Kirjan nimi: Pimeitten vetten paholainen (The Devil and the Dark Water)
Kirjoittaja: Stuart Turton, suomentanut Jaakko Kankaanpää
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2021
Sivumäärä: 508
Mistä: Kirjastosta
' Spitaalinen ei näyttänyt piittaavan pakokauhusta, ja hänen katseensa porautui kaikkiin paikalla olijoihin.
"Tietäkää, että isäntäni" - hänen vaeltava katseensa pysähtyi Arentiin, ja Arentin sydän hypähti - "purjehtii Saardamin matkassa. Hän on salaisuuksien herra, kaiken synkän ja epätoivoisen valtias. Hän antaa teille tämän varoituksen vanhojen lakien mukaan. Saardamin lastina on synti, ja kaikkia, jotka lähtevät sen mukaan, kohtaa armoton tuho. Se ei pääse perille Amsterdamiin."
Viimeisen sanan kajahtaessa hänen kaapunsa helma roihahti liekkeihin. '
s. 15
Batavia oli vauraan Itä-Intian yhdistyneen kauppakomppanian merkittävä tukikohta, josta lastattiin mausteita ja silkkiä suuriin kauppalaivoihin kohti Amsterdamia ja Eurooppaa. Vuonna 1634 Batavian kenraalikuvernööri Jan Haan on perheineen lähdössä kohti Amsterdamia ja paikkaa Seitsemäntoista päättäjän pöydässä. Vaimonsa Saran ja liiankin älykkään tyttärensä Lian lisäksi matkassa on mukana Janin talousnero kamaripalvelija Vos sekä rakastajatar Creesjie ja tämän pienet kaksospojat. Merimiesten, musketöörien, rahvaan, predikantin ja mystisen varakreivitär Dalvhain lisäksi samalla Saardamin kauppalaivalla on myös mukana mestarietsivä Samuel Pipps, joka on kuitenkin laitettu kahleisiin syystä, jota kukaan ei tunnu tietävän. Pippsin uskollinen apuri entinen sotilas Arent on myös päättänyt seurata Pippsia, sillä pitäähän tämä jotenkin koittaa pitää hengissä laivan vankikopissa seuraavan 8 kuukauden ajan.
Saardam lähtee kuitenkin liikkeelle pahojen henkien saattelemana. Satamassa spitaalinen on onnistunut manaamaan kirouksen laivan ylle vaikkei tällä edes ole kieltä ja hän on kaiken lisäksi rampa, vaikka julistus on annettu isojen laatikoiden päältä. Lähtiessä paholaisen symboli myös liehuu purjeessa. Mikä siis avuksi, kun merellä siintää ylimääräisiä valoja, mahdottomia kuolemia tapahtuu ja myrskyävä meri yrittää ottaa Saardamin omakseen. Paholainen on laittanut liikkeelle voimansa ja vain Arentin ja Saran on vankityrmässä viruvan Pippsin silminä saatava ratkaistua tämä mysteeri, ennen kuin paholaisen kaikki kolme ihmetekoa on tehty ja helvetti ottaa vallan laivalla.
' Jotain oli liikkeellä pimeissä vesissä, vanhat merimiehet väittivät. Jotain, minkä nimi oli Vanha Tom. '
s. 310
Turtonin Evelynin seitsemän kuolemaa oli yksi viime vuoden parhaista lukemistani teoksista. Siinä sen omalaatuinen ja kutkuttava päiväni murmelina asetelma yhdistettynä murhajuonen ratkaisuun höystettynä vielä vähän muillakin elementeillä upposi minuun (ja myös yleisemminkin kirjasomeen) kuin kuuma veitsi voihin. Kun tajusin, että Turtonilta oli ilmestynyt nyt keväällä uutuusmysteeri, olin aivan täpinöissäni. Kirjailija Ali Land oli jopa tituleerannut Turtonia 'jännityskirjallisuuden Hulluksi Hatuntekijäksi', joten odotin jotakin yhtä omaperäistä ja kiehtovaa asetelmaa kuin Evelynissä, jolla Turton olisi lunastanut paikkansa nykyajan jännityskirjallisuuden eliitissä. Ikävä kyllä tulin kuitenkin pettymään.
Pimeitten vetten paholainen ei yllä lähellekään Evelynin seitsemän kuolemaa tasolle. Heti alusta lähtien kerronta tuntui junnaavan paikallaan esitellen vain toinen toistaa karikatyyrisempiä henkilöitä, jotka kukin vuorollaan astuivat laivaan. Tietysti ohessa vähän vihjaillaan 1600-luvun taikauskoon paholaisesta ja pelosta, jota spitaalisen uhkaus on herättänyt henkilöissä. Jotenkin tarina ei millään tuntunut lähtevän liikkeelle. Eikä varmaan pitäisi edes aloittaa siitä kuinka useaan otteeseen lukijalle kerrotaan kerta toisensa jälkeen Pippsin ylivertaisesta havainnointikyvystä, jota ilman Arent ei voi pärjätä vaikka henki olisi kyseessä. Kyllä, lukuisia Poiroteja ja jokusen Sherlock Holmesinkin lukeneena olen tottunut nokkeliin etsiviin ja näiden vieressä seuraaviin ja tarinoita kirjoittaviin aisapareihin, mutta oltaisiinko yhtään tuoreempaa asetelmaa saatu aikaiseksi? Tai oltaisiin edes tämä Pippsin kyky tuotu esiin toistuvien sanomisen sijasta tarinallisin keinoin, jolloin lukijakin olisi voinut itse havainnoida tätä ylivertaisuutta.
Tämän teoksen kanssa on pakko myöntää, että mikäli tapanani olisi jättää kirjoja kesken, niin ensimmäisen 100 sivun jälkeen tämä olisi kyllä lentänyt lyhyintä reittiä takaisin kirjaston hyllyyn. Pimeitten vetten paholainen vain tuntui niin huonolta kökköine henkilöhahmoineen sekä jänitystarinoineen, joka ei edes herättänyt kiinnostusta. Onneksi kuitenkin teoksen taso viimein koki nousua noin puolessa välissä, kun mystisiä asioita rupesi tapahtumaan laivalla ja jännitys rupesi tiivistymään. Tällöin sivuja jo käänsi suhteellisen mielellään, vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään vuosisadan merkkiteos. Kunnes sitten tuli se lopetus...
En voi siis muuta kuin ihmetellä Turtonin teosten valtaisaa tasoeroa. Ilmeisesti tätä uutta tehdessä Turton on elänyt kiireistä vauva-arkea, joten ehkä ne kuuluisat vähän nukutut yöt ovat vieneet veronsa samalla kun kustantaja on vain halunnut tahkoa, kun rauta on vielä kuuma Turtonin esikoisteoksen jäljiltä. Turton myös itse jälkisanoissa alleviivaa, että kyseessä ei sitten ole historiallinen romaani ja hän ei ole edes pyrkinyt yksityiskohtien tarkkuuteen. Minulle luvattiin Sherlock Holmesia ja Pirates of the Caribbeania yhdistelevää taidokasta mysteeriä, mutta tällä kertaa nuo lupaukset kyllä jäivät enimmäkseen saavuttamatta.
Tähdet: 2 / 5
Muualla luettu: Unelmien aika ja Annelin lukuvinkit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti