Kirjan nimi: Harhailevat tähdet (Wandering Stars)
Kirjailija: Tommy Orange, suomentanut Terhi Kuusisto
Lukija: Martti Ranin
Julkaisija: Aula & co
Julkaisija: Aula & co
Julkaisuvuosi: 2024, suomennos ja äänikirja 2026
Kesto: 11h 18min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
Coloradon Sand Creekin verilöylyssä 1864 alkuperäiskansalaiset teurastettiin julmasti. Pitkään jatkunut sota intiaanien ja uudisasukkaiden välillä oli jo loppupuolella. Nuori Jude Star pääsee kuitenkin pakenemaan. Silti hänen tiensä vie lopulta Fort Marionin vankilaan muiden jäljelle jääneiden intiaanien kanssa. Heitä jopa esiteltiin kansalle kuin suurta sirkushupia. Myöhemmin heidän lapsensa pakko-otettiin sisäoppilaitoksiin, joissa jatkettiin alkuperäisväestön koulimisia ajatuksella "tapa intiaani, pelasta mies". Syntyy toisen luokan kansalaisia, joita syrjitään julkeasti, mutta samalla heidät on kiskottu irti omasta yhteisöstään ja juuristaan.
Sukupolvia kuluu, kunnes ollaan nykyajan city-intiaaneissa. Heillä on perimä, mutta yhteys juurin on haparoitunut. He etsivät omaa paikkaansa maailmassa. Ja sortuvat alkoholiin ja huumeisiin. He eivät vieläkään ole täysin sekoittuneet valtaväestöön, mutta kuinka löytää takaisin perinteisiin ja omaan yhteisöönsä, kun niitä on systemaattisesti koitettu kitkeä usean sukupolven ajan? Entä kuinka selvitä riippuvuuksien kurimuksista ja tulevaisuuden näköalattomuudesta?
Kansikuvan kauniin hempeät sävyt eivät aivan onnistuneet asettamaan tätä lukijaa oikeaan mielentilaan aloittaessa tätä lukurupeamaa. Heti alkuun silmille iski nimittäin johdanto, jossa kerrottiin alkuperäisväestön kaameista uudelleenkoulutuskeskuksista ja kylmät väreet kulkivat ihoni alla. Huh nyt oltaisiinkin vahvan lukukokemuksen äärellä ajattelin. Ja sitten varsinainen tarina alkoi ja... Tämän lukijan keskittyminen katosikin sen sileän tien.
Odotuksistani huolimatta en siis löytänyt oikein kosketuspintaa tämän tarinan parissa. Siinä kyllä riittää traagisia kohtaloita ja rankkaa elämää. Mutta en missään välissä kiintynyt tarinan henkilöihin, joten kaikki tapahtumat jäivät hyvin etäisiksi. Ensimmäinen puolisko juostiin sukupolvia läpi ja minulta meni hetki tajuta, että vanhoihin hahmoihin ei enää palattasikaan vaan siinä lyhyessä hetkessä heidän tarinansa taputeltiinkin jo kokonaan. Toinen puolisko tarinasta taas oltiinkin näiden modernien kaupunki-intiaanien parissa ja voi sitä huumehuuruisen elämän menoa. Alun haipakan jälkeen nyt sitten tarina jäikin junnaamaan. Veljeksiä oli myös useampi, enkä oikein missään vaiheessa oppinut erottamaan heitä toisistaan.
Toki tämä tarina valaisi Yhdysvaltojen alkuperäisväestön historiaa ja ennen kaikkea nykytilaa. Silti minua olisi kiinnostanut kuulla enemmän tuosta historiasta. En ollut valmistautunut tällaiseen pillerikoukkuiseen tarinaan nykyajassa. Ilmeisesti tässä oli joitakin yhtymäkohtia Orangen toisen Ei enää mitään teoksen kanssa, ainakin Oaklandin stadionilla pidettävän powwow-juhlan suhteen samoin kuin henkilöissä. Itse en kuitenkaan ole tuota toista teosta lukenut tai edes tajunnut tätä yhteyttä ennen kuin vasta jälkikäteen. En tiedä saisiko sen luettuaan tästäkin tarinasta enemmän irti, kun osa hahmoista olisi jo tuttuja? Toisaalta tämän kai pitäisi toimia myös omana itsenäisenä teoksenaan. Harmillisesti tällä kertaa tärkeästä aiheestaan huolimatta tämä lukija ja teos eivät kuitenkaan kohdanneet toisiaan.
Tähdet: 2 / 5
Muualla luettu: Amman lukuhetki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti