tiistai 23. joulukuuta 2014

Nälkävuosi - Aki Ollikainen

Kirjan nimi: Nälkävuosi
Kirjailija: Aki Ollikainen
Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2013/2012
Sivumäärä: 141
Mistä: Kirjakaupasta ostettu

'' Koko edellisen päivän hän on kuluttanut Raamattua selaillen, lukien Joosefin ennustuksesta, niistä seitsemästä laihasta ja seitsemästä lihavasta lehmästä. Katovuosia on ollut jo monta peräkkäin, mutta taivaanrannassa ei vain niitä lihavia lehmiä näy. ''
                                          s. 63

On vuosi 1867. Pakkaset ottavat Suomen kylmänhuuruiseen syleilyynsä jo syyskuussa. Sato on mennyttä. Viljaa ei ole. Köyhä, maaton kansa lähtee vaeltamaan kohti etelää tavoitteenaan selvitä edes seuraavaan päivään. Pakkasukko on hukuttanut Suomen valkoiseen vaaraan ja tuolla pöllyävien nietosten keskellä vaanii kuolema. Hänen tykönsä Haadeksen valtakuntaan on menevä lähes kymmenesosa Suomen väestöstä. Nälkiintyneen joukkion epätoivon marssi on toivoton mahdollisuus, mutta mahdollisuus kuitenkin. Tämän vuoksi myös Ollikaisen pienoisromaanin köyhä torppariperhe lähtee matkaan läpi nälän, vilun ja väsymyksen. Paikalle jäämällä olisivat he varmasti kohtalon omia

Marja on kahden lapsensa, Matleenan ja Juhon, kanssa loukussa. Varsinaista ratkaisua pulmaan ei ole. On vain käveltävä eteenpäin aavassa valkoisessa maisemassa välillä rojahtaen kylmään kinokseen uupumuksesta.  Kun kaikki on viety eikä ole mitään jäljellä, ihminen joutuu tekemään uhrauksia. Pelastaakseen lapsensa ja itsensä Marja jättää miehensä Juhanin yksin torppaan odottamaan viikatemiestä. Ei sairaasta ukosta ole kulkijaksi. Hyvä jos edes Marja jaksaa rämpiä kohti seuraavaa pirttiä, josta anoa armopalaa. Tunteiluun ei ole varaa. Pitää vain edetä valkoisen hohtavassa maisemassa ja jatkaa taaksepäin katsomatta - muuten ei enää löydy voimia seuraavaan myllerrykseen.

'' Riutuu ne herratkin, Marja ajattelee. Lohtu on kuitenkin lyhytaikainen, sillä hän tajuaa, että jos herroillakaan ei ole leipää, mistä sitä riittäisi köyhälle kansalle''
s. 56
 
Kriisin kohdatessa yksilön itsekkyys saa vallan. Se on selviytymismekanismi, jolla yritetään varmistaa oma pärjäämisensä. Maata omistavat ajavat palkollisensa kasvavaan ryysyläisjoukkioon, jotta itselle jäisi enemmän suuhun pantavaa. Oli sydäntä pakahduttavaa lukea, kuinka he eivät uhranneet turhia ajatuksia sille, millä pakkaseen ajatetut entiset työntekijät selviävät hengissä. Monille tuntui olevan jo hyvin vastenmielinen ajatus antaa nälkiintyville edes pieni kupillinen laihaa keittoa, jonka läpi astian pohjan kuviointi heijastuu. Omastaan halutaan pitää kiinni. Kun ravinnosta on pulaa, koskettaa se kaikkia. Tosin toisille se on elintasokysymys, kun taas toiset joutuvat taistelemaan henkensä pitimeksi. Suomen hyvinvointivaltion ensimmäisiin askeleisiin oli vielä matkaa, eikä kirkoltakaan löytynyt kapasiteettia muonittaa tätä vaeltavaa massaa. Kenen käsissä on siis vastuu nälkäkuoleman partaalla raahautuvasta kansasta? Onko vain rikkaimmilla ja vahvimmilla oikeus elämään?
 
Herrainluokan on helppoa nojata darwinistiseen luonnonvalintaan. Samaan aikaan kun Marja lapsineen joutuvat kerjäämään töykeiltä ovilta edes jotakin ruokaa, istuvat Helsingissä Renqvistin veljekset Teo ja Lars salongissa pelaamassa shakkia. Kuten heidän pelissään on Suomen kartallakin uhrattava talonpoika paremman lopputuloksen saamiseksi. Kuinka helppoa on oman takkatulen hehkussa, lämpimän aterian jälkeen, ajatella, että näiden nälkävuosien seurauksena ainakin Suomen kansasta jää jäljelle vain vahvimmat ja älykkäimmät yksilöt. 1800-luvun yhteiskunta oli Suomessa niin jakaantunut, että yläluokalla ei ollut realistista käsitystä tavallisen kansan kurjuudesta. Toisaalta katsahdukset yläluokan elämään estivät romaanin muodostumisen liian ahdistavaksi ja raskaaksi. Vaikka katovuodet koskettivat heitäkin, ei elämä piiskannut heitä yhtä armotta kuin raasuisia kerjäläisiä.
 
Nälkävuosi on hyvin sävähdyttävä teos. Sen sivuilta paistavat yhä kasvava epätoivo ja nälän raapivat ote, mutta samalla siellä kaiken epätoivon keskellä pilkistää pieni toivo paremmasta huomisesta, joka sai ihmispolot aina nousemaan ylös ja jatkamaan matkaa. Ollikaisen kieli on hyvin rikasta ja se puhalsi runollisuudessaan kirjan uudelle tasolle. Itse tarina taas sai minut haukkomaan henkeä. Se on traaginen tarina, joka kuvastaa nälän kaikkivoipaa vaikutusta. Vaeltavan joukkion vahvuutta ei voi muuta kuin ihmetellä. Ollikainen todella onnistui sävähdyttämään. Tämä on pieni suuri tarina ihmiskohtaloista ja kurjuudesta. Tulen varmasti muistamaan pitkään Marjan, Juhon, Matleenan ja erityisesti sympaattisen Ruuni-pojan kohtalot.
 
'' Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen. ''
s. 46
 
Tähdet: * * * * *
 

2 kommenttia:

  1. Tämä on vielä lukematta, mutta odottaa lukupinossa :)
    Hyvää Joulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä tarttua, koska sen verran vaikuttava lukukokemus oli =)
      Oikein hyvää Joulua sinullekin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...