Huonemiehen poika - Kalle Päätalo

Kirjan nimi: Huonemiehen poika

Sarja: Iijoki #1

Kirjailija: Kalle Päätalo

Lukija: Toni Kamula
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 1971, äänikirja 2022

Kesto: 23h 52min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kaikki alkaa Iijoesta. Se mutkittelee matkallaan, kunnes päästään Taivalkosken Jokijärvelle. Täällä Jokijärven rannoilla myös syntyy vuonna 1919 poika Kaarlo Alvar Päätalo. Hänen vanhempansa asuvat pienessä huoneessa vuokralla eli huonemiehinä. Kun isän toimet metsänhakkuu savotoilla rupeavat sujumaan, ostavat he maapalstan Kallioniemen ja rupeavat pystyttämään sinne omaa pientä ja vaatimatonta pirttiä. Samalla jaloissa pyörii pieni Kalle-poika, joka ihmettelee maailman menoa omalta lattianrajan tasoltaan.

 

Huonemiehen poika keskittyy Kallen lapsuuden vuosiin 20-luvulla. Hänen maailmansa on Kallioniemen pirtti, muutaman naapurin tupa sekä Jokijärven rannat. Talvella voi pikku poika lasketella rekien perässä ja tukkien uittoon aikaan seurata tuota kiinnostavaa toimitusta. Isä on enimmäkseen poissa savotoilla, mutta äidin vitsa heiluu sitäkin useammin pikku pojan karatessa jälleen omille teilleen, vaikka piti pihassa pysyä. Vuodet vierivät, sisaruksia syntyy ja lopulta myös Jokijärven oma koulurakennus valmistuu. Mutta Kallen kouluvuosista sitten enemmän sarjan seuraavassa osassa.

 

Aina sitä kuulee puhuttavan tästä Päätalon Iijoki-sarjasta. Olen kuitenkin aina kovin pohtinut, että miten kukaan jaksaa lukea yli kaksikymmentä pitkähköä osaa yhden miehen muistelmaromaaneja. Kovin tätä on kuitenkin kehuttu, joten päätin nyt kokeilla. Edes siksi, että tämän jälkeen voisin osallistua niihin kahvipöytäkeskusteluihin aiheesta.

 

Aluksi minulla olikin hiukan sopeutumisvaikeuksia teoksen kanssa. Sitä kun on tottunut lukemaan nopeatempoisempaa nykykirjallisuutta olin jo repiä pelihousuni alun pitkässä Iijoen maalailussa. Alkupuolella ajatukseni lähtivät usein harhailemaan ja katsoin kauhulla tuota kahtakymmentä tuntia jotka vielä olivat edessä kuunneltavana. Minkälaiseen soppaan olinkaan lusikkani pistänyt.

 

Sitten kuitenkin minä ja Päätalo löysimme yhteisen sävelen. Rupesin uppoutumaan yhä vahvemmin Kallen lapsuuden sattumusten kuvailuun. Kyllähän se heti ensisivuilta kävi selväksi, että Päätalo osaa kirjoittaa, mutta vasta vähän ajan päästä pääsin todella tuon rauhallisen kuvailun ja rikkaan kielen matkaan. Ja sitten olinkin aivan koukussa. Iltaisin tämä oli mitä mainioin rentouttaja. 

 

Päätalo kirjoittaa niin eläväisesti 20-luvun alun arjesta, että suorastaan ahmin teosta. Kuinka erilaista elo silloin olikaan! Lopulta jäin ainoastaan kaipaamaan tarinan sattumuksille enempi tietoa, minkä ikäinen Kalle poika olikaan, että olisin osannut suhteuttaa näitä turinoita vielä vahvemmin aikajanalle. Mutta kukapa omaa lapsuuttaan muistaisikaan aivan vuoden päälle. Näen hyvin miksi tämä sarja on noussut niin suureen maineeseen. Hienoa, että tällainen kulttuurityö on tehty, ja että näin yksityiskohtaisesti on taltioitu suomalaisten elämää 1900-luvulla. Uskonkin vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani, että tulen kuin tulenkin jatkamaan sarjan parissa.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Morren kirjablogi, Kirjojen keskellä, Kirjakaapin avain, Anun ihmeelliset matkat, Kirjojen elämänmullistava taika, Kirjojen kuisketta, Poplaari ja Kirjavinkit