Kirjan nimi: Eläinten vallankumous (Animal Farm)
Kirjoittaja: George Orwell, suomentanut Panu Pekkanen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1945, suomennos 2015
Sivumäärä: 126
Mistä: Kirjastosta
' Eikö siis ole päivänselvää, toverit, että kaikki elämässämme oleva paha on peräisin Ihmisen tyranniasta? Kunhan vain pääsemme eroon Ihmisestä, meidän työmme tuotto jää omaksemme. Miltei yhdessä yössä meistä voisi tulla rikkaita ja vapaita. Mitä meidän siis tulee tehdä? Tietenkin uurastaa yötä päivää kaikin ruumiin ja sielun voimin syöstäksemme vallasta ihmisrodun! Tämä on sanomani teille, toverit: vallankumous! '
s. 14-15
Willingonin Kartanon maatilan arvostettu karju Majuri on nähnyt unen, jota kuulemaan on koottu koko maatilan eläimistö. Majurin elämä on jo pian ehtoopuolella, mutta se haluaa jakaa muille visionsa tulevaisuudesta, jossa kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia eikä ihminen enää riistä kaikkea hyötyä itselleen piiska viuhuen. Eläinten vallankumoushenki on herätetty. Minkälaista voisikaan olla, mikäli juoposta Jonesista päästäisiin eroon ja eläimet ottaisivatkin vallan!
Loput vallankumous koittaa ja eläimet rupeavat pyörittämään maatilaa omavaraisesti. Piiskat ja muut alistuksen merkit poltetaan ja jokainen eläin on valmis kantamaan kortensa kekoon aivan uudella motivaatiolla, sillä nyt he työskentelevät vain itselleen eivätkä julmalle herralle kartanossaan. Eläinten älynlahjoissa on kuitenkin paljon eroja kun hyvillä hoksottimilla varustetut siat kykenevät pitkäjänteiseen suunnitteluun ja isojen kokonaisuuksien hahmottamiseen kun taas suurin osa eläimistä ei edes opi aakkosia C:tä pidemmälle. Onhan vain luontaista, että siat ottavat vetovastuuta - ja ajan mittaan myös muita mukavuuksia vaivanpalkakseen. Valta on vaihtunut, mutta onko mikään muu loppujen lopuksi muuttunut?
' Mikäli Apilalla itsellään oli ollut minkäänlaista kuvaa tulevaisuudesta, sillä oli ollut mielessään eläinten yhteiskunta, joka oli vapautettu nälästä ja ruoskasta, jossa kaikki olivat tasa-arvoisia, jossa kukin teki työtä kykynsä mukaan, jossa voimakkaat suojelivat heikkoja, niin kuin se itse oli suojellut eksynyttä ankkapoikuetta etukoivellaan sinä yönä jolloin Majuri oli pitänyt puheensa. Sen sijaan - eikä se tiennyt miksi - oli tullut aika, jolloin yksikään eläin ei uskaltanut sanoa mielipidettään, jolloin hurjat, murisevat koirat kiertelivät kaikkialla, ja jolloin joutui näkemään, miten omia tovereita revittiin kappaleiksi sen jälkeen kun nämä olivat tunnustaneet järkyttäviä rikoksia. '
s. 81
Tulinpahan minäkin viimein tarttuneeksi tähän Orwellin toiseen klassikkoon, joka satiirin tarkalla otteella maalaa kuvan kommunismin karvaista seurauksista. Kuinka kansalle myydään tasa-arvoinen ihanneyhteiskunta, jossa kukaan ei ole sanelemassa ja jokainen voi nauttia oman työnsä hedelmistä ja kontribuoida sen minkä pystyy. Kun vain pahasta hallitsijasta päästään eroon tie tuonne kukkaniitylle on taattu. Jotenkin eläinten (ihmisten) sisäinen valanhimo kuitenkin tekee tästä idyllistä mahdotonta. Aina on joku joka on valmis kahmaisemaan itselleen enemmän. Tietysti kommunismin ongelmana on myös kannustimien puute, mutta pelolla saadaan kyllä kaikki ruotuun ja entistäkin isäntää kovemmalla ruoskalla tottelemaan. Ainahan vain riittää esittää tilastoja kuinka tuotetaan jatkuvasti yhä enemmän, kuinka ruoka-annokset ovat suurentuneet ja työaika vähentynyt. Eläimet (kansalaiset) saattavat nähdä, että tilastot eivät pidä paikkaansa, mutta aivopesu on kovaa ja saa kyseenalaistamaan omaa muistiaan - kai aika on vain kullannut muistot ja ehdottomasti näin on paremmin kuin ennen. Voittajat voivat kirjoittaa historiansa uusiksi ja aina on hyvä olla vihollinen numero 1, jota syyttää kaikista vastoinkäymisistä.
Minun ei auta muu kuin nostaa hattua Orwellille hänen vetisenterävän tarkasta kuvauksestaan. Tämän tulisi olla pakollista lukemista, sillä liian helposti nykyäänkin unohdetaan kuinka alkujaan hyvillä tarkoituksilla voikin olla pelottavan totalitaariset seuraukset. Kuinka kommunismin tasa-arvo kääntyikin Neuvostoliitossa vielä julmempaan sortoon ja kansalaisten arvottomuuteen. Martti Montosen alkusanoissa kerrattiin itseasiassa Orwellin taustaa, joka oli sosialistinen. Hän oli Englantilaisen yläkoulun kasvatti, jonka sisällä paloi usko Aatteeseen. Hän lähti Espanjaan sotimaan kommunistien riveihin ja näki sellaisia kauhuja, jotka saivat hänet kyseenalaistamaan realimaailman kommunismin puhtauden. Tämä poliittinen satiiri onkin hänen vastauksensa.
Tätä teosta ei pidä vähätellä sen pienen fyysisen koon puolesta, sillä sen kannet pitävät sisällään raskasta asiaa kevyehköön maatilasatiiriin verhottuna. Tämä on kirja, johon on helppo tarttua, mutta jonka avulla Orwell myös pääsi levittämään sanaa ja kritiikkiään Neuvostoliiton kommunismia vastaan. Se herätti ainakin tässä lukijassa paljon ajatuksia. Teosta lukiessa en voinut välttyä peilailemasta sen ilmiöitä todelliseen maailmaan niin historiasa kuin nykyaijassakin. Olen ennenkin huomannut nauttivani poliittisista satiireista, kuten McEwanin Torakasta, eikä tarkkaan sivaltava Orwell jättänyt myöskään kylmäksi.
' KAIKKI ELÄIMET OVAT TASA-ARVOISIA,
MUTTA JOTKIN ELÄIMET OVAT TASA-ARVOISEMPIA KUIN TOISET '
S. 210
Tähdet: 4.5 / 5
Muualla luettu: Astu harhaan, Mitä luimme kerran, Koko lailla kirjallisesti, Nannan kirjakimara, Kirjainten virrassa, Kaiken voi lukea!, Sanojen keskellä, Tuulin viemää, Eniten minua kiinnostaa tie ja Kirjamielellä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti