Hobitti - J.R.R. Tolkien

Kirjan nimi: Hobitti eli sinne ja takaisin (The Hobbit or There and Back Again)

Kirjoittaja: J.R.R. Tolkien, suomentanut Kersti Juva, Panu Pekkanen (runot)
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1937, suomennos 2020

Sivumäärä: 328

Mistä: Kirjastosta

 

' Tämä nimenomainen hobitti oli varsin vauras hobitti ja hänen nimensä oli Reppuli. Reppulit olivat asuneet Kukkulan tienoilla ylimuistoisista ajoista ja heitä pidettiin hyvin kunnianarvoisana väkenä, ei vain siksi että useimmat olivat rikkaita vaan myös siksi että he eivät koskaan joutuneet mihinkään seikkailuun eikä heille tapahtunut mitään odottamatonta - ilman kysymisen vaivaakin saattoi tietää mitä joku Reppuli johonkin kysymykseen vastaisi. Tämä on kertomus siitä kuinka eräs Reppuli joutui seikkailuun ja yllätti itsensä sanomasta ja tekemästä ties mitä kerrassaan odottamatonta. Ehkä hän menetti naapuriensa kunnioituksen, mutta hän saavutti - no, saatte nähdä saavuttiko hän loppujen lopuksi mitään. '

s. 8

 

Hobitit ovat pienikokoisia ja karvajalkaisia mukavien luolien asukkeja. Seikkailut eivät ole heitä varten vaan sen sijaan suuri ruokakomero ja runsaat säännölliset ruokailut ovat heillä lähellä sydäntä. Näin asuu myös muuan Bilbo Reppuli, jonka koko elämä tulee keikahtaneeksi luotettavilta uriltaan, kun hobittilaan saapuu arvostettu velho Gandalf. Gandalf on näet päättänyt, että Bilbon on aika lähteä pienelle seikkailulle. Pian Bilbon ovelle ilmestyykin kääpiö jos toinenkin. Heidän johtajansa on Thorin, joka on koonnut kolmentoista kääpiön retkiseurueen. Kaukana Erämaan tuolla puolen sijaitsee nimittäin Yksinäinen vuori, jonka lohikäärme Smaug on vallannut. Kääpiöt ovat päättäneet vallata takaisin nuo esi-isiensä asumukset ja ennen kaikkea sen satumaiset rikkaudet.

Bilbo ei ole järin innoissaan tästä ideasta, mutta jossakin hetkellisessä mielenhäiriössä hän päätyy lähtemään mukaan - ja vielä ilman nenäliinojaan! Matka Yksinäiselle vuorelle on pitkä ja haasteita täynnä. On valtaiset Sumuvuoret, jotka kuhisevat paholaismaisia hiisiä. On myös pimeä Synkmetsä, jossa ei parane poiketa polulta, sillä kaikki ympärillä voi olla kohtalokasta. Matkalla he kohtaavat tahoja, jotka tarjoavat apua ja suojaa, mutta myös vihamielisyyttä. Ja vaikka he pääsisivätkin ehjinä perille aina Yksinäiselle vuorelle asti, on siellä vielä kammottava lohikäärme, joka pitäisi pystyä surmaamaan. Onpahan myös muuan sormus, joka päätyy Bilbon käsiin ja on pohjana vielä suuremmalle saagalle: Taru sormusten herralle.

 

' Yli sumuisten kylmien vuorien noiden,

syvyyksien ikiluolien, onkaloiden

matka jatkua saa ennen kuin sarastaa,

sinne tie käy kultamme hakijoiden. '

s. 35 

 

Aluksi ihastuin tuohon Hobitin kerrontaan ja maailmaan. Oli suorastaan hulvatonta seurata kuinka hikikarpalot alkavat nousemaan Bilbon otsalle kun hänen rauhalliseen kotikoloonsa rupeaa pukkaamaan kääpiötä toisensa perään tyhjentämään hänen rakkaan ruokakomeronsa ja laulamaan laulujaan. Olin aivan fiiliksissä ja noilla lauluilla viimeistään sulatettiin sydämeni. Harmikseni vain pian lähdettiinkin sitten sille kuuluisalle matkalle ja teoksen tietynlainen pinnallisuus kävi selväksi. Vaikka matkaseurueessa oli Bilbon lisäksi kolmetoista kääpiötä jäivät he oikeastaan vain nimiluettelon tasolle. Olisiko se ollut niin haastavaa luoda edes vähän lihaa niiden nimirunkojen ympärille? Kaikki niin sanotut suvantohetket, kuten vietetty aika haltioiden keskuudessa, vain ohitettiin parilla lauseella, vaikka niissä olisi juuri ollut tilaisuutta syventää tarinaa ja hahmoja. Sen sijaan Tolkien oli päättänyt rakentaa koko teoksensa juoksemiseen sattumuksesta ja haasteesta toiseen, joka jo jonkin ajan päästä rupesi hiukan tympäisemään: Ai taas tuli uusi ongelma jonka sankariksi kasvava Bilbo voi ratkaista.

 

Hahmoista ei siis oikein saanut otetta. Kyllähän tällaiseen matkantekoon voisi tuoda vaikka mitä kiinnostavaa kuten Robert Jordanin Ajan pyörässä, mutta edes samalla lailla ihastuttavia ja kiehtovia erilaisia mystisiä hahmoja ja otuksia ei ollut Tolkienilla tarjolla. Luonnollisesti tähän on varmasti vaikuttanut se, että Tolkienin luoma maailma hobitteineen, kääpiöineen, haltioineen, velhoineen ja hiisineen on jo niin tuttu. Tässä teoksessa oli myös suuria eroja tuohon kolmiosaiseen elokuvasarjaan, sillä eihän 300 sivusta saa millään venytettyä noin montaa tuntia tekemistä. Osasin siis odottaa että tapahtumissa olisi eroja ja kyllähän se oli mukavaa, että niitä puuduttavia örkkihyökkäyksiä ei tarvinnut tässä tampata samaan tapaan kuin noissa filmeissä. Ylipäätänsä kirjassa tunnelma oli hyvin erilainen ollen synkkyyden sijasta lystikkäämpi  sanailuissaan ja tekstin helppoudessa, vaikka loppua kohden rahanhimo ja ahneus rupeaakin tuomaan synkkiä pilviä taivaalle. 

 

Odotukseni olivat suuret tälle teokselle, mutta ikävä kyllä mielenkiintoni ei vain jaksanut pysyä yllä. Tuo kerronnan ja hahmojen syvyyden puute oli vain niin iso ammottava aukko, että edes lopun käänteet ja aarteenhimon kammottavat seuraukset eivät sitä voineet pelastaa. Onhan se totta, että toisin kuin Tolkienin päätrilogia, on Hobitti lastenteos, mutta silti sanoisin että tähän ei voi liiaksi vedota. Kyllä lapsilukijoillekin pitää pystyä tarjoamaan muutakin kuin van jännittäviä seikkailuja luvusta toiseen kuten esimerkiksi C.S. Lewis on syventänyt Narnia-sarjassaan. Noh kasvaa Bilbo sentään pelokkaasta hobitista nokkelaksi sankariksi, joka pelastaa useammankin päivän. Pakko myös nostaa hattua Tolkienille siitä, että hän on tullut upottaneeksi noita lauluja pitkin tarinaansa. Ne olivat hieno lisä ja elävöittivät tarinaa tavalla, johon olisi mukava törmätä useamminkin kirjoissa.

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Isn't it too dreamy?, Kirjaimellista, Kirjakaapin kummitus, Amman lukuhetki, Luettua elämää, Tarinoiden syvyydet, Mielipidehautomo, Lukemattomia unelmia, Kirjameren alla, Mitä luimme kerran, Tarukirja, Unelmien aika, Lukijatar, Kaiken ei tarvitse olla totta, Ikkunan takana, Toiseen maailmaan, Penni kirjoistasi, Todella vaiheessa ja Jokken kirjanurkka