Kirjailija: Jennifer Clement, suomentanut Terhi Kuusisto
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2015
Sivumäärä: 264
Mistä: Kirjastosta
' Kun minä synnyin, äiti julisti naapureille ja toriväelle, että oli syntynyt poika. Luojan kiitos poika tuli!
Kyllä, kiitos Herran ja neitsyen, vastasivat kaikki, vaikka kukaan ei uskonut. Meidän vuorella syntyi pelkkiä poikia ja osa pojista muuttui tytöiksi yhdentoista kieppeillä. Siinä iässä näiden poikien täytyi muuttua rumiksi tytöiksi, joiden taas täytyi välillä piiloutua maahan kaivettuihin koloihin. '
s. 10 - 11
Guerreron osavaltiossa Meksikossa on vuorilla kylä, joka on täynnä paahtavaa aurinkoa, iguaaneja ja skorppioneja. Se on myös kylä, jossa syntyy vain poikalapsia. Murrosiän kynnyksellä osasta näistä pojista vain kuoriutuu tyttöjä. Tyttöjä, jotka puetaan ryysyihin ja hampaat värjätään mustiksi tussilla vain jotta he vaikuttaisivat mahdollisimman epämiellyttävän näköisiltä. Meikata ei voi. Kaikista näistä varatoimista huolimatta kukaan tyttö ei ole turvassa kun tieltä kuuluvat maastureiden äänet. Silloin pitää juosta kuoppiin, jotka on kaivettu skorppioneja kuhisevaan maahan. Skorpionin pistokin on parempi kohtalo kuin joutua huumeparonien sieppaamaksi.
Tässä ankarassa maailmassa lapsuuttaan ja nuoruuttaan elää Ladydi. Hänen isänsä on lähtenyt vuorten muitten miesten tavoin Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa. Kylän miehistä onkin jäänyt jäljelle vain kuukausittaiset rahalähetykset. Ladydin äiti puolestaan hukuttaa murheitaan kurkusta alas kasvattaen takapihan kaljapullovuorta. Tästä huolimatta Ladydillä on turvaverkkonaan tyttöporukkansa, joiden kanssa elää edes jossain määrin tavallista lapsuuttaan. Kaikki kuitenkin muuttuu kun kulmakunnan kaunein tyttö Paula siepataan. Kukaan ei koskaan palaa, kun heidät on kerran viety. Paitsi Paula. Täysin murtuneena ja sylivauvan tasolle taantuneena. Ladydin elämä kuitenkin etenee, mutta voiko hän koskaan täysin vapautua huumekartellien vaikutusvallan alta? Mitä elämällä onkaan varattu tälle karuuteen tottuneelle tytölle.
' Pienestä pitäen äiti oli opettanut minut rukoilemaan milloin mitäkin. Se oli meillä tapana. Olin pyytänyt Jumalalta pilviä ja pyjamaa. Olin pyytänyt hehkulamppuja ja mehiläisiä.
Älä ikinä rukoile rakkautta ja terveyttä, äiti sanoi. Tai rahaa. Ei Jumala anna, jos kuulee mitä todella haluat. Ei takuulla.
Kun isä lähti, äiti sanoi: Polvistu ja rukoile lusikoita. '
s. 20
Varastettujen rukousten vuori oli minulle hiukan ristiriitainen lukukokemus. Sen sivujen sisällään pitämät asiat ovat kauhistuttavia, mutta Ladydin kerronta on monin paikoin jopa kepeää ja hyvin helppolukuista. Ymmärrän, että Meksikon ihmiskauppa ja vankilaolot ovat aiheina niin rankkoja, että syvempi pureutuminen voisi ahdistaa suurintaosaa lukijoista, joilloin sen välittämä sanoma ei tavoittaisi niin monia ihmisiä. Siltikin koin juuri kirjan kannen ja tekstin helppouden heikentävän sitä sanomaa, koska ne veivät teokselta sen vaikuttavuuden terää. Vaikka en pidäkään epätoivolla mässäilyllä niin olisin kaivannut lisää syvyyttä teokseen ja sen henkilöihin. Tällaisenaan teoksen tunnelataus ei jättänyt minuun merkittävää jälkeä. Vuoden päästä Ladydin kohtalo on jo luultavasti pyyhkiytynyt mielestäni täysin. Varastettujen rukousten vuori ei siis mielestäni ole huono teos, mutta se ei myöskään järisytä tajuntaa - vaikka sen pitäisi.
Jennifer Clement kyllä tietää mistä puhuu se täytyy myöntää. Lopussa Clement kertoo romaaninsa taustoista, joista selviää, että hänellä on yli kymmeneltä vuodelta taustahaastatteluja Meksikon huumekulttuurissa väkivaltaa kokeneilta naisilta. Alun kuvaus on totisinta totta Meksikossa. "Tämän päivän Meksikossa naisia viedään keskeltä katua tai siepataan kodeistaan aseella uhaten. [- -] He ovat poikkeuksetta nuoria, köyhiä ja kauniita." Clement kirjoittaa. Järisyttävintä oli lukea Meksikon ihmiskaupan valtavasta volyymista. Yhdysvaltojen ulkoministöriön mukaan jo pelkästään rajan yli viedään vuosittain 600 000 - 800 000 ihmiskaupan uhria. Kyseessä on niin iso määrä, että sitä on haastava edes tajuta. Miten tämän kokoluokan kauheudesta ei puhuta? Clementen kertomalle tarinalle on siis kova tarve. Jäin kuitenkin pohtimaan olisiko nämä taustatiedot pitänyt olla loppusivujen sijasta aivan alussa. Näin tarinan olisi voinut heti laittaa sen järkyttävään viitekehykseen. Veikkaan, että sitä vasten peilattuna Ladydinkin tarina olisi päässyt ihon alle. Silloin lukiessa olisi taikaraivossa koko ajan jyskyttänyt tuo luku: 600 000 - 800 000 ihmistä vuosittain...
Vaikka Varastettujen rukousten vuori käsitteleekin kauhistuttavaa aihetta, on se varsin helppolukuinen teos itsessään. Näin ollen mikäli haluaa avartaa maailmakatsomustaan, mutta samalla ei lukea parisataa sivua liian ahdistavaa tekstiä, voi Clementin teos olla nappivalinta. Itse jäin kuitenkin kaipaamaan sitä vahvempaa vaikuttavuusefektiä, koska teoksessa kuitenkin sivutaan sitä ihmiskauppaa ja huumekartellien väkivaltaa. Kaiken keskiössä on kuitenkin Ladydin kasvu- ja selviytymistarina näissä karuissa puitteissa, eikä sitä pidä missään nimessä väheksyä. Yhteisöstä saa voimaa jolla jaksaa. Ilmeisesti onneakin voi olla, vaikka elämä olisi jakanut noin kurjan aloituskäden jolla pelata Game of Lifea.
Tähdet: * * *
Muualla luettu: Lukutoukan kulttuuriblogi, Järjellä ja tunteella, Mari A:n kirjablogi, Kirjakaapin kummitus, Lukuneuvoja, Reader, why did I marry him?, Notko, se lukeva peikko, Villasukka kirjahyllyssä, Hannan kirjokansi, Annelin lukuvinkit ja Kirjan jos toisenkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti