Kirjoittaja: Mark Manson
Kustantaja: Harper
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 204
Mistä: Poikaystävältä lainassa
' Why? My guess: because giving a fuck about more stuff is good for business.
And while there´s nothing wrong with good business, the problem is that giving too many fucs is bad for your mental health. It causes you to become overly attached to the superficial and fake, to dedicate your life to chasing a miragle of happiness and satisfaction. The key to good life is not giving fuck about more; it´s giving a fuck about less, giving a fuck about only what is true and immediate and important. '
s. 5
Mansonin teos (suom. Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan - nurinkurinen opas hyvään elämään) on hyvin osuva. Maailma tuntuu olevan täynnä erilaisia self-help kirjoja siitä, kuinka elää onnellisemmin, päästä tavoitteisiinsa ja menestyä. Nämä teokset antavat nipun ohjeita, kuinka ajatella positiivisemmin ja fake-it-till-you-make-it. Manson on puolestaan vain päättänyt hyväksyä tosiasiat, että elämä nyt vain sattuu olemaan useimmiten täynnä paskaa. Voit kuitenkin itse vaikuttaa siihen päästätkö sen vaikuttamaan sinuun. Elämä on liian lyhyt, jotta kannattaisi jäädä märehtimään jokaista epäonnistumista tai puutetta elämässään. Tärkeintä onkin löytää ne asiat jotka merkitsevät - ja olla välittämättä hittoakaan lopuista.
' Our culture today is obsessively focused on unrealistically positive expectations: Be happier. Be healthier. Be the best, better than the rest. Be smarter, faster, richer, sexier, more popular, more productive, more envied, and more admired. Be perfect and amazing and crap out twelve-karat-gold nuggets before breakfast each morning while kissing your selfie-ready spouse and two and a half kids goodbey. Then fly your helicopter to your wonderfully fulfilling job, where you spend your days doing incredibly meaningful work that´s likely to save the planet one day. '
s. 3 - 4
Ensimmäisessä luvussa Don´t Try:ssa
alustetaan siis teosta ja käsitellään kuinka liika yrittäminen olla jotain
tai muuttua joksikin ei välttämättä ole paras tie. Ihmisten pitäisi
päästää irti yhteiskunnan ja yritysten antamasta kuvasta millainen
tulisi olla ja mikä on tavoittelemisen arvoista. Ei ihme, että ihmiset stressaavat kaiken aikaa, kun paineet täydellisyydelle ovat niin kovat ja saavuttamattomissa! Olla välittämättä ei
kuitenkaan tarkoita apatiaa vaan omien arvojen uudelleenremonttia. Onko
esimerkiksi se bussin myöhästyminen muka oikeasti niin iso juttu, että
siitä kannattaa vetää hernettä syvälle nenukkiin ja pilata niin oma kuin
muidenkin päivä?
Muita Mansonin kirjan poimintoja on muun muassa luvusta Happiness Is a Problem. Meidät on opetettu tavoittelemaan elämässä onnellisuutta, mutta onko onnellisuus todella sitä mitä luulemme? Manson läimäyttääkin kylmällä kalalla vasten kasvoja ja sanoo, että ei, onnellisuuden tavoittelu ja siinä ohessa ongelmien/haasteiden välttely on kaiken pahan alku ja juuri. Se luo tyytymättämyyttä, sillä todellisuudessa elämä on vain ketju haasteita, joiden ratkaisemisesta syntyy hyvä olo. Pakeneminen on vain itsepetosta. Onnellisuus ei siis olekaan elämää ilman haasteita, sillä tyytymättömyys löytää kyllä aina tiensä ihmismieliin. Josku sitä pitää vain kaatua useasti ennen kuin onnistuu, mutta ilman epäonnistumisia tai haasteita ei myöskään voi kehittyä. Luvun seitsemän sanoin Failure Is the Way Forward.
