Sarja: Ruusujen sota #3
Kirjoittaja: Philippa Gregory, suomentanut Natasha Vilokkinen
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2012
Sivumäärä: 399
Mistä: Kirjastosta
' Hän katsoo minua aivan kuin olisin lyhytjärkinen kun en ymmärrä. "Menet uudestaan kihloihin", hän sanoo. "Etkö sinä kuunnellut, Margaret? Kunpa kiinnittäisit enemmän huomiota siihen mitä sanotaan. Tämä on sinulle vielä parempi liitto. Sinusta tulee ensin kuninkaan velipuolen, Edmund Tudorin holhotti ja sitten hänen vaimonsa. Tudorin pojat ovat kuninkaan oman äidin, Valois´n Katariinan poikia toisesta avioliitosta Owen Tudorin kanssa. Tudorin veljeksiä on kaksi, Edmund ja Jasper, ja molemmat ovat kuninkaan suuressa suosiossa. Molemmat ovat puoliksi kuninkaallisia, ja molemmat ovat suosikkeja. Menet naimisiin vanhemman veljen kanssa."
"Eikö hän halua tavata minua ensin?"
"Miksi haluaisi?"
"Nähdäkseen pitääkö hän minusta."
Äiti pudistaa päätään. "Eivät he sinua halua", hän sanoo. "He haluavat pojan, jonka sinä heille synnytät."
"Mutta minähän olen vasta yhdeksän."
"Hän voi odottaa, kunnes täytät kaksitoista", äiti sanoo.
"Sittenkö minä menen naimisiin?"
"Niin tietenkin", hän sanoo kuin olisin typerä kun edes kysyn moista. '
s. 25
Jo nuoresta tytöstä lähtien Lancesterin suvun Margeret on tuntenut olevansa erilainen kuin muut. Kun hän kuulee tarinan nuoresta Jeanne d'Arcista, tytöstä joka johdatti Jumalan lähettiläänä Ranskan oikein kuninkaan takaisin valtaistuimelleen, on Margaret varma, että samanlainen jumalallinen johdatus on myös hänen kohtalonsa. Henkevyys ja yhteys Jumalaan on hänelle kaikki kaikessa ja jo yhdeksänvuotiaana voi hän ylpeillä omaavansa pyhimyksen polvet kaikesta siitä rukoilusta. Ikävä kyllä Margaret on kuitenkin Lancestarein sukuhaaran ainut jälkeläinen, jonka tehtävänä on synnyttää suvulleen uusi perijä. Kuninkaan pikkuserkkuna Margaret on tärkeä pelinappula valtapelissä, jossa punainen Lancesterin ruusu ottaa yhteen valkoisen vallantavoittelijan Yorkin suvun kanssa.
On vuosi 1453 ja yhdeksänvuotias Margaret on päätetty kihlata kuninkaan velipuolelle Edmund Tudorille vahvistaakseen Lancesterin suvun kuninkaallisia siteitä. Pyhimyksen urahaaveet samoin kuin ajatukset luostarielämästä ja raamatun opiskelusta voidaan siis unohtaa, sillä jo kaksitoistavuotiaana Margaret alistetaan synnytyskoneen rooliin. Hän tuleekin raskaaksi, mutta samalla kuningaskunta horjuu kuningas Henrik VI vaipuessa uneen ja Yorkin tavoitellessa kruunua itselleen. Kohtalonpyörä tulee kääntyneeksi vielä moneen kertaan, milloin heittäen Yorkit ja milloin Lancesterit voitolle. Aviomiehet ja liittolaiset vaihtuvat, mutta yksi asia on kuitenkin Margaretille varmaa. Hänen uskonsa ei horju, varsinkaan kun Jumalan tahto on selkeästi jonakin päivänä nostaa hänen poikansa Henrik Tudor (Henrik VII) Englannin valtaistuimelle.
