Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Ragni Rossi
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1942, suomennos 1972
Sivumäärä: 188
Mistä: Omasta hyllystä
' "Sinä olet nähnyt unta, Dolly, ja sillä hyvä. Sinuun on vaikuttanut se salapoliisiromaani jota luit - 'Johtolankana katkennut tulitikku'. Kyllähän sinä tiedät - lordi Edgbaston löytää kauniin vaaleaverikön kuolleena kirjastosta takanedusmatolta. Kirjoissa ruumiit aina löytyvät kirjastoista. Todellisessa elämässä en ikinä ole kuullut vastaavasta tapauksesta." '
s. 9
Kun sisäkkö pyyhältää Bantryjen makuuhuoneeseen kertomaan, että kirjastossa on ruumis, eivät he ole uskoa korviaan. Eihän ruumiita löydy kirjastoista kuin halvoissa salapoliisikirjoissa! Ei siinä auta muu kuin nousta ylös ja käydä tarkistamassa tilanne - ja siellä vanhan kirjastohuoneen takanedusmatolla on kuin onkin ruumis. Karhuntaljan päällä makaa eloton nuori platinablondi, jonka satiininen iltapuku ja vahva ehostus ovat täydellisessä ristiriidassa iäkkäiden Bantryjen kodin kanssa. Kuka tämä mysteerinainen on ja ennen kaikkea miten hän on päätynyt Gossigton Halliin?
Rouva Bantry päätätä kutsua hyvän tuttunsa kylän vanhan vainukoiran neiti Marplen apuun, sillä ikävät kielet jo laulavat kuinka herra Bantry on varmasti kuristanut rakastajattarensa. Kun poliisi saa tiedon kadonneesta tanssijattaresta Danemouthin Majestic-hotellista, päättävät neiti Marple ja rouva Bantry lähteä kylpylälomalle Majesticiin, jossa päiväohjelmaan kuuluu kuitenkin rentouttavien kylpyjen sijasta asioiden nuuskiminen. Majesticissa he kohtaavat invalidi Conway Jeffersonin, miehen jonka omaisuutta hänen lapsiensa lesket havittelevat. Pian selviää, että juuri Conway on ilmoittanut nuoren tanssijatar Rubyn katoamisesta. Miten Jeffersonit liittyvät tähän tyttöön? Oliko tanssiesitysten taustalla enemmänkin draamaa kuin alkujaan näyttää? Ja eikös elokuvamaailmaan yhteyksissä olevaa pöyhkeää Basil Blakea ole nähty blondi käsipuolessaan? Neiti Marplen on aika kääriä hihat ja selvittää, mitä oikeasti onkaan tapahtunut.
' "Et ehkä usko minua, mutta alakerran eteisaulassa istuu tällä hetkellä mysteerien ratkaisemisen asiantuntija. Tämä henkilö on etevämpi kuin minä ja jokseenkin todennäköisesti hänellä saattaa olla paikallista vainua."
"Mistä sinä puhut?"
"Alakerrassa, eteisaulan vasemmalta lukien kolmannen pylvään juurella istuu vanha nainen. Hänellä on suloiset tyynet ikäneidon kasvot ja mieli, joka on luodannut inhimillisen pahuuden syvyydet ja suhtautuu siihen kuin mihin tahansa päivätyöhän. Hänen nimensä on neiti Marple. Hän on kotoisin St. Mary Meadin kylästä, josta on puolitoista mailia Gossingtoniin, hän on Bantryjen ystävä - ja rikosasioissa hän on taitava, Conway." '
s. 87
Lähtöasetelmat ovat kutkuttavat: iäkkään pariskunna kirjastosta löytyy täysin toisesta maailmasta tulevan nuoren neidon ruumis. Odotin malttamattomana mitäköhän Christie onnistuu tästä sopasta keittämään ja oletin tapahtumien sijoittuvan pitkälti taas tuttuun tapaan pikkukylään ja sen pinnan alla piileskeleviin salaisuuksiin. Yllätyinkin siis kunnolla, kun mysteerin tiet veivätkin hyvin nopeasti pois Gossington Hallista ison hotellin miljööseen. Tuttuun tapaan Christie onnistuu kuitenkin lopulta solmimaan kaikki langanpätkät ja juonikuviot tyydyttävästi yhteen, vaikka miljöö vaihtelikin vahvasti tarinan saatossa.
Christie onkin jo pitkään ollut luottokirjailijani, eikä hän tälläkään kertaa petä. Jälleen kerran päädyin pyörittelemään päässäni vaikka minkälaisia villejä juonikuvioita, mutta täysin ei taaskaan arvaukseni osuneet oikeaan. Toisaalta olin ylpeä, että kerrankin bongasin oleellisen vihjeen heti alussa. Ehkä olen tullut lukeneeksi Christieitä jo sen verran, että osaan etsiä niitä sinäänsä pieniä ja merkityksettömiä sivuhuomioita, jotka lopulta ovatkin avainasemassa ratkaisussa. Ruumis kirjastossa on siis mukava välipala, joka ei kuitenkaan yllä aivan Christien parhaimmistoon.
Tähdet: * * * +
Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä, Sallan lukupäiväkirja, Hurjan Hassu Lukija, Nuharupi ja Jos vaikka lukisi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti