Sinun, Margot - Meri Valkama

Kirjan nimi: Sinun, Margot

Kirjailija: Meri Valkama
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2021

Sivumäärä: 554

Mistä: Kirjastosta

 

' Kun pitkän yön jälkeen palasin kotiini, suljin ikkunan, vaimensin huudot. En halua heitä elämääni, haluan teidät. Käänsin esiin valokuvan. Joko Kastanjan tukan saa letitettyä? Kuinka hän voi? Lohduttaudun ajatuksella, että ainakin hän säästyy tältä hulluudelta, ainakin hän. Lasta ajatellessani päätös tuntuu helpolta: Vielä en lähde, vielä odotan. Vielä hetken, mutta sitten en enää.

Sitten voit yhtä hyvin tukehtua schnitzeliisi.

 

Sinun,

Margot '

s. 14

 

Vuonna 2011 Viljan isä kuolee ja hänen jäämistöstään löytyy nippu kirjeitä. Kirjeet on lähetetty vuosien 1987-1989 välillä Itä-Saksasta. Niissä nainen kertoo kaipaavansa miestä sekä nuorta tyttöä, Kastanjaa. Allekirjoitus on aina sama: Sinun, Margot. Kuka on tämä Margot? Miksi hän kirjoitti rakkauden ja myös katkeruuden täyteisiä viestejä heidän isälleen? Onko Vilja tuntenut lainkaan isäänsä? Entäpä itseään? Koska se tyttö, josta Margot puhuu kuin omastaan on hän. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Miksi hän ei siis muista tätä? Viljan on pakko palata Berliiniin ja lähteä seuraamaan juuriaan. Vain kirjeet ohjeenaan hän lähtee etsimään Margotia sekä avainta omaan menetettyyn menneisyyteensä.

 

Vuonna 1983 Markus muuttaa puolestaan vaimonsa Rosan sekä kahden pienen lapsensa Matiaksen ja Viljan kanssa Suomesta Itä-Berliiniin lehden ulkomaankirjeenvaihtajaksi. Markus on vahvasti sosialismin aatteen miehiä ja on tullut kertomaan länteen totuuden Itä-Saksasta, ei vain länsimaista propagandaa. Onhan Itä-Saksassa ilmainen lääkäri ja päiväkodit, huomattavasti halvemmat perustarvikkeet sekä valtaisa ruskohiilivoimala, jolla pidetään maa pystyssä säällä kuin säällä. Kaikki ei kuitenkaan suju hänen odotuksiensa mukaan. Pieni Matias sairastaa ja vaimo Rosalta tuntuu loppuvan happi kotirouvan roolissaan. Ja sitten Markus tapaa Hänet. Hän rakastuu eikä pysty päästää irti. Salaiset tapaamiset, pitkät illat toimistossa. Tämä rakkaus repii Markusta kahtia, sillä toisaalla on hänen perheensä ja molemmat lapset ja toisaalla ihana 'Margot'. Kaiken tämän ympärillä myös Itä-Saksa ja sosialismi alkaa natista liitoksissaan. On mullistusten vuodet.   

 

' Mutta menneisyys oli pelkkää sumua, sakeaa ja hämärää, hän ei saanut otetta siitä, ei löytänyt edes kahvaa jota hapuilla, ja hän oli havahtua ajatukseen: Vaikka hän oli unohtanut kaiken Luiseen liittyvän, jossakin syvällä se yhä muokkasi hänen minuuttaan ja teki hänestä juuri sen, joka hän oli. Muistin tehtävä on rakentaa meille yhtenäinen ja käyttökelpoinen menneisyys, jota ilman eheän identiteetin kehittyminen on mahdotonta, Ute oli kirjoittanut. Kuka ihminen lopulta oli, jos ei muistanut omaa menneisyyttään? Saattoiko ihminen tuntea itsensä todella, jos ei muistanut? '

s. 200 

 

Huhhuh mitä tulikaan luettua. Voittihan tämä Valkaman teos ilmestymisvuonnaan Hesarin esikoiskirjapalkinnon ja niin monet ovat sitä myös minulle kehuneet, mutta silti en osannut odottaa näin hyvää teosta. Jostain syystä aiheena tämä ei kuulostanut niin kummoiselta. On traaginen rakkaustarina, kysymyksiä muistamisesta ja tämä kaikki kuorrutettu Itä-Saksan viimeisillä hetkillä. Joo kuulostaa ihan ok:lta, mutta ei siitä saa oikeasti sitä otetta kuinka hieno teos tämä on. Tämä tarina todella nousee aineksiaan korkeammalle. 

 

Jokin Valkaman kerronnassa imaisi minut välittömästi mukaansa. Se oli kaunista ja kuvailevaa, mutta samalla jotenkin niin rehellistä. Lapsiperhearki tuntui todelta. Kuinka taitavasti ihmisten tunteet olikaan saatu kuvattua. Tunteet ja hetket. Kaipuun. Me ihmiset olemme erehtyväisiä, halujemme vietävissä ja yrityksistä huolimatta teemme virheitä. Satutamme toisia. Pidämme salaisuuksia. Haluamme elää. Toisaalta haluamme myös muistaa. Ja ennen kaikkea ymmärtää. En ihmettele Viljan pakkomiellettä löytää Margot. Olisihan se järisyttävää tajuta, että ihminen, joka on ollut itselle kuin toinen äiti, on vain kadonnut omasta muistista. Millaisen aukon se jättää? Miten se on edes mahdollista? Hän tarvitsi vastauksia.

 

Taitavan henkilökuvauksen lisäksi Valkama on onnistunut punomaan tarinansa kiehtovasti Itä-Saksan viitekehykseen. Eikä suinkaan siihen tavanomaiseen surkeuden kuvaukseen, vaan konsensuksesta poikkeavaan. Hän on valinnut pääosiin ihmiset, jotka uskoivat sosialismiin. Ihmiset, jotka eivät halunneet Länttä tänne. Ihmiset, jotka menettivät kaiken työtään myöten, kun muuri viimein sortui. Hekin ovat nimittäin menettäneet muistonsa. Historiankirjoitus on voittajien, eikä heidän ajatuksilleen ole enää sijaa. Oli todella mielenkiintoista päästä näkemään tämä toinen puoli Saksojen tarinaa. Osuvasti Ute sen kuvasi, Saksoja ei suinkaan yhdistetty vaan DDR sulautettiin osaksi Länttä. Nyt kun asiaa ajattelee, niin tuostahan ei edes ole kovin kauan. Ihmisten sisällä on varmasti vielä arpia. Kiitos tästä teoksesta.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjaluotsi, Tuijata, Sallan lukupäiväkirja, Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Kirja vieköön!, Donna mobilen kirjat, Lukutuulia, Kirsin Book Club, Kirjan jos toisenkin, Savannilla, Kirjareppu, Kirja hyllyssä, Kirjojen kuisketta, Ja taas kirja kädessä, Ankin kirjablogi, Mrs Karlsson lukee..., Mitä luimme kerran, Annelin lukuvinkit ja Luettua ja maistettua