisessa säässä. Nytkin oli talvi eikä kovin hävit ilmat ja silti potilaat päästettiin ulos nauttimaan lämpimästä auringosta. Mielisairaalan arkeen kuuluivat tietysti myös erillaiset hoidot. Näitä hoitoja oli mm. insuliinishokki, joka oli hyvin vaarallinen, mutta halpa hoitomuoto esim. masennukseen. Toinen järkyttävä hoito oli sähköshokit, joita annettiin aina varoittavana esimerkkinä sillointällöin pitääkseen potilaat ruodussa. Vileta oli siinä mielessä myös erikoinen, että kuka tahansa pääsi sisään kunhan vain maksoi. Tämän vuoksi sinne oli muodostunut Veljeskunta, johon kuuluivat jo parantuneet ihmiset, jotka eivät kuitenkaan halunneet palata arkeen. Tämä oli myös hyvin johtajien tiedossa, mutta kunhan rahaaa tuli oli kaikki hyvin.

'' - Mikä on todellisuus ?
- Se jonka enemmistö on katsonut soveliaaksi. Se ei ole välttämättä paras eikä loogisin, mutta se on mukautunut kollektiiviseen tahtoon. Näetlö mikä minulla on kaulassani?
- Solmio.
- Oikein hyvä. Vastauksesi on looginen, yhtäpitävä täysin normaalin ihmisen vastauksen kanssa: solmio.
Mielisairas kuitenkin sanoisi, että kaulassani on naurettava, hyödytön, monimutkaisesti solmittu värikäskangas, joka vaikeuttaa pään liikettä ja vaatii ilmalta suurempaa ponnistusta päästä keuhkoihin. Jos en ole varuillani tuulettimen vieressä tämä kangas voi kuristaa minut kuoliaaksi.
Jos mielenvikainen kysyy minulta mitä hyötyä solmiosta on, joudun vastaamaan ettei yhtikäs mitään.
- -
Jo kuitenkin kysyn mielenvikaiselta ja normaalilta ihmiselta, mikä tämä on, terveenä pidetään sitä joka vastaa: solmio. Ei ole väliä sillä kuka puhuu järkeä vaan sillä kuka osuu oikeaan.''
s. 102-103

Kirja on Coelhon, joten kuten arvata saattaa se oli lahes puolet ajasta filosofiontia ja elämän pohdintaa. Varsinkin hulluuden teema tuntui nousevan usein esiin, samin kuin elämänhalu. Muutenkin kirja oli hyvin helppolukuinen, eikä siitä synkkyydestä ollut tietoakaan, joka yleensä vallitsee mielisairaala kuvauksia. Paulo Coelho on itse ollu kolmesti mielisairaalassa, ja lopussa olikin tästä enemmän tietoa kirjan synty -osiossa. Ehkä hän siis näin tietää mistä kirjoittaa, mutta toisaalta ei sellainen raaka kuvaus olisikaan sopinut hänen tuotantoonsa. Kirja oli kaikinpuolin kelpo opus ja oli taas ihan mukava lukea noita Coelhon satumaisia opetuksia. En kuitenkaan kokenut mitään suurta valasitumista, kuten jotkut Coelhon lukijat ovat, mutta taisaalta en myöskään pettynyt. Välillä näitä on ihan mukava lukea, jos kaipaa opettavaisia satuja.

Tähdet: * * *

Kirja on jakanut paljon mielipiteitä. Tässä parin arvostelut: Jokke/Jokken kirjanurkka, Katja/Lumiomena, Daelenna/Takahylly ja Sanna/Luettua