Kirjan nimi: Salaperäiset rukiinjyvät (A Pocket Full of Rye)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Eila Pennanen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1953, suomennos 1991
Sivumäärä: 264
Mistä: Omasta hyllystä
' - Varmasti hänellä oli vihollisia. Mutta muistakaahan, että hänet myrkytettiin kotona. Tai siltä ainakin näyttää. Katsokaas, Waite, tämän tapauksen kaava alkaa näkyä. Vanha tuttu kaava. Hyvä poika, Percival. Paha poika, Lance - miellyttää naisia. Vaimo, joka on nuorempi miestään ja joka ei tarkalleen tiedä, minne päin menisi golfia pelaamaan. Kaikki on hyvin tuttua. Mutta eräs seikka pistää esiin mitä asiaankuulumattomimmalla tavalla. '
s. 28-29
Rex Fortescue on keinotteleva liikemies, joka operoi harmaalla alueella kuitenkaan koskaan lipsahtamatta varsinaisiin laittomuuksiin. Hänen toimistollaan on hyvin tarkkaa, kuinka hänen teeseremoniansa suoritetaan: konekirjoittajien esimies neiti Griffith valvoo uuden alaisen teenkeittoa ja herra Fortescuen kaunis yksityissihteeri neiti Grosvenor vie valmiin teen työhuoneeseen. Tällä kertaa kaikki ei kuitenkaan mene putkeen ja herra Fortescue kuolee.
Tarkkasilmäinen tarkastaja Neele kutsutaan paikalle. Pian selviää, että herra Fortescue on myrkytetty! Kuvio on liiankin tuttu, kun kyseessä on vihattu liikemies, jolla on puolet nuorempi tuore vaimo, joka jo silmäilee muualle, liikkeessä työskentelevä rahatarkka poika Percival tylsistyneine vaimoineen, karkotettu hulttiopoika Lance, kommunistiin rakastunut tytär Elaine sekä unohtamatta talon palveluskuntaa. Kaikki tuntuu olevan selkeää paitsi mysteeri, miksi Rexin taskusta on löydetty rukiin siemeniä? Pakka menee viimeistään sekaisin, kun ruumiita tulee lisää, vieden pohjat Neelen teorialta. Onneksi muuan neiti Marple ilmestyy paikalle. Ehkä yhteisvoimin he pystyisivät selvittämään, mitä ihmettä Marjakuusimajassa tapahtuu ja kuka on tämä röyhkeä murhaaja.
' Nyt tarkastaja Neele katseli melkoisen kiinnostuneena häntä vastapäätä Marjakuusimajassa istuvan vanhan naisen lempeitä ja vakavia kasvoja. Hän oli aluksi ollut kahden vaiheilla, miten kohdella tätä, mutta oli nopeasti tehnyt päätöksensä. Neiti Marple olisi hänelle hyödyksi. Neiti Marple oli suora, kiistattoman rehellinen ja hänellä oli kuten useimmilla vanhoilla naisilla runsaasti aikaa ja ikäneidon vaistomainen kyky saada selville juorupuheet. Hän tulisi saamaan palvelijoista ja kenties Fortescuen perheen naisistakin irti asioita, joita eivät hän ja hänen poliisimiehensä milloinkaan saisi tietoonsa. Keskusteluista, arvailuista, muisteluista, sanottujen ja tehtyjen asioiden toistoista, kaikesta hän poimisi huomiota herättämättä tosiseikat. Siispä tarkasta Neele oli ystävällinen. '
s. 119
Salaperäiset rukiinjyvissä on päähenkilönä raikas uusi tuttavuus tarkastaja Neele. Hän on mies, jonka pää käy läpi jos minkälaisia teorioita, mitä olisi voinut käydä. Häntä ei myöskään haittaa olla korjaamatta pieniä väärinkäsityksiä, joita kuulusteltavat tekevät - ovathan ihmiset huomattavasti halukkaampia keskustelemaan kun kyseessä oletetaan olevan ruokamyrkytys eikä suinkaan kylmäverinen murha. Pidin siitä pienestä pilkkeestä silmäkulmassa, joka Neelellä oli. Itse asiassa en edes tajunnut, että kyseessä oli neiti Marple dekkari ennen kuin hän yllättäen puolessa välissä tuli estradille. Hiukan tuntui, että Marple oli ympätty tarinana mukaan vain nimen saamiseksi, sillä hänen toimintaansa ei oikeastaan seurattu lainkaan, vaan hän tyrkkäsi Neeleä huikan oikeaan suuntaan ja lopuksi kertoo, kuinka asia menikään.
Salaperäiset rukiinjyvät oli kokonaisuutena varsin miellyttävä Christie. Se on cozy crimea, jossa ei mässäillä julmuuksilla vaan keskitytään pohtimaan taustamotiiveja 50-luvun Englannin yläluokkaisessa kartanomiljöössä. Christielle tyypillisesti tarina on saanut jälleen inspiraationsa lastenrunosta, joka nousikin keskeiseen asemaan selvittelytyössä. Erilaiset teoriat viuhuivatkin mielessäni, mutta lopullista ratkaisua en saanut parsittua kasaan ennen loppuhuipennusta. Christiet ovatkin tuttuja ja turvallisia välipaloja. Niiden miljööseen on ihastuttava upota samalla haastellen hiukan niitä pieniä aivosoluja. Ei huono laisinkaan.
' Viidestä pennistä laulun laulan, taskuntäydestä ruista.
Viisitoista rastasta piirakkaan pantiin linnanpihan puista.
Syömään kun sitten ryhdyttiin, ne alkoivat lauleskella.
Eikös ollutkin sukkela herkku kuninkaan lautasella?
Konttorissaan kuningas rahojaan laski ja huoli.
Vierashuoneessa kuningatar hunajaa leivälle vuoli.
Pikkupiika se tarhaan meni vaatteita levittelemään.
Silloin se tuli se pikkuinen lintu ja nokkaisi häntä nenään. '
s. 127
Tähdet: 3.5 / 5
Muualla luettu: Amman lukuhetki, Agatha Christien kirjat, Hemulin kirjahylly ja Kuristava kirsikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti