maanantai 1. lokakuuta 2012

Syyskuun luetut

 
Syyskuun luetet:
- Pariisin Notre-Dame 1482, Victor Hugo
- Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, Tuomas Kyrö
- Poika raidallisessa pyjamassa, John Boyne

Sivuja kertyi siis vaivaiset 846, eli keskimäärin 282 sivua/kirja. Jotenkin kun tuli taas arki niin kouluhommat tuntuvat vievän kaiken ajan... Asiaa ei myöskään auttanut, että koeviikko oli. Siinä käy nimittäin helposti, että kun on saanut luettua koealueen (eli koko kirjan) on niin väsynyt, että ei enää jaksa lukea. Ainakin itse saan niin helposti päänsärkyä, että kun lukee koko päivän kokeeseen sisätiloissa, tulee niin huonon olon, että romaanin lukeminen alkaa olla aika haastavaa. Pitäisi varmaan vain hyväksyä, että entistä nopeaa lukutahtiani en voi enää saavuttaa. No, onneksi pian on syysloma, jolloin pitäisi löytää taas enemmän aikaa lukemiselle =)

Lukemisen suhteen oli aika vaihtelevia kirjoja. Varsinkin tuo klassikko Pariinin Notre-Dame osottautui suureksi pettymykseksi. Sen kanssa jumitin suurinmanosan kuukautta, koska se ei vain tuntunut etenevän niistä kaupunkikuvailuista. Kuitenkin huomaan, että mitä pidempi aika sen lukemisesta on kulunut, sitä paremmalta se rupeaa tuntumaan. Ne ärsyttävät kohdat vain pyyhkiytyvät pikku hiljaa pois jättäen hyvän fiiliksen siitä muusta. Mielenkiintoista...

Pidin varsinkin Poika raidallisesta pyjamassa -teoksesta. Se vain edelleen kosketti, vaikka olihan sen kerronta varsin naivia. Ihan hyvän esseen siitä kuitenkin tuntui saavan äikänkokeeseen. Mielensä pahoittaja ja ruskeakastike taas oli nappivalinta luettavaksi juuri ennen koeviikkoa. Ihanan rentoa ja helppo lukuista.

Tämän kuukauden aikana ei nuo kaksi haastetta yhtään edistyneet... Onneksi Sadun Lähi-Itä haasteessa on myös lokakuu aikaa osallistua, niin ehdin vielä mukaan. Kirja valinnoistani haasteeseen lisää täältä. Myöskään Lue oman hyllyn kirjat - haaste ei ole edistynyt, mutta tällä hetkellä luettavana on Allen Kurzweilin Elämän laatikko, joka siis löytyy tuolta listalta. Ikävä kyllä kirja on hyvin erillainen kuin odotin... Siitä sitten lisää, kun saan taas joskus sen luettua.

Ylpeänä voin myös kertoa, että en hankkinut yhtään kirjaan, koko syyskuun aikana. Tästä se kirjavuoren pienennys lähtee: Ei enempää uusia, kuin ehtii lukea.

2 kommenttia:

  1. Tämä ei koske kirjoja, mutta voi kiinnostaa sinua http://white-living.blogspot.fi/2012/11/neus-von-polly-und-gewinner.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Ompa söpö kissa! Ikävä kyllä en osaa sanaakaan saksaa(?), mutta nuo kuvat ovat kyllä aivan ihastuttavia. Tämä piristi oikein mukavasti päivääni =)

      Poista