lauantai 21. elokuuta 2021

Suon villi laulu - Delia Owens


Kirjan nimi: Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing)
 Kirjoittaja: Delia Owens, suomentanut Maria Lyytinen
 Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2018, suomennos 2020
Sivumäärä: 414
Mistä: Kirjastosta
 
' Polun ja tien risteyksessä äiti katsoi aina taakseen, kohotti toistä kättään ja huiskutti valkealla kämmenellään, ennen kuin kääntyi soisten metsien ja osmankäämilaguunien lomitse mutkittelevalle reitille, joka vuoroveden salliessa johdatti kenties aina kylälle asti. Mutta tänään äiti vain jatkoi horjuvin askelin matkaa uurteista polkua pitkin. Hänen pitkä hahmonsa vilahteli vielä metsän siimeksessä, kunnes lehvien seasta erottui enää kaistale valkeaa huivia. Kya pinkaisi paikkaan, josta avautui näkymä tielle, sillä kyllä äiti nyt sentään sieltä vilkuttaisi, mutta hän ehätti sinne nähdäkseen enää välähdyksen sinisestä kapsäkistä - jonka väri ei lainkaan sopinut metsän sävyihin - kunnes sekin katosi kokonaan. Hänen rinnassaan tuntui paksun, liejuisen mudan paino, kun hän palasi portaille odottamaan.'
s. 14
 
Pohjois-Carolinan rannikolla sijaitsee marskimaata. Se on ei kenenkään maata, jonne valkoinen roskasakki on paikoin rakentanut hökkeleitään upottavalle ja kostealle maanpohjalle. Täällä villin luonnon keskellä elää myös Kya perheineen. Kovin kummoinen perhe ei tosin ole, sillä sodassa traumatisoituneen juopon isän nyrkkejä saa milloin kukin väistellä. Yksi toisensa jälkeen kaikki perheenjäsenet, ensin äiti, sitten sisarukset, lähtevät pitkin polkua koskaan palaamatta. Seitsemänvuotias ja koulun välttänyt Kya joutuu opetelemaan huolehtimaan itsestään, sillä viimein myös isä ei palaa juomismatkaltaan. 

Kyasta kasvaa erityislaatuinen nuori tyttö. Hänen ainoat ihmiskontaktinsa ovat värillinen bensapumpun pitäjä Jumpin sekä välillä rämeelle seikkaileva poika Tate. Muuten Kya elää ja hengittää luonnon mukana. Hän seuraa tulikärpästen paritteluriittejä ja keräilee linnuilta pudonneita sulkia. Hän osaa liikkua huomaamatta ja hävittää jälkensä niin että kukaan ei tiedä hänen tarkkailevan. Hänen sisällään palaa aina välillä kaipuu ihmiskontaktiin, mutta samalla tunne erilaisuudesta on liian vahva. Kya on yhtä luonnon kanssa. Rämeen eläimet ja linnut ovat hänen toverinsa.

Toisessa ajassa vuonna 1969, Kyan jo ollessa kahdenkymmenen puolessavälissä, läheisen kaupungin kultapoika ja entinen pelinrakentaja Chase Andrews löydetään suolta palotornin juurelta tippuneena kuolemaansa. Paikallista seriffiä tapaus epäilyttää, sillä miten koko paikalta ei löydy yhtä ainuttakaan sormen- tai jalanjälkeä - ei edes Chasen. Pian kaupungissa kuiskitaan jo murhasta. Syypäänä on pakko olla sen marskimaalla elelevä omituinen Rämelikka, josta kerrotaan jo muutenkin alkukantaisia turinoita. Varsinkin kun huhun mukaan naistenmies Chasella olisi joskus ollut jopa vispilänkauppaa tuon villipedon kanssa.
 
' Hänen kokoelmansa kehittyivät, noudattivat järjestelmällistä jaottelua luokan, suvun ja lajin mukaan; luiden kulumien perusteella myös iän mukaan; sulan pituuden perusteella koon mukaan; tai sitten hienovaraisimpien vihreän sävyjen mukaan. Tieteen ja taiteen voimat kietoutuivat yhteen: väreistä, valosta. lajeista, elämästä punoutui tiedon ja kauneuden mestariluomus, joka täytti hänen mökkinsä joka nurkan. Hänen maailmansa. Niiden keskellä hän kasvoi - köynnöksen runkona - yksin, mutta kooten kaikki ihmeet yhteen. '
s. 168-169 
 
Voi minkä menit Owens tekemään, kun kirjoitit tämän kauniin ja sykähdyttävän tarinan! Teoksen ympärillä on ollut aikamoista hypeä, joten odotukseni olivat jo valmiiksi korkealla, mutta silti Suon villi laulu onnistui yllättämään minut positiivisesti. Sen sivut soljuivat vaivattomasti eteenpäin kuin marskimaan yllä liitävät lokit. Tämä kaunis ja herkkä tarina otti minut lukijana lempeään syleilyynsä ihailemaan luontoa ja sen ihmeitä Kyan kanssa. Aivan huomaamatta tarina oli imaissut minut täysin pyörteisiinsä ja sivut olivatkin jo lähestymässä vääjäämätöntä loppua.  
 
Jokin tuossa Kyan omalaatuisessa luontosuhteessa lumosi. Hän oli omassa elementissään seurailemassa kauriiden kulkua ja tulkitsemassa veden virtausten tahtoja. Owensin luontokuvausta on kehuttu monin paikoin eikä suotta. Elämää tulvillaan oleva marskimaa astutetaan lukijan sydämiin. Olisipa maailmassa enemmän Kyan kaltaisia luontoa kunnioittavia ja siihen uteliaasti suhtautuvia ihmissieluja. Oli dragista seurata muiden ihmisten julmia ennakkoluuloja tätä pientä selviytyjää kohtaan. Hänelle ei kohtalo ollut jakanut samoja pelikortteja kuin muille, mutta jotenkin Kayan elämässä tuntui silti olevan enemmän sisältöä kuin pinnallisissa kylän tytöissä - ainakin jos Tatea on uskominen. 

Suon villi laulu on teos, jota voin lämpimästi suositella hyvien lukuromaanien ystäville. Siinä tuntui olevan palaset kohdillaan: oli koskettavaa kasvutarina ja lumoava miljöö. Aluksi pohdin onko tuo koko murhamysteeri sivujuonne edes tarpeen, mutta loppua kohden, kun nämä eri aikatasot viimein saavuttavat toisensa niin ymmärsin sen roolin osana tätä tarinankerrontaa. Mitään tajunnanräjäyttävää uusien ajatusten tulvaa tämä rauhallinen, herkkä ja paikoin naiivikin teos ei varsinaisesti tarjoa. Se on kuitenkin ylistyslaulu marskimaan luonnolle ja jokaisen omalle tavalle elää.

Tähdet: 4.5 / 5
 
 
Posted by at

2 kommenttia:

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)