Kirjoittaja: Laila Hirvisaari
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 601
Mistä: Äidiltä lainassa
' - Kertoisin kerran vielä kaiken minkä muistan. Kokoaisin sen yksiin kansiin. Osa elämästäni on muistissani, osa paperilla. Sinä olet ainoa, joka voisi korjata kirjoitelmani, olet ollut lähellä kaiken aikaa. Olen liioitellut... tai puhunut asian vierestä. Ehkä olen jättänyt jotakin kertomatta. Olisiko sinulle Leon...
- Siis koko elämänne?
- Olisit ikään kuin omatuntoni. Diderot käytti usein sanaa opponentti. Se tarkoittaa olla vastaväittelijänä, kyseenalaistaa kuulemansa. Haluaisin selvittää, mikä on totuus ihmisestä Katariina II ja hänen elämästään. '
s. 19
On vuosi 1795 ja 66-vuotias Venäjän keisarinna Katariina Suuri on loukannut jalkansa kaatuessaan portaissa. Joutuessaan näin sänkynsä vangiksi useaksi kuukaudeksi kutsuu hän uskollista ystäväänsä Leonia saapuvaksi paikalle. Katariina on viimein päättänyt käydä läpi koko elämänsä uskollisena totuudelle, oli se kuinka kipeä tai epäimarteleva tahansa. Leon on ainut joka voi Katariinaa auttaa tässä tehtävässä, sillä he ovat tunteneet aina Katariinan lapsuudesta saakka kun tämä oli vielä vain saksalainen prinsessa. Leon on myös ainut joka uskaltaa vastustaa keisarinnan sanomisia. Nyt on aika käydä läpi Katariinan muistiinpanoja ja muistoja. Katariina kertoo ja Leon haastaa ja kirjaa ylös.
Sophie Auguste Frederike eli Anhalt-Zerbstin prinsessa Sofia syntyi Berliinissä 1729. Neljätoistavuotiaana Sofian elämä muuttui peruuttamattomasti. Hänen enonsa oli nimittäin Venäjän senhetkisen keisarinnan entinen sydämen valittu, ja kas kummaa keisarinna Elisabet kiinnostuikin Sofiasta, joka olisi mainio puoliso perintöruhtinas Pietarille, joka on tuleva seuraamaan lapsetonta Elisabetia valtaistuimelle. Nuori Sofia siis riuhtaistaan irti perheestään ja kotimaastaan Venäjälle, jossa hänestä tulee suuriruhtinatar Katariina suuriruhtinas Pietarin vaimo.
Muutto täysin vieraaseen maahan olisi joka tapauksessa rankka, mutta Katariinan ongelmat eivät lopu tähän. Hänen äitiään syytetään vakoilusta ja suuriruhtinas Pietari osoittautuu lapsenmieliseksi, jota kiinnostavat sotaleikit eivätkä kruununperillisen hankinta. Keisarinna Elisabet tekee myös Katariinan elämästä helvettiä ja luovia ratkaisuja on tehtävä, jotta kruununperijä saataisiin aluilleen ja tilanne rauhoitettua. Katariinan asema jää kuitenkin epävarmaksi. Tämä on tarina siitä kuinka vastoin kaikkia oletuksia tästä hyljeksitystä suuriruhtinaan puolisosta kasvoi lopulta Venäjän historian yksi vahvimmista hallitsijoista - Keisarinna Katariina Suuri.
' Minut nuori tyttö, repäistiin kylmästi siitä maailmasta, jossa
olin elänyt, unelmoinut toivonut, kuvitellut elämääni kokonaan
toisenlaiseksi. Miten vähän sanottavaa meillä lapsilla silloin oli
tulevaisuudestamme, ja lapsihan minä olin. Olin tietoinen siitä
suunnitelmasta, johon minut pakotettiin ja uhrattiin, mutta en
ymmärtänyt sitä vielä silloin. Ei kukaan kysynyt halusinko mennä
naimisiin suuriruhtinas Pietarin kanssa! Halusinko ylipäätänsä mennä
neljätoistavuotiaana naimisiin kenenkään kanssa! Ei kukaan kysynyt,
haluanko vaihtaa uudeksi kotimaakseni Venäjän, tämän mystisen maan,
josta minulla ei ollut aavistustakaan, ei kulttuurista, ei kielestä, ei
ihmisistä, tavoista, ei tottumuksista, ei edes keisarinnasta, josta
tiesin vain nimen. '
s. 64-65
Noin kuukausi sitten tulin lukeneeksi Sisin elämänkerran, jonka avulla tulin perehtyneeksi Itävalta-Unkarin hallitsijasoppiin. Nyt tuntuikin luontevalta jatkaa tietämykseni laajennusta kattamaan myös Venäjää, ja tämä Hirvisaaren romaani löytyikin sopivasti äitini kirjahyllystä. Heti ensisivuilta lähtien olikin selvää, että myös Hirvisaari on tehnyt kotiläksynsä, vaikka kyseessä onkin romaani eikä elämänkerta. Sen verran tykitystä oli heti alusta lähtien luvassa eri henkilöiden sukutaustoista. Pieni päähän siinä oli mennä aivan pyörälle, mutta onneksi lopussa oli sukupuu ja henkilölistaus, joiden avulla saatiin perusteet kuntoon vaikka täysin uuden maan ja ajan valtakiistat olivatkin kyseessä. Samaan tapaan kuin Gregoryn Ruusujen sota -sarjan kanssa, niin nytkin inspiroiduin myös lukemaan netin ihmeellisestä maailmasta lisää tietoja Katariina Suuresta ja tuon ajan valtapolitiikasta. Ilmeisesti Katariina Suuri on varsin kiitollinen aihealue, sillä hän on itse kirjoittanut laajat muistelmat ja paljon myös hänen kirjeenvaihtoaan on säilynyt jälkipolville. Tässä Hirvisaaren romaanissahan nuo muistelmat taitavat olla tulilla. Olisikin jännä joku päivä lukea nuo alkuperäiset muistelmat, mutta jo tällä Hirvisaaren romaanilla pääsee hyvin alkuun!
Hirvisaaren valitsema kerrontatapa on erikoinen. En tiedä miksi hän on valinnut kertoa tarinan iäkkään Keisarinnan muisteluina ja keskusteluina Leonin kanssa. Minulle jäi nimittäin tunne, että ihan perinteinen kronologinen kerronta olisi voinut myös toimia, sillä nyt tarinaan tuli aina välillä hyppyjä takaisin iäkkään Katariinan elämään ja tapaamisiin lastenlasten kanssa jne. Tämä hiukan katkaisi sitä kerronnallista jännitettä ja paljon asioita käsiteltiin myös Katariinan ja Leonin dialogeissa. Ehkä tarkoituksena on ollut näyttää Katariina inhimillisempänä henkilönä, joka koittaa pehmittää omia tekojaan. Ainakin nyt Leonin vastaväitteillä saatiin esiin eri näkökulmia ja kuinka myös, tai juuri erityisesti, hallitsijat ovat erityisen halukkaita käyttämään valikoivaa muistia antaen itsestään suotuisampaa kuvaa. Leon olikin tässä se totuuden ääni palauttamassa Katariina takaisin realiteetteihin.
Minä, Katariina on 600 sivua pitkä, mutta silti se kuvastaa vain puolta Katariinan elämästä. Tässä ei päästy vielä edes Katariinan varsinaisiin hallitsijavuosiin vaan kuvattiin nuoren Sofian matkaa Venäjän keisarinnaksi. Hirvisaaren maalaama kuva venäjän Elisabetin aikaisesta hovista ei ole kovin maaritteleva. Hovi oli yksi haureuden paikka, jossa kaikki oli alistettu Elisabetin oikkuihin ja mielitekoihin. Mikäli hän halusi vaihtaa palatsia, koko tuhatpäinen hovi lähti vaikka keskellä talvea liikkeelle reillä ilman mahdollisuuksia peseytymiseen tai kunnon nukkumapaikkoihin. Keisarinna Elisabet myös suhtautui Katariinaan milloin myöntyväisesti ja milloin taas suurimman osan aikaa vihaten tätä syvästi. Vuodet siis vierivät ja sama toistuu: palatseja vaihdetaan ja Elisabetin hallinta kruununperillisten elämästä pysyy. Vain Katariinan rakastajat vaihtuvat. Ehkä Hirvisaari olisi voinut harrastaa hiukan karsintaa, sillä paljon samankaltaisia tapahtumia sattui ja kuitenkin 600 sivussa päästiin vasta Katariina Suuren valtaannousuun. Hienosti hän kuitenkin herättää myös henkiin Venäjän 1700-luvun hovielämän ja itse Katariinan hallitsijan takana. Ehkä pitää itsekin tarttua tuohon Hirvisaaren jatko-osaan, jossa kuvataan Katariinan loput 33-vuotta, jotta syntyisi ehjä kokonaisuus Katariina Suuren elämästä.
' Ennen paluutamme Pietariin meidän on selvitettävä, jatkammeko elämänkertani kirjaamista tähän hetkeen? Olen vasta puolessavälissä. Jaksaako hän? Jaksanko minä? '
s. 585
Tähdet: 3.5 / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti