Teemestarin kirja - Emmi Itäranta

Kirjan nimi: Teemestarin kirja
Kirjoittaja: Emmi Itäranta
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 266
Mistä: Kirjastosta varaamalla

'' ´´Minä olen veden vartija. Minä olen teen palvelija. Minä olen muutoksen vaalija. En kahlitse sitä, mikä kasvaa. En takerru siihen, minkä on murennuttava. Teen tie on minun tieni.´´ ''
s. 106

Tämä suuri tarina on kertomus tulevaisuudestamme, joka on menossa kohti tilannetta, jossa maailmasta on loppumassa juomakelpoinen vesi. Lämpötila on noussut ja jäätiköiden sulamisen seurauksena suuret maa-alueet ovat joutuneet veden varaan. Lumikin on vain jotakin, mistä kerrotaan tarinoissa. Tässä maailmassa, jota vesidiktatuuri hallitsee, elää Noria. Tuleva teemestari, jota kiinnostaa suunnattomasti entismaailma. Tämän vuoksi hän käy ystävänsä Sanjan kanssa usein muovihaudalla, jonne on hautautunut paljon entisten aikojen teknologiaa. Sitten eräänä kauniina päivänä he tekevät löydön, joka on mullistava heidän käsityksensä historiasta.

Tapahtumat sijoittuvat pohjoiseen Suomeen ja tunturit tuntuivat olevan tärkeässä asemassa. Koska Noria on tuleva teemestari, saa hän kuulla isältään tarkoin varjellun salaisuuden. Heidän teensähän maistuu harvinaisen puhtaalta. Myös komentaja Taro huomaa sen, ja sotilaiden katse kiinnittyy teemestareiden taloon. Veden kätkeminen on tässä maailmassa kaikista suurin rikos ja sinisiä ympyröitä ilmestyykin useisiin oviin. Mitä muutakaan ihmiset voivat, kun vesikiintiöstä ei riitä koko perheelle...

'' Vesi on kaikista elementeistä muuttuvaisin. Se ei pelkää palaa tulessa eikä haipua taivaalle, se ei epäröi särkyä sateena teräviin kallioihin tai hukkua mullan pimeään vaippaan. Se on kaikkien alkujen ja loppujen tuolla puolen. Pinnalla mikään ei liikahda, mutta syvällä maanalaisessa hiljaisuudessa vesi kätkeytyy ja pehmein sormin maarittelee itselleen uutta uomaa, kunnes kivi antaa periksi ja hitaasti asettuu salaisen tilan ympärille. ''
s. 225

Vau! Itäranta on kirjoittanut niin ihanasti soljuvaa tekstiä, että henkeä piti paikoin pidätellä. Vesi tuntui olevan koko ajan läsnä, mutta sitä ei kuitenkaan läiskäisty silmille. Vesi vertaukset ja sananlaskut rikastuttivat mukavasti tekstiä. Itse kertomusta vietiin myös eteenpäin hitaasti mutta varmasti, aina juuri sopivasti raottaen tuota mystistä verhoa. Ilokseni totesin myös, että Itärannan romaani ei ollut sitä painavaa scifiä kuten olin aluksi pelännyt.

Tarinan hahmot on kuvattu hyvin. Kaikilla oli niin se hyvä kuin huonokin puoli, ja heihin pystyi eläytymään. Pidin erityisesti Noriasta ja tämän isän kuvauksesta, teeseremonioista ja muutenken teemestarin työnkuvauksia oli mielenkiintoista seurata ja niihin eläytyi täysillä mukaan. Yllätyksekseni pidin myös komentaja Taron hahmosta. Häneen luotiin syvyyttä varsinkin lopussa, kun selvisi hänen motiivejaan. Sanjasta en taas liemilti välittänyt. Jälkimauksi hänestä jäi itsekkyys ja jääräpäisyys. Hän tuntui jäävän myös hiukan etäiseksi, vaikka olikin aika isossa roolissa.

Itärannan luoma maailma on pelottava. Ilmastonmuutohan on käynnissä ja tuollainen tulevaisuuden visio ei enää ole kaukana. Nyt on jo pulaa joillakin alueilla puhtaasta vedestä, vaikka meillä täällä Suomessa sitä voi olla hankala tajuta. Nytkin kun suuret sähkökatkot olivat, meni kaikki aivan sijoiltaan kun vetta ei tullutkaan. Tulevaisuudessa ei varmaankaan enää sodita öljystä vaan vedestä. Tällaiset kirjat ovat tärkeitä, koska ne saavat ajattelemaan tulevaisuutta. Muutoksen on lähdettävä meistä itsestä.

Tähdet: * * * * +

Muualla kirjaa onkin luettu ahkerasti mm. Kirsin kirjanurkka, Tessa/Aamuvirkku yksisarvinen, Salla/Sallan lukupäiväkirja, Merenhuiske/Kirjoista, Mikko/Iltaluvut ja Erjan lukupäiväkirja