Sarja: Kotkasoturien taru #3
Kirjoittaja: Jin Yong, suomentanut Riina Vuokko
Kustantaja: Moebius
Julkaisuvuosi: 1959, suomennos 2020
Sivumäärä: 631
Mistä: Kirjastosta
' Wanyan Honglie oli ollut jo pitkään huolissaan, ja nämä uutiset saivat hänen mielensä synkkenemään entisestään. Ellei onni pian kääntyisi, sota pohjoisessa olisi hävitty, eikä hänen suunnittelemastaan valloitusretkestä etelään Songin maille tulisi siitäkään mitään. Hän ymmärsi, että vain ylivertainen strategia saattaisi kääntää edun taas heidän puolelleen, ja siksi kenraali Yue Fein salaisen käsikirjan hankkiminen tuntui nyt entistäkin tähdellisemmältä. Jos tuon kuuluisan kenraalin laatimat strategiat ja suunnitelmat todella olivat maineensa veroisia, mikään rohkeus tai huimapäisyys ei mongoleja enää auttaisi. Jinin armeija voisi niiden avulla järjestää puolustuksensa läpäisemättömäksi, ja kaikkein suurin hyöty opeista varmasti saataisiin, kun hyökkäys etelään viimein toteutuisi. '
s. 124-125
Mikäli tämä 1200-luvun Kiinan wulin taistelijoiden lumoava sarja on uusi tuttavuus, suosittelen aloittamaan
tämän kirjallisen matkan tutustumalla ensimmäiseen osaan Soturin oppivuodet. Yue Fein perintö jatkaa nimittäin saumattomasti Kotkasoturien tarun tarinaa toisen osan Yhdeksän Yinin totuuden lopputaistelusta. Tällä kertaa vastustaja on ollut liian kova ja sankarimme joutuvat traagisesti eroon toisistaan. Selviävätkö kaikki kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, saati hengissä eteenpäin? Edes autiolla saarella ei voi hengähtää, sillä koskaan ei voi olla varma iskeekö vihollinen jälleen. Toisaalta voiko epätoivoinen tilanne sanella verivihollisetkin tovereiksi - ainakin väliaikaisesti.
Toisaalla pohjoisen Jin-valloittajien ruhtinas Wanyan Honglie on omine wulin taitajineen päättänyt lähteä etelän maille löytääkseen Song dynastian edesmenneen suuren sotastrategin Yue Fein salaiset kirjoitukset. Wanyan Honglielle kostoa vannova Guo Jing päättää yhdessä aisaparinsa Huang Rongin kanssa estää Jin ruhtinasta saamasta kyseisiä kirjoituksia käsiinsä. Ikävä kyllä Wanyan Honglie saa joukkojensa jatkeeksi legendaarisen Lännen Myrkyn, jonka voittamisesta nuoriso voi vain haaveilla, vaikka he ovatkin saanet oppeja lukuisilta muilta wulinin suurmestareilta. Näyttäviltä yhteenotoilta ei voida välttyä ja toinen toistaan henkeäsalpaavampia otteluita tullaan käymään, kun sankareidemme tie vie läpi keisarillisen palatsin aina mystiselle Rautakouravuorille ja syvälle etelän seuduille. Huang Rongin isän Persikankukkasaaren mestarin sekä Hong Qigongin Kerjäläisseuran aiheuttamilta lisähaasteilta ei myöskään voida välttyä, kun sankarimme pyrkivät toteuttamaan tehtäväänsä.
' Liaodongin kettu oli nimensä mukaan saanut innoituksensa ketusta, jonka Mestari Liang oli nähnyt taistelevan suurta metsästyskoiraa vastaan lumisilla Changbaivuorilla. Kettu oli ovela ja liikkeissään salamannopea, se teki korkeita loikkia ja syöksähteli sinne tänne, ja vaikka koiran hampaat loksahtivatkin monta kertaa aivan läheltä ja suuret tassut viistivät pientä kettua, koira ei saanut sitä kiinni, ja lopulta kettu selvisi voittajana. Mestari Liang oli ollut keräämässä ginsengiä, mutta se oli saanut jäädä, sillä ketun loikkia katsellessaan hän oli oivaltanut jotakin taistelemisesta. Moneen kuukauteen hän ei juuri poistunut pienestä vuoristomajastaan, kehitteli vain liikkeitään kunnes Liaodongin kettu oli hiottu huippuunsa. '
s. 129
Kotkasoturien taru on sarja, joka on vienyt minut täysin mennessään. Toistan luultavasti itseäni jo aiempien osien arvioista, mutta lumoudun aina uudestaan noista eri tekniikoiden runollisista nimistä sekä taistelukuvauksista, jotka ovat suoraan kuin Kung-fu elokuvista. Jokin tuossa historiallisen todellisen miljöön sekä mystisten taistelutaitojen omaavien wulin mestareiden yhdistelmässä vain toimii niin saumattomasti, että en millään malttaisi laskea sarjan teoksia käsistäni.
Viime osasta poiketen tämän teoksen alku sai kuitenkin hiukan hitaamman startin. Autiolla saarella juonikuviot pyörivät pienessä piirissä ehkä tovin liian pitkään. Oltiin kuitenkin vasta sata sivua edetty, mutta aika monta petosta, kovaa yhteenottoa, sopimista ja uutta petosta ehdittiin käydä läpi. Myös eräässä Härkäkylän viinituvassa kuhnailtiin hyvä hetki ja lukijana tulin jo aikamoiseen ähkyyn, kun edellisten osien lähes kaikki sivuhenkilöt juoksutettiin vuorollaan täällä näyttämölle.
Onneksi muilta osin Yue Fein perintö on taattua Jin Yongin laatua eli toinen toistaan uskomattomampia taistelukohtauksia sekä uusien tekniikoiden omaksumista on luvassa sylin täydeltä. Vieläkin Jin Yong on myös pystynyt kehittelemään uusia kiehtovia mestareita sekä avaamaan eri koulukuntien perinteitä. Loppua kohden oltiinkin jo päästy tarinan parissa sellaiseen flowhun, että sivut vain sujahtivat ohi ja järkytys oli aikamoinen, kun sivut loppuivat kesken ja oli aika palata todellisuuteen takaisin. Tämän osan lisätwistinä olivatkin nuo viittaukset historiallisiin hallitsijoihin ja filosofeihin sekä erilaiset matemaattiset ja runolliset pulmat, joita Guo Jing ja Huang Rong tulevat kohtaamaan matkallaan. Tämän sankariparivaljakon kehittymistä on uskomatonta, mutta silti niin nautittavaa seurata. Jopa hahmojen yksiulotteisuuden voi antaa anteeksi, sillä muuten Jin Yongin luoma kokonaisuus on sen verran vetoava. Osaisipa itsekin moisia taitoja!
Tähdet: 4 / 5
Muut sarjasta lukemani osat:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti