Lapsenpiika - Enni Mustonen

Kirjan nimi: Lapsenpiika

Sarja: Syrjästäkatsojan tarinoita #2

Kirjoittaja: Enni Mustonen
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2014

Sivumäärä: 366

Mistä: Kirjastosta

 

' Jos oikein rehellisiä ollaan, niin helpompaa oli, kun herra oli kaupungissa. Silloin ei tarvinnut koko ajan tyttöjä hyssytellä eikä kuunnella yökaudet pianonpimputusta. Yhtään ei Janne-herra ajatellut rouvaa eikä meitä muitakaan. Keskellä yötä saattoi salista kuulua semmoinen pianonjyrinä, ettei olisi flyygelistä kuvitellut lähtevän niin kovaa ääntä. '

s. 265 

 

Paimentytössä tapasimme nuoren orpotyttö Idan, joka erinäisten sattumusten seurauksena päätyi karjapiiasta itse satusetä Topeliuksen talouteen. Nyt on vuosi 1898. Topelius on kuollut ja Idalle on järjestetty uusi palveluspaikka ja vielä peräti keskeltä isoa Helsinkiä! On siis aika vaihtaa Sipoon maaseutu kaupungin vilskeeseen, kun uusi toimi Sibeliuksen lapsenpiikana alkaa. 

 

Sibeliuksilla on rahasta varsin tiukkaa eikä juomaretkilleen karkaava Janne-herra ainakaan tee perheen elämästä sen helpompaa. Kun ollaan paikalla kaikkien, jopa lasten, pitää olla hiljaa. Toisaalta osaa hän myös olla rakastava isä hyvinä päivinään. Varaa perheellä ei kuitenkaan ole pitää muuta vakituista palveluskuntaa Idan lisäksi, joten lapsenpiian toimi laajenee kattamaan myös ruuanlaiton ja siivouksen. Elämä on yhtä työtä, kun hän juoksee kyökin ja lastenkammarin väliä ilman edes vapaapäiviä. Toisaalta kaiken kiireen keskellä hänellä on myös aikaa unelmoida. Onhan Sipoon kartanolta lähtenyt Helsinkiin myös eräs vossikkakuski Elias, jonka pohtiminen saa nuoren Idan sydämen pamppailemaan.

 

' -Ida.

Aino-rouvan kuiskaus herätti minut lopullisesti. Hän seisoi yöpaidassa makuukamarin ovella sylissään parkuva Kirsti-vauva.

- Voisiko Ida, kun kaikki muuten heräävät? hän kysy kuiskaten ja ojensi lasta minua kohti. Pikkuinen oli hiestä märkä mutta hiljeni heti, kun nostin hänet olkapäälleni.

- Rouva menee vaan nukkumaan, vastasin kuiskaten. - Tuon Kirstin makuukamariin, kunhan se on nukahtanut.

Taas marssittiin pitkin kyökin lattiaa yksitoikkoista säveltä hyräillen. Nuku, nuku, nurmilintu. Väsy, väsy, västäräkki. Vihdoin nurmilintuni nukahti '

s.136-137 

 

Olin lukenut pari pienoista pettymystä, ja jotta lukujumi ei puskisi pahasti päälle, päätin tarttua Mustosen takuuvarmaan kerrontaan. Vasta lukemani ihastuttava Kasvattitytär ei ole vielä saanut jatkoa, mutta onneksi näitä muitakin sarjoja riittää. Päätin siis palata Syrjästäkatsojan tarinoiden pariin ja kyllä kannatti. Idan elämä imaisi minut pauloihinsa ja nurkan takana vaaninut lukujumi jäi vain kaukaiseksi muistoksi. Jokin taika näissä Mustosen teoksissa on. Niissä on juuri sopivasti kepeyttä kerronnassa yhdistettynä aidon tuntuiseen ajankuvaan. Sanoisinkos, että ei lainkaan huono.

Syrjästäkatsojan tarinoissa on ideana seurata Suomen historian merkkihenkilöiden eloa sivustakatsojan silmin. Tällä kertaa samainen piikatyttö Ida sai kunnian jatkaa teräväsilmäisenä tarkkailijana Sibeliuksen taloudessa. Kaikkihan kansallissäveltäjä Sibeliuksen tuntevat, mutta enpä ole ennen juurikaan pohtinut millainen henkilö noiden sinfonioiden takana oikein piilikään, vaikka täällä Järvenpään Ainolassa olenkin käynyt. Tässä teoksessa Sibeliukset eivät vielä olleet muuttaneet Ainolaan vaan tarina keskittyy Helsingin vuosiin sekä aikaan vuokralaisina enempi maalla Keravan Mattilassa. Aikamoiselta persoonalta Janne-herra kuitenkin kuulosti. Voivoi sitä alkoholin houkutusta... Kävi ihan Ainoa sääliksi, kun uusi lapsi oli tulilla ja mies juoksee milloin missäkin. Eikä se vauva-aika ole ollut heillä myöskään helppoa. Voi pientä Kirsti-vauva parkaa!

Lapsenpiiassa kerronta pysyy varsin tasapainoisena. Ida on oma itsenäinen toimijansa, jolla on myös oma elämänsä. Ihastuksia on ilmassa ja lupauksia jo tulevastakin. Näin tarina ei jää pelkäksi Sibelius tiirailuksi, vaan sanoisin että teoksen parasta antia onkin juuri Idan kautta eletty elämä. Millaista olikaan piikana vuosisadan vaihteessa? Miltä Helsinki näytti ja mitä huvituksia olikaan tarjolla? Ei ole kyllä piian elo ollut helppoa. Käytännössä passaat työnantajiasi kellon ympäri ja saat vuodessa muutaman vapaapäivän, jos isäntäväki sen sattuu muistamaan. Edes omaa huonetta ei ole tarjolla vaan Ida nukkui lastenkammarissa. Helposti sitä palkollinen uskoo kuuluvansa osaksi perhettä, kunnes tuleekin tilanne eteen johon piika ei enää sovikaan. Ei Ida siitä kuitenkinkaan valita. Hänen kirjoissaan elämä nyt on tällaista. Jännittävään kohtaan silti jäätiin. Ilmeisesti seuraavaksi on luvassa taidemaalari Edelfeltiä. 

Tähdet: 4 / 5

Muut sarjasta lukemani osat: 

1. Paimentyttö

 

Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja, Amman lukuhetki, Kirjan pauloissa, Annelin kirjoissa, Kirjabrunssi, Lukuneuvoja, Wannabe mesenaatti, Kirjasähkökäyrä, Luettua, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Kirjan jos toisenkin