lauantai 24. marraskuuta 2018

Totuus Harry Quebertin tapauksesta - Joël Dicker

Kirjan nimi: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (La vérite sur l'affaire Harry Quebert)
Kirjailija: Joël Dicker, suomentanut Anna-Maija Viitanen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2012, suomennos 2014
Sivumäärä: 809
Mistä: Äidiltä lainassa

' Hyvä Marcus,
Jos luet nämä rivit, olet tullut New Hampshireen selvittämään, mitä vanhalle ystävällesi kuuluu.
Olet rohkea kaveri. Sen olen aina tiennytkin. Vannon tässä että en ole tehnyt rikoksia, joista minua syytetään. Silti joudun varmaan istumaan vankilassa jonkin aikaa, ja sinulla on parempaakin tekemistä kuin minusta huolehtiminen. Keskity uraasi, keskity romaaniisi, jota kustantaja odottaa tämän kuun lopussa. Minun mielestäni tärkeintä on sinun urasi. Älä tuhlaa aikaasi minuun.
Ystävällisin terveisin,
Harry
P.S. Jos sinua nyt kuitenkin haluttaisi viipyä New Hampshiressa jonkin aikaa tai käydä täällä aina välillä, voit hyvin asua Goose Covessa. Ole kuin kotonasi. Voit viipyä niin kauan kuin haluat. Pyydän vain yhtä palvelusta: syötä lokkeja. Pane terassille leivänmuruja. Syötä lokkeja, se on tärkeää. '
s. 58

Menestyskirjansa jälkeen Marcus Goldmanin elämä on ollut yhtä juhlaa. Rahaa, juhlia ja julkkisnaisia on riittänyt eikä huolta ole ollut huomisesta. Jossain takaraivon perukoilla koputtelee tieto, että uutta kirjaa pitäisi ruveta pukkaamaan markkinoille, mutta eihän sillä ole kiire. Nyt on aika nauttia. Sitten todellisuus iskee vasten Marcuksen siloposkisia kasvoja. Kustantaja tulee puhelinlankoja pitkin vaatien uutta käsikirjoitusta ja Amerikkakin on jo siirtynyt seuraamaan seuraavaa kirjallisuuden menestystähteä heittäen Marcuksen unohduksen syövereihin. Kirjoittaminen ei kuitenkaan ota tuulta alleen ja Marcus on pulassa. Mikäli kustantaja ei saa uutta romaania parin kuukauden kulutta on edessä raaka raastupa, missä Marcukselta vietäisiin vaatteetkin päältä. Saadakseen apua valkoisen paperin kammoonsa ottaa hän yhteyttä oppi-isäänsä suureen kirjailija Harry Quebertiin. Ehkä maisemanvaihdos New Yorkin sykkeestä Auroran pikkukaupunkiin voisi tehdä hyvää.

Torstaina 12. kesäkuuta 2008 helvetti pääsee kuitenkin irti. Harryn puutarhasta löydetään ihmisjäänteet, jotka kuuluvat 70-luvulla kadonneelle 15-vuotiaalle Nolalle. Pian Quebert on pidätettynä epäiltynä kahden ihmisen surmasta. Tilannetta ei yhtään paranna tutkinnan vuoto, jossa kerrotaan tuolloin kolmikymppisen Harryn salasuhteesta alaikäiseen Nolaan. Menestyskirjailijan  maine vaihtuu hyvin nopeasti lapsiinsekaantuja murhaajaksi. Ainut joka tuntuu uskovan Harryn viattomuuteen on Marcus, joka ei voi uskoa, että hänen tuntemansa Harry olisi pystynyt moiseen tekoon. Marcus päättääkin selvittää mitä tuolloin 1975 on todella tapahtunut. Miten kolmekymppinen Harry rakastui tuohon eloisaan sateesta ja lokeista pitävään tyttöön vastoin kaikkia yhteiskunnan sääntöjä. Kuinka hän taisteli kieltääkseen epäsovinnaisen rakkautensa, mutta samalla kuinka Nola herätti hänet eloon. Hänen oma pikku muusansa. Tästä herääkin kysymys, että jos se ei ollut Harry, niin kuka sitten murhasi Nolan?

' -Toinen luku on erittäin tärkeä. Sen on oltava napakka, iskevä.
- Ai missä mielessä?
- Niin kuin nyrkkeilyssä. Sinä olet oikeakätinen, mutta suojauksessa vasen nyrkki aloittaa: ensimmäinen suora panee vastustajan pään sekaisin, ja sen perään oikea iskee jalat alta. Sama pätee toiseen lukuun: sen on oltava oikea suora lukijan leukaperiin. '
s. 43

Totuus Harry Quebertin tapauksesta on hyvin koukuttava teos, jonka seurassa tuli valvottua yön pikkutunneille asti, koska sitä ei vain malttanut laskea käsistään. Vaikka teoksen keskiössä on selvittää mitä Nolalle kävin 1975, niin kyseessä ei ole dekkari. Dickerin teos on tarina kirjoittamisesta, inspiraation löytämisestä ja kielletystä rakkaudesta. Se on vain paketoitu yhteen pikkukaupungin kuvauksen ja murhamysteerin kanssa luoden 800 sivua jännityksen ja arjen  sekoitusta. Tuo sivumäärä myös mahdollisti tarinan hitaan kypsymisen. Kiire ei ole mihinkään, ja Dicker tekstissä pääsikin rauhassa uppoutumaan Auroran kaupungin elämänmenoon. Rakastan tarinoita, joissa edetään rauhassa ja palaset pikkuhiljaa loksahtelevat kohdilleen, ja juuri sitä Dicker lukijalle tarjoileekin. Hänen tekstissään on imua, mutta silti se ei jää pinnalliseksi kerronnaksi vaan upottaa lukijan maailmaansa. Mielestäni Harry Quebertin tapaus on vain kirjoitettu nerokkaasti.

Auroran kaupunki on myös miljöönä aivan nappivalinta. Pieni kaupunki, jossa kaikki enemmän tai vähemmän tuntevat toisensa ja juorut liikkuvat ihmisiäkin nopeammin. Marcuksen tutkimuksissa olikin keskiössä vain tupsahtaa paikalliseen dineriin juttelemaan ihmisten kanssa. Yllättävän paljon niistä pienistä tiedonmuruista voikaan saada kootuksi, jos osaa kuunnella tarkkaavaisesti. Jostain syystä mieleeni tuli verrata tätä kaupunkia J.K. Rowlingin Paikka vapaana teoksen kylämiljööseen. Kaikilla on kaupungissa omat salaisuutensa. Dicker on vain saanut tämän toimimaan teoksessaan toisin kuin Rowling, jonka tarina hukkui henkilökaartiinsa. Harry Quebertin tapauksessa olikin kutkuttavaa nähdä kuinka mielikuva henkilöistä joutui jatkuvasti muuttumaan, kun uusia asioita tuli ilmi. Kukaan ei ole lopuksi sellainen kuin aluksi vaikutti.

Kuten saattaa huomata niin pidin Totuus Harry Quebertin tapauksesta hyvin paljon. Siinä yhdistyi loistavasti rikos, rakkaus ja ihmisluonnonkuvaus hyvin kirjoitetussa pakkauksessa. Tätä lukiessa en voinut muuta kuin toitottaa kaikille kuinka hyvää kirjaa olenkaan juuri lukemassa. Oikeastaan ainut syy miksi teos ei kaikesta ylistyksesta huolimatta saa viittä tähteä on sen lopetus. Jotenkin se ei tuntunut yhtään sopivan teoksen muuten rauhalliseen tahtiin eikä henkilökuviin. Aivan kuin Dicker olisi niin kovasti halunnut vielä viimeisen kerran vetää maton lukijansa alta, että lopputuloksesta tuli hieman hätäistyn oloinen. Toisaalta näin hienon lukukokemuksen lopetus onkin haaste. Onneksi muuten teos ehdottomasti ylitti odotukset ja voin lämpimästi suositella siihen tutustumista, mikäli se on minun tavoin jostain syystä mennyt ohi kirjan ilmestyessä.

' -Kirjan hyvyyttä ei voi arvioida viimeisten sanojen perusteella vaan mittana on kaikkien siihen sisältyvien sanojen yhteisvaikutus. Noin puoli sekunttia sen jälkeen kun kirja on päättynyt, kun viimeinenkin sana on luettu, täytyy lukijan kokea väkevänä tunne, jokka sulkee pois kaiken muun, niin että hän ajattelee vain lukemaansa, katselee kantta ja hymyilee hiukan haikeasti, koska hänen tulee ikävä kirjan henkilöitä. Hyvä kirja on sellainen jonka ei olisi suonut päättyvän. '
s. 805 

Tähdet: * * * * +


2 kommenttia:

  1. Dicker kuvaa osuvasti ihmispolon mielenliikkeitä ja -häiriöitä ja niitä perimmäisiä, tiedostamattomia motiiveja, jotka meitä ohjailevat ja tekemisiimme vaikuttavat.
    Huolimatta siitä, että kerronnan kulun tempo hidastikin tahtiaan toisella puoliskolla ennen loppunostetta, ei se muodostunut tympeäksi paikallaanpolkevaksi sameaksi mutalammikoksi, vaan rullasi voidelluin pyörin etiäpäin. Virtaviivaista viihdettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet vanginnut teoksen hengen osuvasti kommenttiisi, jonka kanssa ei voi olla muuta kuin samoilla linjoilla. Tuo ihmisten motiivien ja salaisuuksien verkko pienessä kaupungissa oli hyvin kiehtovaa seurattavaa, varsinkin kun naapurit luulivat tietävän toisistaan kaiken, vaikka totuus olikin aivan muuta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...