Kirjan nimi: Luojanluomat ystäväni (All Things Bright and Beautiful)
Sarja: Kaikenkarvaiset ystäväni #2
Kirjailija: James Herriot, suomentanut Heidi Järvenpää
Julkaisija: Otava
Julkaisuvuosi: 1974, suomennos 1987
Sivumäärä: 367
Mistä: Kirjastosta
' Siegfried ja minä olimme ilmoittautuneet vapaaehtoisina ilmavoimiin ja saaneet lykkäystä, mutta siinä on kaikki mitä aion kertoa sodasta. Tämä kirja ei käsittelee niitä asioita, jotka sitä paitsi olivat hyvin kaukana Darrowbystä; se kertoo kuukausista, jotka vietin Helenin kanssa avioliittomme solmimisen ja sotaan lähtöni välisenä aikana, ja niistä aivan tavallisista asioista, jotka ovat aina olleet koko elämämme: työstäni, eläimistä ja Yorkshiren ylänlölaaksoista. '
s. 15
Kaikenkarvaiset ystäväni teoksessa tapasimme nuoren eläinlääkärinalun James Herriotin. Kaupunkilaispraktiikan sijasta hän päätyi Yorkshiren maaseudulle, jossa kylmä tuuli puhaltaa nummien yli ja monet työtehtävät tehdään lammas- tai lehmäaitauksessa säällä kuin säällä. Nyt Herriot on löytänyt rinnalleen kulkemaan ihanan Helenin ja he ovat muuttaneet Herriotin oppi-isän ja työkumppanin Siegfriedin yläkertaan. Eletään aikaa juuri ennen toista maailmansotaa.
Tämä teos ei kuitenkaan kerro lähestyvästä sodasta, vaan kaikista niistä kommelluksista joita Herriotilla on tullut vastaan tuona aikana ennen rintamalle lähtöä. On niin poikivia lampaita ja mystisistä oireista kärsiviä lehmiä. Maatalouseläinten lisäksi praktiikalla käy myös erilaisia koira- ja kissapersoonia. Näitä pieneläimiä hoitaessa Herriot tulee myös tutustuneeksi uuteen ystävään, jonka seura johtaa aina aivan mahdottomaan ryypiskelyyn, vaikka kuinka koittaisi olla edukseen. Entäs sitten nuo nummien isännät! Eläinlääkäriä toki kestitään, mutta hommia saa kyllä painaa ulkona alkeellisissa oloissa samalla kun kuulee neuvoja joita puoskarit ovat isännille antaneet. Jotenkin tähän omaan yhteisöönsä myös Herriot on löytänyt paikkansa. Varsinkin kun hän viimein sai Heleninsä.
' Seuraavalla viikolla minusta tuntui kuin olisin ollut kaiken aikaa paitahihasillani. Lammassesonki oli huipussaan, ja käsiäni välillä kuumassa vedessä liottaen vietin tuntikausia seudun kaikilla kulmilla - karsinoissa, navettojen pimeissä nurkkauksissa tai hyvin usein laitumilla, sillä tuohon aikaan isännät eivät nähneet mitään outoa siinä, että eläinlääkäri konttasi paitahihasillaan ulkona sateessa. '
s. 28
Luin joitakin vuosia sitten Herriotin ensimmäisen muistelmateoksen Kaikenkarvaiset ystäväni ja rakastuin ikihyviksi. Hänen otteensa elämään ja eläinlääkäripraktiikan eteen heittämiin tapahtumiin oli niin lämmin ja sopivasti pilke silmäkulmassa kirjoitettu, että lukijana ihan pystyi kuvittelemaan itsensä tuonne 30-luvun Englannin maaseudulle. Samalla oli niin kiehtovaa päästä lukemaan millaista eläinlääkärin toimi oli tuolloin ennen modernia lääketeollisuutta ja antibiotteja, kun pieneläinten sijasta iso osa potilaista onkin lehmiä ja lampaita - unohtamatta muutamaa äkäistä sonnia.
Luojanluomat ystäväni jatkoi tuolla Kaikenkarvaisten ystävieni teoksen tukuuvarmalla reseptillä. Nautin tämän teoksen hauskoista tarinoista ja kohtaamisista. Samalla se sisälsi myös koskettavia hetkiä. Jokaista kun ei pystytä pelastamaan, onhan kyseessä muistelmat eikä fiktiivinen romaani. Sydämeni sulatti varsinkin pieni orpo karitsa Herbert joka löysi uuden 'emän' lampaasta, joka puolestaan oli menettänyt oman karitsansa. Tämä teos toimikin ihanan lämminhenkisenä välipalana ja odotan innolla minkälaisia kommelluksia Herriotin muistelmien seuraavat osat pitävätkään sisällään.
Tähdet: 4 / 5
Muut sarjasta lukemani osat:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti