Neiti Pinkertonin salaisuus - Agatha Christie

Kirjan nimi: Neiti Pinkertonin salaisuus (Murder is easy)

Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Eero Ahmavaara
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1939, suomennos 1958

Sivumäärä: 281

Mistä: Omasta hyllystä

' Luken kulmakarvat kohosivat.

- Murhaa?

Vanha rouva nyökkäsi pontevasti.

- Niin murhaa. Olette hämmästynyt, huomaan sen. Niin minäkin olin ensiksi- en tosiaankaan voinut uskoa sitä. Ajattelin, että koko juttu oli vain mielikuvitusta.

- Onko varma, että se ei ole? kysyi Luke ystävällisesti.

- On, on, ihan varma. Hän nyökkäsi päätään ponnekkaasti. - Ensimmäisellä kerralla en ollut vielä varma, mutta sitten toisella ja kolmannella ja neljännellä. Ei, asia on aivan varma.

Luke sanoi:

- Tarkoitatteko, että on tapahtunut - hm - useita murhia?

Rauhallinen ja herttainen ääni vastasi:

- Monta! '

s. 14

 

Luke on entinen kunnianarvoisa virkamies ja poliisi Itä-Aasiassa, mutta nyt eläkkeelle jäätyään on hän päättänyt palata kotimaahansa Englantiin. Viimeisellä paluumatkansa etapilla, junamatkalla satamasta Lontooseen, tulee hän istuutuneeksi samaan ensimmäisen luokan vaunuun kuin muuan vanha rouva. Tuo mummeli muistuttaa Lukea hänen omasta puheliaasta tädistään, joten hän nauttii täysin siemauksin tästä perienglantilaisesta kokemuksesta. Pian kuitenkin selviää millä asioilla tämä herttainen ja suulas vanhus on. Neiti Pinkerton on menossa Lontooseen ilmoittaakseen Scotland Yardille murhasta. Eikä vain mistä tahansa yksittäisestä murhasta vaan varsinaisesta murha-aallosta, joka on vainonnut hänen herttaista ja rauhaisaa pikkukyläänsä. 

 

Kukaa ei ole kuitenkaan uskonut neiti Pinkertonia, sillä kaikki näyttää päällisin puolin tapahtuneen luonnollisesti. Nenäkäs apulaistyttö on vahingossa juonut hattumaalia yskänlääkkeen sijasta, juoppo on humpsahtanut jokeen hukkuen, riiviö ja koko kulman kauhu poika on tippunut temppuillessaan ikkunalaudalla. Nyt Neiti Pinkerton on kuitenkin nähnyt murhaajan silmissä tuon tietyn katseen ja seuraavana on selkeästi vuorossa herttainen vanha kylätohtori Humbleby. Neiti Pinkertonin on siis pakko tehdä tästä loppu ja kertoa epäilynsä Scotland Yardille.

Luke ei täysin usko tätä tätiä, sillä olisihan siinä pitänyt uskoa kuusi mahdotonta asiaa ennen aamiaista kuin Liisa Ihmemaassa konsanaan. Myöhemmin hän näkee kuitenkin lehdessä kaksi uutista. Toisen mukaan muuan vanha neiti Pinkerton on jäänyt Lontoossa auton alle, aivan Scotland Yardin edustalla, ja toisessa kerrotaan arvostetun tohtori Humblebyn kuolemasta. Entisenä poliisina Luke ei pysty ohittamaan näitä yhteensattumia. Mitä jos noissa jorinoissa olikin totuutta? Mitä jos uneliasta pikkukylää vaivaakin varsinainen murha-aalto, johon kukaan ei vain osaa kiinnittää huomiota? Luke pakkaakin kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee paikan päälle esiintyen uusrikkaan mediamogulin Lordi Whitfieldin sihteerin ja kihlatun Bridgetin serkkuna, joka kerää aineistoa taikauskoista kertovaa kirjansa varten. Nyt on aika saada selville voisiko kylää vaivaavissa onnettomuuksissa ollakin ihmiskäden avittavaa vaikutusta.

' - No, hän sanoi. - Niin monta murhaa! Tuntuu, että on melko vaikeaa murhata niin monta ihmistä ja välttyä joutumasta kiinni, vai mitä?

Neiti Pinkerton pudisti päätään.

Hän sanoi vakavasti:

- Ei, ei, hyvä ystävä, juuri siinä olette väärässä. On hyvin helppo murhata niin kauan kuin kukaan ei epäile. Ja ymmärrättekö, tämä ihminen on viimeinen, jota kukaan epäilisi! '

s. 17-18

Tämä oli Christie, josta minulla ei ollut minkäänlaista ennakkotietoa siihen tarttuessa. Olin jostain syystä olettanut, että kyseessä olisi taas perinteisesti Marple tai Poirot dekkari, mutta sen sijaan tapaammekin entiseen poliisi Lukeen. Luke olikin varsin mukava uusi tuttavuus. Oli miellyttävää seurata, miten hän taikauskokirjansa varjolla onnistui haistella ihmisistä totuutta esiin. Olipahan myös tiettyä romantiikkaa ilmassa. Toisaalta en aivan saanut otetta hänen iästään, koska samalla hän on jäänyt eläkkeelle, mutta käytökseltään hän olisi voinut olla enempi innokas nuorukainen. Hänellä oli myös tapana listata epäilyitään ja heidän mahdollisia vaikuttimia ja mahdollisuuksia suorittaa nuo kaikki paikkakunnan onnettomuudet. Luonnollisesti salapoliisityötä hiukan hankaloitti se, että missään kohtaa ei voinut olla varma ketkä ovat kohdanneet kohtalonsa luonnollisen onnettomuuden ja ketkä kylmäverisen murhaajan käsissä.

Itseasiassa tämä minulle entuudestaan tuntematon teos oli varsin mallikas Christie. Loin jo hyvissä ajoin vankan teorian johon nojata. Mutta niinpä siinä sitten pääsi käymään, että rikoksenkuningatar Christie onnistu kuitenkin kiepauttamaan tämän lukijan pään aivan pyörälle. Loppupuolella minulta vedettiin pariinkin otteeseen matto niin perusteellisesti perustuksieni alta, että ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka en ollut tajunnut aiemmin! Vaikka tämä ei siis ole perinteikästä Christietä suljetun tilan mysteereineen, missä Christie on ehdottomasti parhaimmillaan, oli tämä oikein viihdyttävä cozy crime dekkari. Pakko myöntää, että nerokasta juonen punontaa ja jotakin aivan vastustamatonta on noissa Christien englantilaisten pikkukylien kuvauksissa.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Paljon melua kirjoista