' Minut on kutsuttu pelastamaan Englanti vaaralta, epävarmuudelta, jopa sodalta, ja nostamaan Englannin todellinen kuningas valtaistuimelleen. Kun Henrik-kuningas kuolee, tiedän että kohdussani kasvava lapsi perii hänen valtansa, vaikka hänen poikansa jäisikin henkiin. Tiedän sen. Tämän lapsen täytyy olla poika - sen minun näkyni minulle kertoo. Minun poikani perii vielä Englannin kruunun. Minun poikani hallinto lopettaa kauhistuttavan sodan Ranskan kanssa. Minun poikani kääntää maamme levottomuudet rauhaksi. Minä tuon hänet tähän maailmaan, ja minä nostan hänet valtaistuimelle, ja minä opetan häntä tuntemaan Jumalan tiet ja ohjaan häntä. Tämä on minun kohtaloni: nostaa poikani Englannin valtaistuimelle, ja ne jotka nauroivat näyilleni ja epäilivät kutsumustani puhuttelevat minua vielä hänen armokseen kuninkaan äidiksi. Kirjoitan nimeni Margaret Regina: kuningatar Margaret. '
s. 43-44
Margaret on hyvin erilainen päähenkilö verrattuna kahteen edelliseen sarjan osaan. Hän on himohurskas ja uskonut lapsesta asti olevansa Jeanne d´Arcin kaltainen pyhimys, joka on syntynyt jotakin tärkeätä tehtävää varten. Hänen uskonsa oli horjumatonta, joten ei ihme että tämän pakkomielteen saattelemana hän meni aika kirjaimellisesti läpi harmaan kiven. Kuka tahansa muu olisi jo heittänyt hanskat tiskiin aikapäiviä sitten, mutta ei Margaret. Vaikka hänen pitäisi esittää Yorkin hallinnon suurinta tukijaa tai solmia uusi avioliitto parantaakseen asemiaan, kaikki keinot oli käytettävä jotta hänen maanpaossa oleva poikansa, ensimmäinen Tudor kuningas, voisi joku päivä nousta Englannin himoitulle valtaistuimelle. Margaret ei siis sinänsä juurikaan kasva lapsuutensa mustavalkoisista näkökannoista, vaan tuo pakkomielle päästä allekirjoittamaan Margaret R ohjaa hänen jokaista tekoaan. Toisaalta mitä muuta voi olettaakaan, kun jo lapsena hänet heitetään avioon kertoen että hänen ainut tarkoituksensa on olla perijän äiti. Aviossakin häntä kohdeltiin kuin kiukuttelevaa lasta (mitä hän siis vielä olikin ikänsäkin puolesta), mutta toisaalta synnyttäjäksi hänet nähtiin kelpaavan. Rankka kohtalo ollut nuorella tytöllä.
Oikeastaan koen aika mielenkiintoisena koko tuon Ruusujen sodan asetelmat sekä sen kenellä nyt oikeastaan oli oikeus kruunuun. Vaikka Margaretilla itsellään olikin vahva usko oman poikansa kruununoikeuteen, on hänen vaateensa kuitenkin ollut aika heppoinen. Vaikka Margaretin isä siis olikin kuninkaan serkku ja Tudorienkin puolelta tuli kuninkaallista verta, niin tämä sukulinja ei suinkaan ole ollut suora perintölinja: Margaretin isän suku nimittäin syntyi epävirallisesta entisen kuninkaan suhteesta (vaikka myöhemmin otti toiseksi vaimoksi, lapset olivat jo aiemmin syntyneet). Tudoritkin olivat vain nykyisen kuninkaan äidin toisesta avioliitosta syntyneitä eli eivät missään mielessä Englannin kruunun virallista perimyslinjaa. Näin ollen vaikka Margaretin lapsen veressä virtasikin vahvasti samaa verta kuin Lancester suvun kuninkaassa Henrik VI, ei se silti ollut missään mielessä perimyslinjaa vaikka kuningas kuolisikin. En tietenkään ole asian asiantuntija, mutta kun heikko ja sairas kuningas vedettiin alas ja Yorkit ottivat vallan, niin näkisin että virallista mieslinjaa seuraava Yorkin suvulla oli vahvempi vaade kruunuun kuin Margaretin Tudor pojalla.
