Kirjailija: Linda Olsson, suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2011, suomennos 2012
Sivumäärä: 320
Mistä: Lahja
Uuden-Seelannin rannikolla pienessä yksinäisessä talossa kimmeltävän veden rannalla asuu Marion. Marion on noin viisikymppinen entinen lääkäri, joka elää muusta yhteisöstä eristäytynyttä elämää. Hänen päiviään täyttävät pitkän vaellukset silmän kantamattomiin jatkuvalla hiekkarannalla omissa oloissaan. Viisitoista vuotta aiemmin Marion pakeni Uuteen-Seelantiin tunteidensa ja muistojensa ulottumattomiin, mutta voidakseen haudata kipeimmät muistonsa, on hänen luovuttava myös niistä kaikkein rakkaimmista.
'' En tavoittanut muistikuvaa riemukkaasta ilostani, väkevistä väreistä ja täydellisen vapauden tunteesta. Rakkaudesta. Sen sijaan istuessani sinä päivänä rannalla näin edelleen kaiken sen suodattimen lävitse, jonka olin luonut selvitäkseni hengissä. En nähnyt onnea, joka edelsi kuilua. Olin pakottautunut tukahduttamaan muistikuvan siitä, pakottautunut työntämään mielestäni elämäni suurenmoisimman ajan, jotta pärjäisin loppuelämäni ilman sitä. Niin siinä varmaankin oli käynyt. Sen jälkeen on tapahtunut muutosta, mutta silloin minun oli mahdotonta kohdata onnea, jonka olin menettänyt. ''
s. 46
Lähes joka torstai nuori poika Ika tulee Marionin luo. Ika ei juurikaan puhu ja hän välttelee kontaktia, mutta kuitenkin hän aina tulee. Tämän pinen ja erikoislaatuisen pojan sekä Marionin välille kehkeytyy sanaton yhteys. Eräänä päivänä Marion löytää Ikan merestä, ja vasta tällöin hänelle selviää Ikan kaltoinkohtelun mittasuhteet. Tämä nostattaa Marionin mieleen kauan pimentoon pakotetut kipeät muistot hänen, silloin Mariannen, rikkinäisestä lapsuudesta ja sen seurauksista. Hän päättää pelastaa Ikan, niin pojan kuin itsensäkin tähden.
Kaikki hyvä sinussa on kuin suuri kuohkea sipuli, jonka monisävyiset kerrokset paljastuvat hitaasti mutta väistämättömästi tien Marionin sydämen salaisin sopukoihin. Marionin ja Ikan etäinen mutta samalla niin läheinen suhde lämmitti minua lukijana kuin kuppi kaakaota. Se on herkullista, mutta samalla pitää varoa ettei se luisu hiukkasen liiankin imeläksi. Ika sai aikaan Marionissa muutoksen. Marion ei voinut enää elää vain unohtaakseen vaan oli aika avata muistojen Pandoran lipas: kurkistaa sen sisälle, selvitä siitä ja uskaltautua taas rakastamaan. Siitä tässä kirjassa on ennen kaikkea kyse.
Täytyy tähän väliin mainita, että kun aloitin lukemaan Kaikki hyvä sinussa oli kontrasti Heli Järvenpään Kadotettuihin kasvoihin. Siinä missä Järvenpään teksi oli koko ajan lyhyttä tikkausta, oli Olssonsin teoksen alku varsinkin hyvin filosofista ja runollista. Jouduin pari kertaa miettimään, että mitä ihmettä oikein aloin lukemaan. Sitten kuitenkin tapahtui jotakin ja yhtäkkiä kaikki vain tuntui loksahtavan kohdilleen. Hidas, pohtiva kerronta oli oikeastaan lositotapa kertoa tämä tarina. Itse tarina on suhteellisen vähäeleinen, vaikkakin kiehtova, mutta vasta yhdistettynä tähän viipyilevään kerrontaan, no se nyt vain toimi ja hyvin toimikin. Edes paikoittainen epäuskottavuus ei haitannut. Kuten takakannessa sanotaan: ''Kaikki hyvä sinussa on kipeä ja kuulas tarina muistamisesta, haavoittuvuudesta, vastuusta ja hellyydestä. Uskalluksesta rakastaa ja kysyä itseltään, miksi rakastaa.'' Ei se tuosta paremmaksi muutu, vaikka kuinka vääntelisin ja kääntelisin asiaa.
'' Ajattelin tietenkin Ikaa. Ja ajattelin kuinka täydellisen haavoittuvaisia lapset ovat. Etenkin pikkulapset ja ne, joilta puutuu perheen ja ystävien luoma turvaverkko.
Ajattelin veljeäni. ja ajattelin itseäni. ''
s. 202
Tähdet: * * * * +
Muualla luettu: Lukutuulia, Katse Avartuu, Sivulauseita, Luettua, Kulttuuri kukoistaa, Kattona taivas, Tarinauttisen hämärän hetket, Annelin lukuvinkit ja Tiikun tuumailut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti