Kirjailija: Robert Harris, suomentanut Natasha Vilokkinen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2007
Sivumäärä: 397
Mistä: Kirjamessuilta ostettu
Marcus Tullius Ciceron sisällä palaa kunnianhimo. Hän haluaa päästä politisoimaan ja sitä kautta hallita antiikin Roomaa. Innostaan huolimatta Ciceron lähtökohdat eivät ole kummoiset. Ruipelolla, änkyttämiseen taipuvaisella Cicerolla ei ole oikeaa sukutaustaa tai edes painavaa kukkaroa. Voimakkaan tahtonsa seurauksena hän päättää kuitenkin tulla jonakin päivänä Rooman parhaaksi puhujaksi, ja sitä varten hän lähtee Kreikkaan oppimaan mestareiden puhetaitojen saloja. Matkalle mukaan hän saa isältään orja Tiron, joka saa älyllään voitettua Ciceron puolelleen. Heistä tulee erottomaton parivaljakko, joka yhdessä rupeaa tavoittelemaan Cicerolle valtaa.
Kreikan opit, ja erityisesti Molonin puhekoulun tekniikat, saavat aikaan muutoksen Ciceron luonteessa. Roomaan palatessaan hänestä on kehkeytynyt mestaripuhuja, jolle sanat ovat aseista mahtavimmat. Lainoppinut Cicero ryhtyykin Tiron avustuksella töihin. Ensimmäinen askel on päästä senaattiin, ja siitä taistella teinsä harvoihin ja arvostettuihin ediilien, preetorien ja ennen kaikkea Roomaa hallitsevan konsiilin virkoihin. Kansan suosio on kaikki kaikessa, koska vääränlaisen taustan omaavana Cicerolla ei ole muita mahdollisuuksia menestyä, kuin luottaa kansaan ja puhelahjoihinsa.
Vastoin kaikkien odotuksia Cicero ottaa hoitaakseen syytteen Sisilian maaherra Gaius Verresta vastaan. Tämä koronkiskuri oli ryöstellyt Sisiliaa, ja koska hän hallitsi myös paikallisia tuomioistuimia, ei häntä voitu saada vastuuseen toistaan. Nyt kuitenkin nousukas Cicero on päättänyt haastaa hänet Rooman tuomioistuimeesa. Tällä oikeudenkäynnillä hän voi joko tuhota uransa tai saada lopullisesti varmistettua kansan suosiollisuus. Verresin puolella ovat Rooman aristokraatit ja monen sadan vuoden perinn, mutta Cicerolla on puolestaan älynsä ja puhelahjansa. Ja kaiken aikaa orja Tiro on Ciceron rinnalla kirjaamassa kaiken muistiin. Imperium on hänen tarinansa.
'' Tästä vallasta ja tästä miehestä aion lauluni laulaa. Vallalla tarkoitan virallista, poliittista valtaa - jota me kutsumme latinaksi imperiumiksi - elämän ja kuoleman valtaa, jonka valtio yksilölle luovuttaa. Sadat ovat tätä valtaa havitelleet, mutta tasavallan historiassa Cicero oli ainoa, joka tavoitteli sitä vain oman lahjakkuutensa turvin. Toisin kuin Metellus tai Hortensus, hän ei kuulunut mihinkään mahtavaan ylhäisysukuun, joka vaalien koittaessa saattoi hyötyä sukupolvien mittaan kertyneistä poliittisista palveluksista. Hänellä ei ollut ehdokkuutensa tukena mahtavaa armeijaa, kuten Pompeiuksella tai Ceasarilla. Hänellä ei ollit Crassuksen valtavaa omaisuutta siloittamassa polkua. Hänellä oli vain äänensä ja silkalla tahdonvoimallaan hän teki siitä maailman kuuluisimman äänen. ''
s. 14
Valtataistelua, lupauksia, petoksia, lahjontaa, kieroilua, katkeruutta ja vallanhimoa. Siitä on Harrisin historiallinen Rooma rakennettu. Tähän poliittiseenpeliin verrattuna, Suomen poliitikot vaikuttavat kaikki kehrääviltä kissanpennuilta. Rooma oli korruptoitunut. Ääniä myytiin eniten tarjoavalle, mistä teki hyvän bisneksen useammat vaalit vuodessa. Raha oli muutenkin tärkeässä osassa, sillä jo pelkkä senaattiin ehdolla olon edellytys oli miljoonan omaisuus. Sitten on tietysti tämä poliittinen näyttämö, jota hallitsi asemaansa tottuneet aristokraatit, jotka eivät voineet sietää ylimielistä ja heitä haastavaa Ciceroa, jonka ainut avu oli hänen sanojensa sivallus. Mutta voi pojat kuinka niillä sanoilla horjutettiin monen asemaa, mikä aikaansa sai sen ,että pian kaikki nimekkäät Roomalaiset olivat Ciceron vihamiehiä. Rooman ajan politiikka on kiehtovaa. Keikessa mitä tehtiin piti kieroilla ja koittaa epätoivoisesti arvailla vastustajan juonia. Edes omat toverit eivät välttämättä pysyneet rinnalla. Kiitollisuudenvelka oli jotakin, mikä unohtui äärimmäisen nopeasti Rooman valtapelin tuohkinnassa.
Imperium on ennen kaikkea juuri tuota vallantavoittelua keinoja kaihtamatta. Se on haasteita ja valtataistoja tulvillaan. Ciceron orja Tiro pysyi uskollisesti Ciceron luottosihteerinä läpi tämän uran, ja Harrisin teos on kirjoitettu kuin Tiron kynästä. Kuitenkin tämän kerrontaratkaisun vuoksi niin Tiro, Cicero kuin muutkin oleelliset henkilöt, jäivät hiukan pinnallisiksi. Palstatilaa sai, henkilöiden tuntojen kuvailun sijasta, juonittelu. henkilöitä oli myös niin monia, että en meinannut pysyä kärryillä, miten Cicero olikaan onnistunut suututtamaan aina kyseisen henkilön. Erityisesti C tuntui olevan hyvin yleinen nimikirjain.
Imperium perustuu tosiaisioihin, ja Tiron tiedetään oikeastikin kirjoittaneen Ciceron elämänkerran. Tämä on triologian aloitusosa, eli loppussa Tiron ja Ciceron elämät ei suinkaan pakattu nättiin pakettiin. Uskon, että jatkossa on luvassa lisää juonittelua, sinnittelyä ja valtataistoa. Itse tykäistyin paljon Imperiumiin, mutta neljäsataasivuinen poliittisen pelin kiemuroissa pysyminen oli aika ajatustyötä vaativaa, joten taidan tässä välissä pitää jonkinlaisen tauon ennen seuraaviin osiin tarttumista. Cicerossa on vain jotakin niin kiehtovaa. On mukava päästä tutustumaan tähän lainoppineeseen valtiomieheen, joka pelkillä puhelahjoillaan ja nopealla älyllään onnistui luomaan menestyksekkään uran Rooman korruptoituneessa valtakoneistossa. Täytyy myös myöntää, että odotan mielenkiinnolla, miten tässä vielä nuoren Julius Ceasarin tulevaisuus tulee kietoutuneeksi Ciceron elämään. Puhtaasti älyllään menestynyt Cicero on ispiroiva menneisyyden mahtimies.
Tähdet: * * * +
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti