Älä heittäydy junan alle - Viv Groskop

Kirjan nimi: Älä heittäydy junan alle - ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista (The Anna Karenina Fix. Life Lessons from Russian Literature)
Kirjoittaja: Viv Groskop, suomentanut Heli Naski
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2017, suomennos 2020
Sivumäärä: 284 
Mistä: Kirjastosta

' Myönnettäköön, etteivät venäläiset klassikot tule ensimmäiseksi mieleen, kun etsii vinkkejä onnellisempaan elämään. Venäläinen kirjallisuushan on täynnä synkkiä ihmisiä, jotka ihmettelevät, miten he ovat päätyneet hirvittävään ahdinkoonsa, ja jotka tähyilevät epätoivoisina jotakuta, jota syyttää. Sitten he kuitenkin tajuavat olleensa alusta pitäen oikeassa: elämä on todellakin erittäin epämukavaa ja ärsyttävää, ja me kaikki vain odotamme kuolemaa. Mutta venäläiset klassikot myös opettavat meille sen ratkaisevan tärkeän seikan, että elämästä voi selvitä hengissä. Ja että se on ihanaa ja siitä voi nauttia. '

s. 10

 

Älä heittäydy junan alle - ja muita elämänoppeja venäläisestä kirjallisuudesta on helppolukuinen teos, jolla voi sivistää omaa venäläistä klassikkotietämystään. Jokainen yhdestätoista luvusta käsittelee yhtä näistä venäläisistä merkkiteoksista valottaen sen taustoja ja oppeja elämään. Luvut ovat osuvasti nimettyjä, mikä kuvastaa myös hyvin teoksen otetta: Kuinka olla olematta itsesi pahin vihollinen (Tai: Älä tapa parasta ystävääsi kaksintaistelussa) Puskinin Jevgeni Onegin; Kuinka ratkaista sisäinen ristiriita (Tai: Älä tapa vanhoja naisia rahasta) Dostojevskin Rikos ja rangaistus tai Kuinka elää tunteen kanssa, että ruoho on aina vihreämpää toisella puolella (Tai: Älä jauha koko ajan Moskovasta) Tsehovin Kolme sisarta, unohtamatta Tolstoin Anna Kareninaan viittaavaa nimeä. 

 

Venäläiset suurnimet 1800-luvulta (mm. Dostojevski, Tolstoi, Turgenev) sekä 1900-luvulta (mm. Pasternak, Solzenitsyn, Bulgakov) tulevat kyllä tutuiksi näitä sivuja kahlaamalla. Tämän kirjallisuustietämyksen lisäksi Groskop myös peilaa vahvasti omaa suhdettaan ja kokemuksiaan venäläiseen kirjallisuuteen ja oman identiteetin etsintäänsä. Onhan sukunimi Groskop niin kaukana perienglantilaisesta nimestä, että juuret olisivat hyvin saattaneet olla venäjällä (ainakin hänen omissa nuoruuden toiveissa). Näin teoksen rakenne pysyy kevyenä eikä venäläiskirjallisuuden ähky pääse yllättämään.

' Tolstoi tahtoi tietoisesti käyttää Annaa havainnollistaakseen moraalittomuutta, josta kuului saada rangaistus. Mutta tämä suunnitelma ei täysin toteudu, koska kirjailija suhtautuu häneen tiedostamattaan liian ymmärtäväisesti. Vastaavasti Dostojevski tahtoo käyttää Raskolnikovia esimerkkinä halveksittavasta ihmisestä. Mutta silti hän pääsee hahmon ihon alle melkein kuin tietäen, millaista Raskolnikovin pään sisällä on. Molemmat romaanit toimivat, koska ne ovat pirullisen mutkikkaita, eivätkä vähiten siksi, että kumpikin kirjailija tuntuu protestoivan hivenen liikaa. '

s. 161

Minulle teoksen suurinta antia oli ehdottomasti kuitenkin tuo kirjallisuustietous mitä se jakoi. Olen pitkään pelännyt venäläisiä klassikkoja (kukapa meistä ei olisi) ja vasta aivan viime vuosina olen uskaltautunut tutustumaan Pasternakin Tohtori Zivagoon ja Turgenevin Metsamiehen muistelmiin, kuitenkin jättäen ne Isot teokset vielä hyllyn odottamaan. Jotenkin ne valtaiset henkilömäärät ja kymmenet eri nimet samalle henkilölle ovat vain kuulostaneet täysin ylivoimaiselta yhdistelmältä niiden tuhannen sivun setteihin mitä olisi tarjolla. Varmasti nämä vaativatkin oman lukuhetkensä, mutta toisaalta nyt Groskopin innostamana haluaisin kyllä yrittää. Hänen vahva palonsa näitä teoksia kohtaan paistoi niin vahvasti läpi, vaikka myös ne luku-urakoiden haasteet on tuotu rehellisesti esiin. 

 

Toisaalta tuo kynnys tarttua näihin klassikoihin on myös madaltanut, sillä kiitos tämän teoksen pystyn nyt ymmärtämään näiden klassikoiden kontekstit huomattavasti paremmin. Pelkän juonireferaatin sijasta Groskop antaakin paljon taustatilaa, jossa hän pureutuu kirjailijoiden omiin elämiin ja kuinka niiden vaikutukset näkyvät itse teoksissa. Ilmeisesti kovin moni näistä suurista kirjailijoista ei ole kauheasti nauttinut elämästä. Kyllä ne pakkotyöleirit tai neuvostovalta opettavat kitkemään turhat haihattelut pois ja keskittymään stoalaiseen tiukkaan kuriin. Enpä ollut myöskään aiemmin tiennyt Dostojevskin ja Turgenevin syvistä riidoista tai Tolstoin sanoutuneen irti omista fiktiivisistä suurteoksistaan kuitaten ne ajanhukaksi sillä uskonnollinen moraalifilosofia oli oikeampi tie. 

Minusta tuntuu, että tämä oli teos johon olin täysin valmis rakastumaan, mutta silti se ei kuitenkaan loppupeleissä onnistunut lunastamaan paikkaansa sydämessäni. Groskopin oman venäläisen identiteetin etsinnän tarina kulki kirjallisen matkan mukana keventämässä, mutta silti koin että ottikohan hän nyt hiukan liikaa tilaa itselleen. Samoin koin teoksen nimen alaotsikon olevan harhaanjohtava, sillä varsinaisia syvällisiä elämänoppeja ei näillä sivuilla ollut tarjolla. Oikeastaan tarkistin vasta nyt mistä hyllystä tämä teos löytyy kirjastosta, ja silloin minulle selvisi, että olettamani venäläistwistisen self help teoksen sijasta tämä on oikeaoppisesti sijoitettu kirjallisuushistorian puolelle, minne se kyllä kuuluukin. Sain siis hiukan erilaisen lukukokemuksen kuin odotin, mutta siitä huolimatta olen iloinen, että tartuin tähän Groskopin teokseen. Venäläiset klassikot vaikuttavat nyt nimittäin siintävän paljon lähempänä ja innokas klassikko lukukärpänen onkin tainnut jo purra minua. 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Amman lukuhetki, Kirja vieköön!, Kirjojen kuisketta, Lintusen kirjablogi, Siniset helmet, Kirjakaapin kummitus, Ja kaikkea muuta ja Kirjoista ja muista