Punainen kuningatar on siis rinnakkaisromaani kahdelle edelliselle sarjan osalle. Punainen kuningatar alkaa Sinisen herttuattaren lopun tapahtumista, kun Henrik VI ote todellisuuteen rupeaa höllenemään ja ruusujen sota alkaa. Toisaalta Punainen kuningatar jatkaa tapahtumissaan myös läpi Valkoisen kuningattaren tapahtumien nyt vain punaisen leirin perspektiivistä. Oikeastaan on aika mielenkiintoista, kuinka näissä suomennoksissa viitataan tämän olevan toinen osa ja Valkoisen kuningattaren ensimmäinen julkaisujärjestyksen mukaisesti, vaikka kirjailija itse suosittelee lukemaan nämä kronologisessa järjestyksessä aloittaen Sinisestä herttuattaresta jatkaen Jacquetten tyttären tarinaan Valkoiseen kuningattareen ja sitten vasta perehtyen tähän vastapuolen osaan. Itse olen lukenut nämä teokset tuossa kirjailijan suositusjärjestyksessä ja olen kokenut näiden toimineen erinomaisesti näin, sillä teoksien tapahtumat ovat tukeneet hyvin toinen toisiaan silti syventäen aihetta kiinnostavasti. Harmi oikeastaan, että noita muita osia ei ole taidettu suomentaa, joten pitää varmaan siirtyä englanniksi lukemaan nuo seuraavat osat. Gregoryn kirjasarja nimittäin jatkuu aina Elisabeth I ja Skotlannin kuningatar Maryn välisiin selkkauksiin asti.
Kokonaisuutena kuin että Punainen kuningatar oli enemmän tasapainoinen historiallinen romaani kuin edeltäjänsä. Liika romantiikka ja taikuus saivat väistyä, sillä Margaretin elämää eivät edellisten osien päähenkilönaisten tapaan rytmittäneet lasten syntymät ja miehen sotiminen. Aiemmissa osissa tuo naisen aseman rajoittuminen miehiään kaipaavaksi synnytyskoneiksi olikin turhauttanut minua aiheuttaen teoksiin paljon toistoa. Olinkin erityisen mielissäni, kun tällä kertaa päähenkilö olikin erilainen, sillä vaikka häntä koitettiin taltuttaa tuohon muottiin, häntä ajoi eteenpäin hänen liiankin palava uskonsa ja tavoitteensa saada poikansa valtaistuimelle. Eli omalla tavallaan vahva nainen, vaikka uskonnon fanaattisuus tietty oma lukunsa. Punainen kuningatar onkin kevyehkö historiallinen romaani, joka sopii myös viihteellisempään lukunälkään, mutta joka samalla kuitenkin herättää henkiin kuvaamansa historiallisen miljöön ja tapahtumat, jotka mullistivat Englantia. Gregoryn historiallisen kuvauksen tarkkuus on vahvasti läsnä herättäen nuo liittolaisuussuhteet ja poliittiset pelit henkiin. Onhan kirjailija myös historioitsija ja lopussa on usean sivun lähdeluettelo kiinnostuneille. Kuinka paljon olenkaan oppinut Ruusujen sodasta Gregoryn kirjojen avulla ja niistä inspiroituneena muualtakin tietoa ahmimalla. Tämä teos valoi minuun taas vahvemmin uskoa tämän sarjan kyvylle uudistua ja aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa jatkossakin!
Muualla luettu: Kirjoihin kadonnut, Lumiomena, Cillan kirjablogi, Narseskan kirjanurkkaus, Kirjojen parissa ja Luettuja maailmoja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti