maanantai 5. elokuuta 2013

Naimapuuhia - Jeffrey Eugenides

Kirjan nimi: Naimapuuhia (The Marriage Plot)
Kirjoittaja: Jeffrey Eugenides (Arto Schroderus)
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2011, suomennos 2012
Sivumäärä: 599
Mistä: Synttärilahja

'' Hän oli ottanut pääaineekseen englanninkielisen kirjallisuuden kaikkein puhtaimmasta ja tylsimmästä syystä: koska hän rakasti lukemista. Madeleine selasi ´´Englantilaisen ja amerikkalaisen kirjallisuuden kurssivaatimuksia´´ niin kuin hänen huonetoverinsa selasivat Bergdorfin luksustavaratalon esitettä. Kurssi nimeltä ´´Kirjallisuus 274: Lylyn Eufues´´ kiihotti Madeleinea samalla tavalla kuin Fioruccin buutsit Abbya. - - Jo silloin kuin Madeleine oli pikkutyttönä kotona Prettybrookissa mennyt kirjastohuoneeseen, jossa hyllyt nousivat kauas hänen ulottumattomiinsa - niissä oli uusia hankintoja kuten Love story tai Myra Breckinridge, joista huokui jotain aavistuksen kiellettyä, samoin Fieldingiä, Thackerayta ja Dickensiä kunnianarvoisina ranskalaisina sidoksina - kaikkien noiden mahdollisesti luettavissa olevien sanojen tuima läsnäolo oli pysäyttänyt hänet niille sijoilleen. Hän saattoi selata kirjanselkiä tunninkin. ''
s. 36-37

Yliopistossa 1800-luvun avioliittoromaaneista tutkelmaa tekevän kauniin Madeleinen omat suhteet eivät suju aivain kuin kirjoissa. Deitailtuaan epäonnistuneesti niin valokuvamallia kuin rikkaan suvun vesaa, Madeleine päättää omistaa viimeisen vuotensa yliopistossa vain opiskelulle ja elää selibaatissa. Omituisella Semiotiikka 211 -kurssilla hän kuitenkin tapaa salaperäisen, ja ainoan toisen täysjärkiseltä vaikuttavan, Leonardin ja se on menoa. Vanhat päätökset saavat lentää romukoppaan, kun Leonard osoittaa vastakaikua Madeleinen tunteille.

Koulu ja suhde Leonardiin päättyvät, ja Madeleinen pitkäaikaisen ystävän Mitchellin toiveet heräävät. Ehkä viimeinkin hänellä olisi mahdollisuus saada Madeleinen itselleen. Päättäjäispäivänä Madeleine saa puhelun: Leonard on sairaalassa henkisesti romahtaneena. Tämä on käännekohta Madeleinen elämässä. Hän sanoo hyvästit letkeälle opiskelijaelämälle ja ryhtyy vakavasti masentuneelle Leonardiksi tyttöystäväksi ja hoitajaksi. Leonard on maanis-depressiivinen eikä Madeleine osaa aavistaakkaan kuinka paljon tämä sairaus tulee vaikuttamaan heidän elämäänsä.

Samaan aikaan on-off ystävyyssuhteessa Madeleinen kanssa oleva Mitchell päättää lähteä Intiaan seuraamaan Äiti Teresan jalanjälkiä. Uskontotieteitä opiskeleva Mitchell on nyt tienhaarassa tulevaisuutensa suhteen ja lähtö Intiaan on myös oiva keino päästä nuolemaan haavojaan rauhassa - Madeleine jää hänelle vain haavekuvaksi. Matkaan lähdetään yhdessä kämppäkaveri Larryn kanssa, josta paljastuu täysin uusi puoli Eurooppaa kierrellessä.

'' Kaiken kaikkiaan koko jutussa alkoi olla kohtalaisen koomisia ja shakespearelaisia piirteitä: Larry rakasti Mitchelliä, joka rakasti Madeleinea, joka rakasti Leonard Bankheadia. Vaikka Mitchell oli yksin maailman köyhimmässä kaupungissa, missä hän ei tuntenut ketään, missä kolikkopuhelimia ei ollut ja postikin kulki hitaasti, romanttinen farssi ei päättynyt, mutta näin hän pääsi sentään pois näyttämöltä. ''
s.440

Huh, vaikuttaa aika monimutkaiselta kolmiodraamalta. Tämä ei kuitenkaan ollut mikään kevyt suhdesotkuromaani, vaan Leonardin maanis-depressiivisyys loi tarinaan tumman pohjavireen. Lääkityksestä huolimatta hän pysyi masentuneen ja lamaantuneena, ja kun asiat alkoivat sujumaan paremmin joutui taas pelkäämään seuraavaa katastrofia. Madeleine oli hänelle ennemminkin hoitaja kuin seurustelukumppani, mutta siltikään hän ei pystynyt ymmärtämään Leanardin tilannetta. En tiedä oliko kyse naiviudesta vai toiveajattelusta, mutta aivain kuin hän olisi uskonut, että juuri hän pystyisi pelastamaan Leonardin.

Romaanissa oli mielestäni hienosti tuotu esiin Leonardin sairaus ja sen herättämät tunteet: synkkyys ja epätoivo, turhautuminen kun ei voikaa paremmin sekä läheisten toivon jatkuva syttyminen ja sammuminen. Leonardin tunteiden ristiriitaisuus käy hyvin selville kun hän huuta Madeleinea lähtemään huoneesta, mutta syvällä sisimmässään toivoen tämän jäävän. Ainainen pelko siitä että sairaus karkottaisi viimeisenkin ihmisen jättäen hänet aivan yksin jäyti hänen sisintään.Myös maaniset vaiheet tuntuivat hyvin eläväisiltä. Sanat juoksivat paperilla ylivilkkaan Leonardin ajatusten lailla herättäen ahdistusta ja huolta. Mielessä oleva sairaus ei todellakaan ole leikinasia.

Eugenidesillä on kyky täysin sulavasti siirtyä tarinan ajasta menneisyyteen selittämään taustoja. Näin valottui kaikkien päähenkilöiden perhetaustat, kohtaamiset ja tragediat. Pidin myös kirjallisuusviittauksista ja lukemisesta lukutoukasta, ja olisin toivunut sitä hiukan lisääkin. Eugenides hurmasi kuitenkin täysin sujuvalla ja kauniilla kielellään, mutta olisin kaivannut itse juoneen vielä lisää syvyyttä. Kirja oli hyvä, mutta ei kovin mieleenpainuva.

Tahdet: * *  * +

Muualla luettu: Järjellä ja tunteella, Jaana/Täällä toisen tähden alla, Minna Jaakkola/Oota, mä luen tän ekä loppuun, Morre/Morren maailma, Salla/Sallan lukupäiväkirja, Upotus, Minna/Ilselä, Sara/P.S. Rakastan kirjoja, Liisa/Luetut, lukemattomat, Mari A:n kirjablogi ja Sanna/Luettua

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...