Mansonin kirjan opettavaisimmat luvut koskivat kuitenkin arvoja. Luvuissa The Value of Suffering, You are always choosing ja You´re Wrong about everything ottavat lukijan kovakouraiseen syleilyynsä näyttääkseen arvojemme massiivisen vaikutuksen elämäämme. Oikeastaan ymmärtääkseen toimintaansa pitää päästä syvemmälle kuin halun menestyä tai olla rikas. Pitää kysyä itseltään miksi niin monta kertaa, että pääsee sinne salattuihin lokeroihin, joihin arvokoodistomme perustuu. Arvojen tulisi pohjautua ennen kaikkea asioihin joihin itse voi vaikuttaa. Mikäli haluaa päästä omien vitutustensa herraksi ei voi riipsutaa arvomaailmaansa ulkoisiin seikkoihin kuten muiden tykkäykset tai urakehitys työpaikalla. Sure aina voi kuluttaa tunteja sen täydellisen selfien ottamiseen tai painaa niskalimassa töitä, mutta loppupeleissä se on kuitenkin muista kiinni.
Arvopohjalleen olisikin hyvä siis tehdä perusteellinen puhdistus, joka on luultavasti kivuliassa ja hyvin hidas prosessi, jotta voisi löytää ne itselle todellisuudessa tärkeät asiat. Ei mitä yhteiskunta sanoo, ei mitä some sanoo, eikä mitä äiti sanoo. Kun oma arvopohja vastaa todellisesti tärkeitä asioita voi viimein heittää kintaalla kaikkea sitä muuta turhaa vitutusta, joka ennen on ryöminyt ulkopuolelta pimentämään mieltä.
Arvopohjalleen olisikin hyvä siis tehdä perusteellinen puhdistus, joka on luultavasti kivuliassa ja hyvin hidas prosessi, jotta voisi löytää ne itselle todellisuudessa tärkeät asiat. Ei mitä yhteiskunta sanoo, ei mitä some sanoo, eikä mitä äiti sanoo. Kun oma arvopohja vastaa todellisesti tärkeitä asioita voi viimein heittää kintaalla kaikkea sitä muuta turhaa vitutusta, joka ennen on ryöminyt ulkopuolelta pimentämään mieltä.
' If I could invent a superhero, I would invent one called Disappointment Panda. He´d wear a cheesy eye mask and a shirt (with a giant capital T on it) that was way too small for his panda belly, and his superpower would be to tell people harsh truths about themselves that they needed to hear but didn´t want to accept. [- -]
Disappoinment Panda would be the hero that none of us would want but all of us would need. He´d be the proverbial vegetables to our mental diet of junk food. He´d make our lives better despite making us feel worse. He´d make us stronger by tearing us down, brighten our future by showing us the darkness. Listening to him would be like watching a movie where the hero dies in the end: you love it even more despite making you feel horrible, because it feels real. '
s. 26 - 27
Manson ei ole kovin helläkätinen opastaja. Hän kertoo kuinka asiat ovat ja lukijan on parasta niellä se. Toisaalta hänen sanomansa on myös tärkeä. Ei kukaan jaksa lopulta sitä kilpajuoksua täydellisen elämän tavoittelun kanssa, joten mitä turhia edes lähteä kilpaan mukaan. Paremman elämän saa kun vähentää vitutusta ja oppii keskittymään vain oikeasti tärkeisiin asioihin. Totuutta voi vain joskus olla vaikea kohdata silmästä silmään. Mansonin teoksen alkupuoli oli varsinkin täynnä hauskoja esimerkkejä, mutta kun lukija on saatu koukkuun myös opastus vakavoituu. Mielenkiintoisia esimerkkejä kyllä edelleen pukkaa, mutta Manson osoittaa että paskanpuhumisen lisäksi hänellä on oikea agenda täällä taustalla, jota kannattaa kuunnella. Mukavan erilainen teos, johon en varmaan olisi itse tullut tarttuneeksi. Kannattipa kerrankin kuunnella poikaystävän suositusta.
Tähdet: * * * *
Muualla luettu: Anna Vihervaarasta, Lintusen kirjablogi, Kirjavia mielikuvia, Suvikukkasia ja Mummo ja koira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti