Kirjan nimi: Paljasjalkainen kuningatar (La reina descalza)
Kirjailija: Ildefonso Falcones, suomentanut Satu Ekman
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2013, suomennos 2014
Sivumäärä: 776
Mistä: Syntymäpäivälahja
Caridad rantautuu Espanjan rannikolle 1748. Hän on viettänyt ikänsä orjana Kuuban tupakkaviljelmillä, mutta hänen isäntänsä kuollessa laivamatkalla, saa hän lahjan ja kirouksen, josta hän ei ole osannut edes haaveilla - vapautensa. Tämä tummaihoinen ja hyvin muodokas nuori nainen on nyt päätynyt yksin vieraaseen maahan, jossa hänen eksoottinen ulkomuotonsa herättää miesten halut. Orjalle tyypilliseen tapaan alistuvasti käyttäytyvää Caridadia käytetään aluksi törkeästi hyväksi, kunnes hän tapaa kuumehuuruissaan ylpeän mustalaismies Melchorin, joka vie hänet turvaan ja hoivaan Sevillan mustalaiskortteleihin.
Samaisissa mustalaiskortteleissa asuu Melchorin tyttärentytär Milagros. Milagros on Caridadin vastakohta: ylpeä, kujeileva ja flirtti. Nämä kaksi naista kuitenkin ystävystyvät. Näin ollen Caridad saa jäädä mustalaisten tykö, vaikkakin kaikki eivät katso suopeasti vega-suvun uutta suojattia. Sitten kuningas määrää kaikki mustalaiset pidätettäviksi ja vietäviksi rangaistusleireille. Toiset ehtivät paeta, mutta suurin osa ei ole niin onnekas. Tästä kohdasta lähtien ihmisten elämät lähtevät kulkemaan eri suuntiin eikä Milagrosin ja Caridadinkaan välinen side ole katkeamaton.
'' - Kun me saavuimme tänne Egyptistä, naisilla oli äänioikeus neuvostossa, niin minulle on kertonut äitini, joka kuuli sen omalta äidiltään, mutta te... sinä, Rafael García, hän tarkensi ja osoitti miestä sormella. - Sinä toimit katkeruuden ajamana, ja minä syytän sinua perinteen ja lain unohtamisesta. [- -] Jos joku haluaa estää minua puhumasta neuvostolle, avatkoon suunsa. ''
s. 162
Paljasjalkainen kuningatar on ennen kaikkea vahvojen naisten kasvutarina. Vaikka miehet olivatkin valmiita alistumaan heidän kansaansa alistavan kuninkaan tahtoon, mustalaisnaisten ylpeys ei sitä koskaan tehnyt. Aikaan, jolloin nainen saatettiin passittaa vankilaan vain koska ei suostunut makaamaan isäntänsä kanssa, Falcones on kuvannut joukon vahvoja naishenkilöitä, jotka olivat romaanin voima. Milagrosin ja kohtalon piiskan seurauksena Caridadistakin kasvoi tomera nainen, jolle ei kannattnut ryppyillä. Erityisesti mieleeni jäi kuitenkin Milagrosin äiti Ana Vega, joka oman hyvinvointinsakin uhalla jaksoi aina nousta ylpeästi pää pystyssä vastustamaan sortajia. Aika usein historiallisissa romaaneissa naiset ovat ne jotka miehet jollakin tavoin pelastavat lopulta. Tämä johtu usein jo pelkästään ajan kuvauksesta, mutta olinkin positiivisesti yllättynyt kun näin ei ollutkaan täysin Falconesin romaanissa, sillä vaikka naisia kohdeeltin jatkuvasti kaltoin, olivat he loppujen lopuksi ne vahvemmat sankarit.
'' Milagros aloitti ilman säestystä, ennen kuin Fermín tarttui kitaraan.
- Minä tunnen laulun mustalaisesta ja valkoisen hullusta rakkaudesta...
Hänen tunteikas, kuulas äänensä täytti koko kapakan. Fermín ja muut tunnistivat seguidillen tuota pikaa, mutta laulusta lumoutuneina he antoivat Milagrosin päättä säkeistön ilman säestystä.
Kun Milagros aloitti toisen säkeistön kitaran ja naisten kämmenlyöntien säestyksellä, yleisö osoitti tytölle suosiota ja hihkui kohteliaisuuksia. María taputti käsiään kyyneleet silmissä ja Caridad puri ankarasti sevillalaista sikariaan. Milagros lauloi pelotta, nuorena, kauniina ja itsevarmana kuin palvonnasta nauttiva jumalatar. ''
s. 349
Falconesin teosta hallitsevat kaksi teemaa: musiikki ja tupakka. Milagros oli hyvin taitava tanssija, mutta vasta Caridadin tavattuaan hän oppi laittamaan musiikkiinsa voimakkaan tunnelatauksen, josta syntyi aivan omanlaatuisensa sointu. Caridad puolestaan toi orja-ajoiltaan mukanaan tunnetta tursuavat orjalaulunsa sekä mestarillisen näppärästi tupakkaa käsittelevät kätensä. Mustalaiset salakuljettivat paljon tupakkaa, joihin päästiin tutustumaan erityisesti Melchorin seikkailujen kautta. Vaikka Paljasjalkainen kuningatar on kertomus elämistä, joissa tapahtuu paljon, kulki siinä koko ajan mukana flamengon alkurytmit ja hienon sikari naromit. Tämä puhalsi kirjan sivuille 1700-luvun Espanjan hengen ihanasti kytkemällä tarina osaksi suurempaa kehitystä.
Olen pitänyt äärimmäisen paljon Falconesin edellisistä teoksista, eikä hän pettänyt odotuksiani nytkään. Kuten takakannessa sanotaan tässä tarinassa '' henkilöhahmot rakastavat, kärsivät, janoavat kostoa ja etsivät vapautta'' . Falconesille tyypillisesti historialliset faktat olivat kunnossa ja välillä olikin varsin mukavaa tarinan lomassa syventyä lukemaan tarkempaa kuvausta historiasta ennen paluuta varsinaiseen kertomukseen. Tämä vaihdos oli kuitenkin niin vieno, että teksti vain soljui kauniisti eteenpäin. Taas kerran Falconesin henkilöhahmotkin olivat niin koskettavia ja erityisesti Ana, Melchor ja Caridad nousivat lemppareikseni. Tarina pysyi myös kuin ihmeen kaupalla hyvin koossa, vaikka yli seitsemänsataa sivua ja lukuisat eri elämäntarinat olisivat helposti voineet tehdä siitä vain sekasillisalaatin. Ei tässä muuta voi todeta kuin että Falcones osaa todella herättää historian eloon.
Tähdet: * * * *
Muualla luettu: Vinttikamarissa, Nenä kirjassa ja Aakkosellinen hakemisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti