Sota ja rauha - Leo Tolstoi

Kirjan nimi: Sota ja rauha (Война и мир)

Kirjailija: Leo Tolstoi, suomentanut Iivari Wallenius (osat 1 & 2) & Ron A. Seppägnen (osat 3 & 4)

Lukija: Sergei Vartiainen
Julkaisija: Saga Egmont

Julkaisuvuosi: 1865-1869, suomennos ja äänikirja 2018

Kesto: 69h 25min

Mistä: Kirjastosta

 

On vuosi 1805. Pietarin seurapiireissä pidetään pitoja ja pohditaan päivän polttavia puheenaiheita. Erityisesti muuan Ranskalainen Bonaparte herättää keskustelua. Tuo Bonaparte, joka kehtaa saattaa koko Euroopan sekasortoon ja siinä ohessa tulee astuneeksi myös Venäjän ylimystön varpaille. Alkaa sotaretki Itävallan avuksi. Pitäähän tuo ylimielinen mukamas keisariksi julistautunut Bonaparte laittaa kuriin. Yhteenottoja tapahtuu. Rauha kuitenkin solmitaan ja arvomerkkejä jaetaan puolin jos toisinkin. Kapisesta Bonapartesta tulee nyt myös Venäjällä tunnustetusti Ranskan keisari Napoleon. Kohtalonpyörä kuitenkin jatkaa pyörimistään ja vuonna 1812 Napoleon lähettää joukkojaan Venäjän maa-alueille. Tilanne olisi ehkä voinut laueta, mutta kumpikaan keisari ei halua antaa periksi. Alkaa Napoleonin kuuluisa sotaretki Venäjälle, Borodinon taistelu, Moskovan valtaus ja lopulta Ranskan armeijan pakeneminen ja Venäjän voitto. Tässä välissä ehtii kuitenkin tapahtua paljon. Tämä suurteos kertookin vuosien 1805-1813 välillä Venäläisten ylimystöjen elämistä yhdistettynä tähän suureen historiankulkuun.

 

Sota ja rauha on kuuluisa hyvin laajasta henkilökaartistaan, mutta käydään vielä läpi keskeisimmät henkilöt, joiden silmin tätä kuuluisaa ajanjaksoa lähdetään purkamaan. Ensinnäkin on Pierre Bezuhov. Äärimmäisen rikkaan kreivin avioton poika, mutta silti ainut perinnönsaaja. Filosofisesti ajatteleva idealisti mutta myös sosiaalisesti kömpelö isokokoinen Pierre, joka ajautuu lähes tahtomattaan onnettomaan avioliittoon kauniin ruhtinatar Helenen kanssa, jonka uskottomuus on jo kiusallisenkin tunnettua. Sitten ovat Rostovit. Kreivin suku, jonka perheenpää on hiukan liiankin avokätinen ja huono raha-asioissa, mutta silti he sinnittelevät niin Pietarin kuin Moskovan seurapiireissä. Heidän lapsensa elämäntäyteinen ja kaunis Natasha sekä husaarina sodissa kunnostautuva Nikolai nousevat varsin keskeisiksi henkilöiksi, samoin kuin kasvattitytär Sonja, joka rakastaa Nikolaita epäitsekkäästi uhrautuen. Sitten ovat vielä ruhtinassuku Bolkonskit, jotka asuvat maalaiskartanossaan. Ankara isä Nikolai, elämän suurten kysymysten kanssa painiva ja sodissa adjutanttina toiminut Andrei sekä tytär ruhtinatar Maria, jota ei oltu kauneudella siunattu ja joka omisti elämänsä kylmälle isälleen. Sotatantereella kohtaamme myös muuan muassa köyhän aatelisen Boris Drubetskoin, jota eteneminen sotilasuralla ajaa yli kaiken sekä monia muita suuria persoonia, joita kaikkia ei vain pysty tähän listaamaan.

 

Kun tämän äänikirjan viimeiset minuutit päättyivät, tyhjä olo valtasi minut. Tämän tiiliskiven kanssa on useampi kuukausi vierähtänyt ja nyt jäin pohtimaan, että entä mitä nyt. Enkö enää pääsekään seuraamaan, mitä nämä jo niin tutuiksi tulleet henkilöt seuraavaksi tekevätkään elämässään? Miten asennoitua kuuntelemaan jotakin muuta, sillä tämä lukukokemus on ollut massiivisuudessaan sen verran kaiken vievää. Olen kuitenkin hyvin ylpeä itsestäni. Selätin tämän suurklassikon! Painettuna kirjana sen noin 1500 sivua olisivat voineet viedä voiton minusta, mutta äänikirjana pojan nukutusten yhteydessä tämä meni mainiona oheisviihteenä. Silloin ei haitannut pitkät sotakuvaukset tai pohdinnat oliko jokin tietty sotatoimi lopulta kuinka fiksu vai ei. Vartiaisen lempeä ääni vain soljui korvissani. Hänen ääntään oli oikein ilo kuunnella ja rauhoittua tämän klassikon tekstin äärelle.

 

En oikein edes tiedä mitä kertoisin tästä klassikosta. Se on niin iso kaikin puolin. En ole mikään kirjallisuuden ammattilainen, joten jätän syväluotaavat kirjallisuusanalyysit suosiolla heidän harteilleen. Sen verran tällaisena paljon lukevana maallikkona voin kuitenkin todeta, että kyllähän Tolstoi osaa kerronnan taidon. Jotenkin tarina kulki luontevasti eteenpäin, ja sen laajasta henkilökaartista huolimatta sen matkassa pysyi hyvin makuna. Lukijana jopa pysyin kiinnostuneena siitä mitä kenellekin tapahtuu. Ja kuinka tarkkanäköisesti hän kuvasikaan henkilöitään! Yllättäen, vaikka se kuulostaakin paljolta sanoa, että teos oli ehkä puoliksi sen henkilöiden elämien kuvausta ja puoliksi sotaa, niin tämä tuntui varsin tasapainoiselta kokonaisuudelta. Kiinnostus pysyi yllä, kun lukijana pääsi elämään tuttujen henkilöiden matkassa, mutta samalla sai historiamatkan Napoleonin sotiin. Oma tietämykseni näistä oli ainakin ennen vain maininta, että semmoisia sotia oli. Nyt tuolla rintamalla eli Nikolain ja Andrein mukana. Ymmärsi sotilaiden arjen, marssit ja varsinaisen taistelunhuuman. Mielenkiintoisesti Tolstoi otti myös kertojansa avulla kantaa näihin sotilaallisiin tapahtumiin pohtien niiden oikeutusta ja kulkua. Sapiskaa saavat historiankirjoittajat, jotka hehkuttavat aina voittajien strategiaa ja sotilasjohtoa. Ehkä kaikkea ei ylipäätänsä olisikaan voitu tehdä toisin. Se ei ole pelkästä yhdestä suuresta sotamarsalkasta kiinni, vaan pitkät ketjut ovat väistämättä johtaneet siihen hetkeen, ja vain yhdenkin renkaan puuttuminen olisi muuttanut tilanteen.

Olen aiemmin lukenut Tolstoilta hänen novellikokoelmansa Tolstoin tarinoita, joka oli minulle hyvin vahva ja koskettava lukukokemus. Massiivinen Sota ja rauha ei kuitenkaan yllä aivan sen tasolle. Jotenkin tuntui että tuollaisessa novellien lyhyessä kerronnassa Tolstoin sanomat elämästä tulivat kirkkaina läpi. Nyt vaikka näillä yli tuhannella sivulla sivuttiinkin filosofisia kysymyksiä sekä sodan oikeutusta ja mielettömyyksiä, sukellettiin vapaamuurarien loosiin ja pohdittiin muutenkin oikeaa tapaa toimia ja elää eri henkilöiden kannoilta, niin silti nämä hetket hukkuivat myös kaiken sen muun lavean kerronnan jalkoihin. Tämä todella on varsin runsas matka, ja siten en voi suositella sitä varauksetta, vaikka taitava kertoja Tolstoi onkin. Jos tähän urakkaan päättää kuitenkin ryhtyä niin tämä äänikirjaformaatti on myös varsin toimiva. Mielenkiintoisesti venäläinen seurapiiri myös puhui ilmeisen paljon keskenään sivistyksen kieltä ranskaa. Vaikka suurin osa tästä oli suomennettu, niin osa oli jätetty ranskaksi. Kirjassa nämä on varmaankin alaviitteillä selitetty, mutta äänikirjassa sitten täysin ranskaa osaamattomana vain laitoin silmät kiinni ja nautin Vartiaisen kauniista lausunnasta. Tuota tekstiä tässä teoksessa kuitenkin riittää yllin kyllin, joten muutama pienen pätkän ohivilistäminen ei sekään siis haittaa.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjavarkaan tunnustuksia, Jokken kirjanurkka, Hurjan Hassu Lukija, Ja taas kirja kädessä, Wervinkirja ja 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä