Ikä on vain numero - Clare Pooley

Kirjan nimi: Ikä on vain numero (How to Age Disgracefully)

Kirjailija: Clare Pooley, suomentanut Ulla Selkälä

Lukija: Meri Nenonen
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2024, suomennos ja äänikirja 2025

Kesto: 10h 35min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Lydia on keski-ikäinen kotiäiti, jonka lapset ovat lentäneet pesästä. Nyt hän on saanut töitä senioreiden iltapäiväkerhon vetäjänä. Hän on valmis tähän uuteen elämänmuutokseen - vai onko sittenkään? Lydian ajatukset bingoilloista ja neulontapiireistä voidaan unohtaa, kun todelliset seniorit saapuvat kerhoon. Heillä on nimittäin hyvin erilainen käsitys siitä, mihin käyttää kerhoaika. 

 

On siis aika heittää stereotypiat vanhuksista romukoppaan ja tavata keskeisimmät henkilömme. Daphne täyttää seitsemänkymmentä. Hän on pysynyt mahdollisimman paljon poissa ihmisten ilmoilta viimeiset 15 vuotta. Hänen menneisyydessään on jotakin... Mutta nyt 70-vuotias pippurinen sähikäinen on päättänyt tehdä muutoksen ja löytää ystäviä. Kuinka vaikeaa se nyt voi olla? Seniorikerhon mainos tulee hänelle vastaan kuin tilauksesta. Ainut vain, että kerhon ensitapaamisella siellä istuu myös eräs ärsyttävä mies joka koitti aiemmin väenväkisin auttaa häntä fläppitaulun kantamisessa... 

 

Tuo mies on Art ja hän on pikkurooleja tekevä näyttelijä. Nyt hän tosin rupeaa olemaan jo liian vanha seniorirooleihinkin. Rahapula uhkaa, agentti välttelee hänen soittojaan ja sitten on vielä se hänen pieni paha tapansa näpistellä milloin mitäkin sattuu käteen osumaan. Artin lisäksi kerhossa on vielä eläköitynyt paparazzi, innokas neuletaiteentekijä ja viisinkertainen leski. Kerho on vasta aloittanut toimintansa, kun koko kylätalo joutuu purku-uhan alle. Senioreidemme on siis aika yhdistää voimat tiloissa toimivan päiväkodin kanssa ja löytää ratkaisu talon pelastamiseksi. Onneksi apuna on myös eräs pieni hauva.

 

Vauva-arjen alettua kaipasin jotakin hyvänmielen kirjaa tasapainottamaan seisovia silmiäni ja tahmeaa mieltäni. Pooleyn teos Joka päivä laiturilla 5 on jäänyt mieleeni ihanana teoksena, jossa oli sympaattisia henkilöitä värikkään erilaisine persoonineen. Kevyttä kerrontaa yhdistettynä yhteisön kantavan voiman sanomaan ja syvällisempiinkin teemoihin. Juuri jotain sellaista kaipasin! Päätin siis ottaa kuunteluun tämän Pooleyn uutuuden ja en pettynyt.

 

Pooley on keksinyt reseptin, joka todella toimii. Jälleen kerran kertojanäkökulmat vaihtelivat valottaen moninaisen henkilökatraan omine haasteineen. Oli omaa paikkaansa etsivää keski-ikäistä avioliittokriiseineen, erilaisia vahvoja senioripersoonia menneisyyden tragedioineen ja vielä nuori teini-isä, joka koittaa saada koulut suoritettua loppuun, huolehtia vauvastaan ja samalla vältellä huonon asuinalueensa jengin kuriirinhommia. Ja herkullisesti kaikkien näiden hyvin erilaisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten elämät kuitenkin kietoutuvat yhteen. Ja pian sitä jo pohtii, miten ihmeessä he tulivatkaan toimeen ilman toisiaan.

 

Tämä teos oli kuin lämmin kuppi kaakaota syysiltana. Se valoi uskoa ihmisiin ja yhteisön voimaan. Se oli myös hauska. Heti prologi, jossa poliisi pysäyttää pikkubussin täynnä senioreita ja pikkulapsia on niin hervoton, kun jokainen luulee vuorollaan poliisin olevan heidän perässään ja rupeaa tunnustamaan syntejään. Se antaa hyvän käsityksen tulevasta. Samalla teoksessa kuitenkin myös käsitellään noita erilaisia elämän kipukohtia ja stereotypioita. Taitavaa punomista Pooleylta. Ja teräväkielinen ja -päinen Daphne oli kyllä todellinen tarinan kuningatar. Hän kun päättää jotakin tehdä niin fläppitaulu saa sotasuunnitelman niskaansa ja mikään ei estä tätä voimapesää saavuttamasta tavoitettaan. Eihän kaikki välttämättä menisi aivan näin näppärästi todellisessa elämässä, mutta tätä lukiessa voi antaa  rauhassa nutturan löystyä ja vain nauttia matkasta. Pitää ehdottomasti lukea lisää Pooleyn tuotantoa!

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä ja Kotona kirjassa