Kirjan nimi: Pappilan piika
Sarja: Kytösavun tarinoita #1
Kirjailija: Enni Mustonen
Julkaisija: Otava
Julkaisuvuosi: 2026
Sivumäärä: 359
Mistä: Kirjastosta
' Ankaraa pakkasta oli näet pidellyt Kustaa-paapan hautajaisista saakka. Jos ei Sussu-muori olisi ottanut minua luokseen, olisin taatusti paleltunut kuoliaaksi Nevalan talon navetannurkassa. Sen turvallisempaa makuupaikkaa ei meikäläiselle enää löytynyt, kun Antti oli häjysakkeineen pesiytynyt äiteensä luvalla paapantupaan. Melkein yhtä hurjaa oli meno väentuvassakin. Sisällä isossatuvassa taas sai pelätä koko ajan emännän kiukunpuuskia. Nyt kun Kustaa-paappa oli poissa, mikään ei näyttänyt hillitsevän hänen raivoaan. Vieläkin erottui olkavarresta se mustelma, jonka olin saanut ranstakan iskusta. '
s. 12
Eletään vuotta 1877 Lapualla. Hanna on orpo, joka asuu huutolaistyttönä Nevalan talossa. Siellä hän tekee palkatta piian töitä aamusta iltaan. Saahan hän ruveta elättämään itsensä vasta ripille päästyään. Eikä Nevalan ilkeällä Priitta emännällä ole aikeita päästää ilmaista työvoimaa luisumaan käsistään. Pappilan piian jouluisessa esiosassa Pikkupappilan joulussa Hanna tuli kuitenkin tutustuneeksi pappilan uuteen pastoriin ja tämän vaimoon. Kun siis tulee aika kinkeripiirin, jossa tarkistetaan kulmakunnan luku- ja uskontaidot, pitää Johannes pastori Hannan puolta. Kyllä ikä ja lukutaito jo rippikouluun riittää!
Kevään rippikoulua siis odotellaan ja talon töitä tehdään. Navettahommat pitävät kiireisinä aamuin ja illoin ja siinä välissä avustetaan Sussu-muoria talon ruokien valmistuksessa. Rippikoulun jälkeen alkaakin Hannan elämässä uusi kausi, kun kirjan nimenkin mukaisesti koittaa uusi toimi pappilan piikana. Ahkera tulee edelleen olla, mutta nyt saa perheeltä kiitostakin mustelmien sijaan. Onpahan pappilassa auttelemassa rengin hommissa myös komea ja mukava Santeri. Mutta voiko huutolaisflikka ikinä haikailla talollisen pojan perään, vaikkei poika perijä olekaan?
Luin viime jouluna tuon tämän sarjan pienen esiosan ja rakastuin täysin rinnoin. Se oli täydellinen pieni joulutarina ihanan vanhahtavalla kielellä ja perinteillä. Eikä pidä unohtaa sympaattisia hahmoja. Laitoinkin silloin heti tämän varsinaisen sarjan aloituksen varaukseen kirjastosta. Tätä oli saatava lisää! Mustosen kirjojen ilmestyminen tosin on odotettu tapahtuma aika monelle muullekin, joten sain nyt vasta tämän keväällä ilmestyneen teoksen käsiini, vaikka luulin olleeni varsin ajoissa varaukseni kanssa.
Kyllähän se kuitenkin niin on, että odotus palkittiin. Vaikka tarinassa ei näennäisesti tapahdukaan mitään sen ihmeempää, on Mustosella hieno taito herättää kirjoittamansa ajat henkiin. Huokailin lukiessa ihastuksesta Mustosen vanhahtavan murteen matkassa, joka imaisi välittömästi oikeaan tunnelmaan. Oli kiinnostavaa päästä kurkistamaan millaista 1800-luvun lopun elämä onkaan ollut. Mitä kaikkea siihen arkeen kuuluikaan. En edes ollut ennen tiennyt noista jokavuotisista kinkeriluvuttamisista. Entäpä kun Hanna päätyy lainaamaan papinrouvan vaatteita ja törmää ensikertaa varsinaisiin alushousuihin. Patjankin sijasta vielä oljilla kasattiin sängyt. Niin paljon pieniä asioita, jotka kuitenkin loivat herkullisen ajankuvan lukijan eteen tarjoiltuna.
Pappilan piika oli siis jälleen taattua Mustosta. Se ei ollut aivan yhtä voimallinen lukukokemus kuin tuo pieni jouluinen tarina. Tämän kanssa jäi ehkä hiukan kaipaamaan selkeämpää juonenkaarta kun pituuttakin oli enemmäin kuin tuossa pienessä tunnelmointitarinassa. Toisaalta kyllä näilläkin sivuilla oli dramaattisia hetkiä ja päähenkilön kasvua luvassa, vaikka pääpaino olikin arkisissa askareissa. Mustonen onkin mestari herättämään tuon menneen ajan arjen lukijoidensa silmien eteen, ja siten uskon Mannisen fanien löytävän näidenkin sivujen sisältä juuri sitä taattua laatua mitä etsivätkin.
Tähdet: 4 / 5
Muut sarjasta lukemani osat:
Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirjasähkökäyrä, Amman lukuhetki, Kirjahilla, Kirjakaapin avain ja Kirjavinkit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti