Kaikenkarvaiset ystäväni - James Herriot

Kirjan nimi: Kaikenkarvaiset ystäväni (All Creatures Great and Small)

Kirjoittaja: James Herriot, suomentanut Heidi Järvenpää
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 1972, suomennos 1974

Sivumäärä: 399

Mistä: Omasta hyllystä

' Tästä ei kirjoissa puhuttu mitään, ajattelin lumen tuiskutessa sisään avoimesta ovesta ja laskeutuessa paljaalle selälleni.

Makasin mahallani sontaisella nupukivilattialla, käsivarteni oli syvällä ponnistavan lehmän sisuksissa, jalkani etsivät varpaansijaa kivien välistä. Olin alasti vyötäisiäni myöten, ja lumi suli likaiselle ja kuivuneen veren peittämälle iholleni. Ainoa valonsäde oli isännän yläpuolellani pitämä savuava öljylamppu; kaikkialla muualla oli mustaa pimeyttä. [- -]

Näin silmissäni oppikirjan kuvan. Lehmä seisoo keskellä hohtavan puhdasta lattiaa, ja tahrattomaan valkoiseen takkiin pukeutunut tyylikäs eläinlääkäri on työntänyt kätensä sopivan syvälle lehmän sisään. Lääkäri on rauhallinen ja hymyilee, myös isäntä ja apulaiset hymyilevät, jopa lehmäkin hymyilee. Missään ei näy sontaa eikä verta eikä hikeä. '

s. 7

 

James Herriot on juuri valmistunut eläinlääkäriksi. Ikävä kyllä 30-luvun lopun englannissa töitä oli äärimmäisen vaikeata löytää, mutta hänellä käy kuitenkin tuuri. Yorkshiren maaseudulla taitava eläinlääkäri mutta muuten hyvin hajamielinen Siegfried tulee nimittäin tarjonneeksi Herriotille apulaisen paikkaa praktiikallaan. Näin kaupunkilaispoika muuttaa maaseudulle nauttimaan Englannin karuista nummista ja enimmäkseen suurten maatalouseläinten hoitamisesta. Onpahan myös rikas leskirouva Pumphrey, jonka hemmotellun ja usein liikasyöneen kiinanpalatsinkoiran Trickin henkilääkäriksi ja sedäksi Herriot pääsee.

 

Hyvin pian Herriot saakin kokea, että hänen toimensa ei ole helppoa ja siistiä. Sontaa riittää, fasiliteetit ovat monilla tiloilla heikot ja työ on äärimäisen rankkaa fyysisesti. Monet maanviljelijät myös tuntuvat uskovan enemmän omiin uskomuksiinsa kuin eläinlääkärin kotkotuksiin, mutta silti tuo alue ja sen ihmiset vievät Heriotin sydämen. Kaikki ovat vieraanvaraisia ja ainakaan vastaan ei tule tylsää päivää. Usein sitä pitää lähteä vaikka keskellä yötä auttamaan poikimisissa, ja joskus unenpöpperössä voi unohtua vaihtaa pyjama ammattimaisempiin vaatteisiin. Työnantaja Siegfried opastaa puolestaan milloin mitäkin toimintatapaa unohtaen aina aiemmat vastakkaiset ohjeistuksensa. Talossa asustaa Herriotin ja Siegfriedin lisäksi myös tämän eläinlääkäriksi vastahakoisesti opiskeleva veli Tristan joka menevämpänä sorttina tulee sotkeneeksi asiat muutamaankin otteeseen kiristäen veljesten tunnelmaa. Yorkshiresta, sen omalaatuisista ihmisistä ja kaikenkarvaisista eläimistä on kuitenkin tullut Herriotille uusi koti.

' Kuinka herran tähden sitten olin päätynyt istumaan tänne Yorkshiren nummelle paitahihasillani, kumisaappaissa, koko keho lievästi lehmältä tuoksuen? [- -]

Luultavasti syynä oli sekin, etten ollut tiennyt uneksiakaan Yorkshire Dalesin kaltaisesta paikasta. En ollut tiennyt, että voisin viettää päiväni tällaisella ylänköseudulla, jossa puhtaat tuulet puhalsivat ja ruohon ja puiden tuoksu oli aina läsnä, jossa jopa kaatosateessakin tai talvella saatoin tuulesta aistia kasvavan luonnon raikkaan viestin. '

s. 201

 

Herriotin teos on kiehtova katsaus 30-luvun Englannin maalaiseläinlääkärin maailmaan. Tuolloin eläinlääkärin tyypillisempi asiakas oli vielä tilallisten maitoa tuuttaavat lehmät tai kinkuksi menevät possut. Tilat ylipäätänsä olivat useimmiten pienempiä ja jopa majatalonpitäjällä on omat pihapossunsa. Toisaalta myös hevosilla on iso roolinsa, vaikka Herriotia nämä isot ja lehmiä huomattavasti äkkipikaisemmat elukat hiukan jännittivätkin. Kyllä siellä vastaanotolla myös nähdään koiria ja kissoja, joten aika kattava eläinkavalkadi on vastassa näiden sivujen välissä. Yllätyin myös suuresti siitä, että tuolloin eläinlääkärit myös osittain itse sekoittivat ja valmistuvat omat tinktuuransa eli lääkkeet eläimille. On tuo työ ollut haastavaa, kun näiden lisäksi oli vielä omana osanaan työn fyysinen raskaus. Enpä sitäkään ollut tullut ajatelleeksi kuinka paljon se vaatii voimaa kun perätilassa olevia vasikoita käännellään, lehmän ulos luiskahtanutta kohtua työnnetään kahden miehen voimin takaisin sisälle tai jo pelkästään paljon hevosen kavion vuolenta vaatii. Hatunnosto kyllä kaikille ammattilaisille.

 

Aiheesta olisi siis voinut kirjoittaa hyvin ankean selostuksen toinen toistaan haastavammista ja raskaista tehtävistä. Onneksi Herriot on päättänyt lähestyä aihetta kuitenkin pilke silmäkulmassa ja itseironialla höystettynä. Teoksessa ei piilotella työn nurjia puolia tai erilaisia eritteitä joita siinä väistämättä tulee vastaan, mutta Herriot osaa kirjoittaa kommellukset huumorilla ja lämmöllä. Tuo yorkshireläinen miljöö maalaismenoineen myös ihastuttaa. Aikamoisia karaktäärejähän nuo maanviljelijät olivat, että oli siinä vastavalmistuneella juipilla kestämistä. Koitapa myös lutvia Siegfriedin alati muuttuvissa ohjeistuksissa. Oikein mukava hän kyllä oli muuten, mutta vain niin pahuksen hajamielinen.

 

Olen täysin lumoutunut tästä teoksesta! Herriot osaa kirjoittaa ihastuttavan kepeästi mutta samalla rehellisesti. Jokainen luku kuvastaa erilaisia tapahtumia ja tämä päiväkirjamainen rakenne toimi mainiosti. Tietty omakohtaisuus paistoi kirjan sivuilta - onhan Herriot itse tosiaan toiminut eläinlääkärinä pitkään ja saanut uransa eri kommelluksista inspiraation kirjoituksilleen. Tämä oli aivan täydellinen pako entisajan englannin maaseudun nummille. Juuri tällaista kaipasin: hyvänmielenkirjaa, joka ei kuitenkaan ole höttöhömppää. Ja tulipahan tässä ohessa oppineeksi kaikenlaista myös eläinlääkärin toimesta kuten eri tavoista kääntää poikasia kohdussa tai että poikimahalvaus johtui kalkinpuutteesta. Nyt tuli kauhea tarve päästä näkemään tuo Kaikenkarvaiset ystäväni tv-sarja, jotta pääsisi näihin sydämellisiin maisemiin vielä uudestaan.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Jokken kirjanurkka, Mustelumo, Lukemisen kartasto ja There's no such thing as too many books