Kirjan nimi: Eleanorille kuuluu ihan hyvää (Eleanor Oliphant is Completely Fine)Kirjoittaja: Gail Honeyman, suomentanut Sari Karhulahti
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2017, suomennos 2018
Sivumäärä: 429
Mistä: Kirjastosta
' Olen yksinäinen selviytyjä, olen Eleanor Oliphant. En tarvitse ketään - elämässäni ei ole yhtään suurta aukkoa eikä ikiomasta palapelistäni puutu ainuttakaan osaa. Olen omavarainen olento. Ainakin olen vakuuttanut niin itselleni aina. '
s. 16
Eleanor on kolmekymppinen nainen, jolla ei mene kovin hyvin. Hän on töissä design firmassa, mutta luovan työn sijasta Eleanorin päivät kuluvat pikkutarkassa laskutuksessa, jonka vuoksi uteluihin on helpointa vain vastata että toimistotöissä. Ei sen puoleen että utelioita olisi moniakaan. Eleanor on yksinäinen selviytyjä, joka ei aina osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa. Työpaikalla hänen erillaisuudelleen naureskellaan kahvihuoneessa. Toisaalta Eleanor on jo tottunut siihen. Eihän hänellä ikinä ole ollut juurikaan ihmiskontakteja elämässään. Eleanor elää hyvin säntillistä ja samoja uria pitkin kulkevaa elämäänsä: viikolla työt, perjantaina töiden jälkeen kaupan kautta kotiin josta ostetaan votkaa jolla turruttaa viikonloppuna ajatukset ja sitten maanantaina taas takaisin töihin ja kierto alkaa alusta.
Eräällä viikolla kaikki kuitenkin muuttuu. Eleanor nimittäin kohtaa Sen Oikean! Kohtaaminen saattaa kuitenkin olla liian painava sana, sillä oikeastaan hän näkee keikalla solisti Johnnie Lomondin lavalla, ja on välittömästi myyty. Nyt Eleanor saa uutta ponttia päiviinsä, sillä pitäähän hänen käydä läpi totaalinen ulkoinen muodonmuutos, jotta hän on valmis Johnnielle kun oikea hetki koittaa. Vaikka Johnnie projektin tiimoilta Eleanorin hiukset ja vaatteet kokevat muutoksen, vielä suurempi rooli on firman IT-tuki Raymondilla. Nähdessään vanhuksen kaatuvan kadulla, päätyvät he molemmat auttamaan. Tästä alkaa tapahtumaketju, jossa lapsellisia piirretty-paitoja käyttävä Raymondin ja sosiaalisesti eristäytyneen Eleanorin välillä rupeaa muotoutumaan jonkinlainen ystävyyssuhde, joka pakottaa Eleanorin pois mukavuusalueeltaan. Menneisyyden traumat eivät kuitenkaan ole jättää Eleanoria rauhaan. Kuinka oppia elämään kun painolastia on niin paljon? Voisiko kelkan kuitenkin kääntää ja tulla onnelliseksi? Tai että kuuluisi edes sitä ihan hyvää.
' Joinakin päivinä tuntuu, että minua pitävät kiinni tässä planeetassa säikeet, jotka ovat ohuita kuin hämähäkinseitti ja hauraita kuin kehrätty sokeri. Kova tuulenpuuska saattaisi katkaista ne, minkä jälkeen nousisin ilmaan ja ajautuisin pois kuin voikukan hahtuvat. '
s. 14
Olin lukenut monia kehuvia blogipostauksia Honeymanin teoksesta ja siitä kuinka se ei ole vain tyhjänpäiväistä hömppää. Yllätykseni olikin suuri kun aloitin luku-urakkani ja lähtöasetelmat tuntuivat niin kliseisiltä: on ruma ankanpoikainen jolla on suuri ihastus mieheen jota ei voi saada ja sitten kuvoihin ilmestyy mukava naapurinpoika joka viekin hitaan alun jälkeen naisen jalat alta. Onneksi alkuasetelma ei kuitenkaan johtanut tälle tuhansia kertoja tallatulle polulle, vaan se uskalsi ottaa oman suuntansa. Nimittäin kun päästiin kuluneesta alkuasetelmasta eteenpäin, Honeymanin teos rupesi pikkuhiljaa aukaisemaan Eleanorin kipeää menneisyyttä. Eikä se loppukaan ollut niin sokerinen.
Eleanorille kuuluu ihan hyvää onkin yllättävän raikas teos, jonka kanssa ei tarvitse pelätä liikaa höttöä. Tietysti joiltakin kliseiltä ei Honeymaninkään teoksessa voida välttyä. Eleanorin ulkoisen muodonmuutoksen seurauksena ihmiset rupeavat olemaan hänelle ystävällisempiä, joka kertoo samaa tarinaa kuin kaikka teinileffat: kuinka oppimalla meikkaamaan ja valitsemana trendikkäät vaatteet nörtistä puhkeaakin koulun kaunotar. Onneksi tämä jää kuitenkin pienempään rooliin, jolloin Eleanorin henkisella kasvulle jää sen ansaitsema paraatipaikka.
Vaikka teoksessa onkin siis hyvää, ei tietyiltä epäuskottavuuksilta voitu välttyä. Vaikka Eleanorilla olikin hyvin poikkeava lapsuus ja hän on erakoitunut koko ikänsä, niin kuinka todennäköistä on että 2010-luvulla kolmekymppisellä ei ole ikinä ollut kotona tietokonetta tai kännykkää? Elenaorin lapsuuden traumaattiset tapahtumat olivat myös niin järkyttäviä että hiukan maltillisemmallakin taustatarinalla oltaisiin voitu silti hätkähdyttää ja puhutella lukijaa olematta kuitenkaan niin over the top.
Eleanorille kuuluu ihan hyvää on siis varsin puhutteleva teos joka kliseisen alkuihastuksen jälkeen tuo taidokkaasti esiin traumaattisen lapsuuden vaikutukset. Vaikka teos löytyykin romantiikka osastolta, on siinä kuitenkin synkkä pohjavire. Eleanorilla ei nimittäin todellakaan mene hyvin. Olikin hienoa nähdä kuinka hänen kasvuprosessi sisälsi nousevan käyrän lisäksi myös isojakin pudotuksia. Harvahan pääsee pohjalta yhdellä ponnistuksella ylös - varsinkaan yksin. Ystävyys onkin teoksen avainsana.
' En palanut tuhkaksi. Nousin liekeistä kuin pieni feeniks-lintu. Tunustelin arpiani, silitin niiden muhkuroita. En palanut, äiti, sanoin mielessäni. Kävelin tulen läpi ja selvisin hengissä. '
s.106
Tähdet: * * * +
Muualla luettu: Kirsin Book Club, Mitä luimme kerran, Rakkaudesta kirjoihin, Kirja vieköön!, Oksan hyllyltä, Kaiken ei tarvitse olla totta, Kirjakaapin kummitus, Eniten minua kiinnostaa tie, Paljon melua kirjoista, Luetut.net, Kirjojen keskellä, Sunnuntaiblogi, Järjellä ja tunteella, Kulttuuri kukoistaa, Hannan kirjokansi, Kirjoihin kadonnut, Kirjamerestä ongittua, Ei vain mustaa valkoisella, Kirja hyllyssä, Kirjarouvan elämää, Aina joku kesken ja Kirjasähkökäyrä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti