torstai 24. marraskuuta 2022

Valenda - Stephanie Garber


Kirjan nimi
: Valenda (
Legendary)
Sarja: Caraval #2
Kirjoittaja: Stephanie Garber, suomentanut Kaisa Kattelus
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2018, suomennos 2018
Sivumäärä: 371
Mistä: Kirjastosta
 
' Tella katsoi hiiltynyttä tervetulokorttia kädessään. Kuten Dante oli sanonut, siinä ei varoitettu antautumasta pelin vietäväksi. Itse asiassa päinvastoin: Caraval, tuo haaveiden valtakunta, ei nyt viitenä yönä olekaan unta.
Tella ei hetkeäkään uskonut näihin sanoihin, mutta ei kuitenkaan voinut olla katsomatta Dantea ja kysymättä: "Jos peli on totta, niin onko kaikki meidänkin välillämme totta?"
"Määrittele tarkemmin." Dante poimi terälehden hänen helmastaan ja hieroi sitä sormiensa välissä lähtiessään laskeutumaan portaita ilman häntä.
Vastaus oli siis ei.
Mikään heidän välillään ei ollut totta, sillä Caraval ei ollut totta. Ihmiset rakastivat Caravalia, koska se oli ruumiillistunut haave, ja vaikka peli saattoi käydä loppua kohden kieroutuneeksi, se oli silti vain peliä. Sen ei saanut antaa viedä mennessään. '
s. 105
 
Caravalissa tapasimme sisarukset Scarlettin ja Donatellan, jotka pakenivat isänsä tyrannian alta salamyhkäisen Legendin Caraval peliin. Nyt peli on päättynyt ja esiintyjät pakkailevat tavaroitaan ja pelaajat koittavat toipua pelistä. Mikä olikaan totta ja mikä vain peliä? Mihinkään ei voi luottaa Caravalissa! Donatellalla on kuitenkin salaisuus. Hän on saanut tuntemattomalta 'ystävältä' apuja peliin pääsemiseksi ja kadonneen äitinsä löytämiseksi. Vastapalvelukseksi hän tuli luvanneeksi selvittää salaperäisen ja maagisen Caravalin pyörittäjän Legendin oikean nimen. Nyt on takaisinmaksun aika. 
 
Donatellalla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Caravalin näyttelijöiden mukana kohti pääkaupunki Valendaa, jossa seuraava peli järjestetään kuningattaren 75-vuotis juhlana. Vain voittamalla hän voi saada haltuunsa tuon tärkeän tiedon, sillä kukaan ei tiedä kuka Legend oikeasti on. Muuten hän voi sanoa hyvästit äitinsä löytämiselle ja ehkä jopa omalle elämälleen. Panokset ovat kovat, mutta myös Caraval on muuttunut viime kerrasta. Ennen hallinneen jumalaiset Kohtalot ovat kuulema pakenemassa ikiaikaisesta vankilastaan ja vain löytämällä sen mitä Legend halajaa voidaan tämä katastrofi estää. Peli on paljon totisempaa totta. Oman lusikkansa soppaan laittavat myös paha poika ja Caravalin esiintyjä Dante, jota kohtaan Donatella kokee vastustamatonta vetoa sekä Valendan verenhimoinen kruununprinssi, jonka kanssa Tella päätyy vahingossa kihloihin. On siis aika pyörähtää jälleen kerran Caravalin maagiseen maailmaan.
 
' Ilma maistui ihmeiltä. Se oli kuin karamelliin kastettuja, sokeriseittiin takertuneita perhosensiipiä, kuin onnella kuorrutettuja juopuneita persikoita. '
s. 101
 
Onhan siitä jo melkein neljä vuotta vierähtänyt, kun luin Caravalin ensimmäisen osan. Tuolloin kuitenkin lumouduin täysin tästä Garberin uskomattoman mielikuvituksellisesta maailmasta, jonka väriloiston pystyi aivan maistamaan. Jälleen kerran Garberin kielessä viljeltiin kauniita kielikuvia, joilla Caravalin ihmeellistä maailmaa kuvattiin kuten "sieluttomat sysimustat siivet, joissa oli yönsinisiä juovia, samanvärisiä kuin menetetyt toiveet ja putoava tähtipöly" tai "Ilma oli niin sakeaa, että se oli kuin tomusokeria kielellä". Caraval on maailma, jossa pelin ajaksi kaikki on mahdollista: levolla voi ostaa ennustuksia ja muistot ovat myös käypää kauppatavaraa. Maailma on ihmeitä täynnä, joten ei ihme että pelaajatkin lumoutuvat Caravalista.

Vaikka Garberin mielikuvitus ja kuvailu onkin todella viihdyttävää, niin silti tämä toinen osa jää vähän valjuksi versioksi ensimmäisestä. Ensimmäisessä osassa kaikki oli nimittäin uutta ja lumovoimaista. Scarlett eli tuossa pelissä täysillä mukana ja vasta aivan lopuksi mattoja vedettiin jalkojen alta. Nyt tuntuikin että Garber oli paljastanut korttinsa vähän liiaksi jo ensimmäisessä kirjassa, jolloin tämän kirjan osaksi jäi pallotella Donatellan matkassa sitä onko asiat nyt toisin ja sittenkin tosia vai edelleen vain peliä. Oikeastaan teoksessa oli aivan liikaa toistoa: Tella ei voi tietää mikä on totta ja mikä peliä; jos hän epäonnistuu on se hänelle kohtalokasta; Dante hurmuri auttaa vai auttaako sittenkään? Koska Donatella ei elänyt ja hengittänyt Caravalia täysin sydämin jäin myös lukijana etäämmälle tuosta ihmeellisestä maailmasta.

Vaikka Valenda ei ylläkään Caravalin tasolle, niin on se silti ihan mukava nuorten fantasiaromaani. Sivut kääntyivät kuin itsestään ja kyllä niitä jännityksiäkin saatiin juoneen, vaikka osa käänteistä ei ollutkaan niin yllätyksellisiä. Hauskana lisänä olivat myös Kohtalot, nuo entisaikoja jumalat, jotka kreikkalaisten vastineittensa tavoin ovat ennen nauttineet leikkiessään ihmisten elämillä. Myös ennustuksilla oli mahtavia voimia ja tahtoa tulla toteen, joten piti olla tarkkana kenen antoi kääntää kohtalon korttipakasta kortteja esiin. Kai tuo trilogian päätösosa tulee jossain vaiheessa lukea, että saan selville miten tässä käy, mutta toivotaan että se ei enää ole uudelleen lämmitetty toisinto ensimmäisestä osasta. Ainakin uusia mahdollisuuksia avattiin jatkoa ajatellen.
 
' Kun tulevaisuus on ennustettu, siitä tulee elävä olento, joka taistelee kynsin hampain käydäkseen toteen. '
s. 50 
 
Tähdet: 3 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 
 

1 kommentti:

  1. Tuli tuosta nimestä Dante mieleen, että onkohan se kumarrus Dante Alighierille? Hänhän kirjoitti Jumalaisen näytelmän, jossa erilaisia tasoja ja piirejä piisaa.

    Caravalin lukemista olen joskus pohtinut, mutta jotenkin tuo että kaikki on peliä jotenkin ahdistaa minua ajatuksena. :D En tiedä mikä siinä on.

    VastaaPoista