Eilisvuosi - Caro Claire Burke

Kirjan nimi: Eilisvuosi (Yesteryear)

Kirjailija: Caro Claire Burke, suomentanut Outi Järvinen

Lukija: Anniina Piiparinen
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2026, suomennos ja äänikirja 2026

Kesto: 14h 19min 

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Eilisvuoden farmi on kuin suoraan idyllisestä postikortista. Sometähti Natalie pitää tradwife (traditional wife) tiliä ja jakaa elämäänsä someen miljoonille seuraajilleen. Aamuisia munanhakuretkiä kanalaan lasten kanssa, hapanjuurileivän leipomista ja perinteisen patapaistin valmistusta. On farmi, lapset ja komea mies. Hallittua kaaosta ja perinteiset arvot. Ainut vain, että kulissien takana tämä idylli näyttää hiukan toiselta. On lapsenvahdit, espanjankieliset työläiset, tuholaismyrkyt ja kaapissa modernit keittiövälineet. Mies on täysi tollo ja Natalie ei ole oikein koskaan tuntenut yhteyttä lapsiinsakaan. Mutta kunhan julkisuuskuva on kiiltokuvamainen niin somen rahavirrat virtaavat Natalien taskuun. Ja samalla hän voi näyttää pitkää nenää kaikille niille vihaisille naisille, jotka ovat väheksyneet ja ilkkuneet hänen elämäntapaansa.

 

Sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Natalie joutuu menneisyyteen elämään juuri sitä elämää, mitä hän on somekanavallaan esittänyt. Paitsi, että nyt tuo on totisinta totta eikä arjen helpottajista ole tietoakaan. Samaan aikaan kun Natalie joutuu menneisyyden kurimukseen, käydään toisessa ajassa läpi hänen omaa menneisyyttään. Kuinka kiltti uskonnollisen perheen kasvatti lähti yliopistomaailmaan kokeilemaan siipiään ja huomaamaan erillaisuutensa. Ja kuinka elämän polut lopulta johtivat hänet tuohon nykyiseen valheelliseen some-elämään.

 

Kiinnostuin tästä teoksesta heti nähdessäni sen syksyn kirjakatalogeissa. Sitä tituleerattiin eräänlaisena satiirina tradwife ilmiölle eli some kanaville joissa nostetaan perinteiset perhearvot (naiset kotona lasten kanssa, säilömistä, puutarhan hoitoa, hapanjuurileipää, uskontoa jne.) keskiöön sisällössään. Itse en juurikaan käytä somea, joten en ole kauhean vahvasti perillä mitä kaikkea näillä kanavilla oikeasti on, mutta tällainen mielikuva tästä ilmiöstä on minulle syntynyt. Tässäkin teoksessa Natalie esittää tällaista täydellistä kotiäitiä somekanavallaan, mutta todellisuus on varsin erilainen. Jatkuva tekohymy huulilla hän elää vain ulkoista näytöstä varten pohtien miltä mikin näyttäisi somessa. Ja joutuminen keskelle ihannoimaansa entistä maailmaa todella vasta onkin hänelle shokki. Pitää kyllä olla kiitollinen nykyajan arjen helpottajille niin elämässä ehtii tehdä muutakin kuin kantaa vettä sisälle ja lämmittää taloa puilla.

 

Burke kuvaakin teoksessaan kieltämättä hienosti tuon some maailman kiiltokuvaa verrattuna todellisuuteen. Nataliellakin on tuottajat, lastenhoitajat ja muut farmin apulaiset. Eihän sitä kaikkea pysty millään pyörittämään yksin ja päälle vielä itse some-tili, joka onkin jo aikalailla täysipäivätyö. Somen karuus myös tuotiin esiin, kuinka se myy joka herättää vahvoja tunteita. Ja Natalien pitivät leivässä juuri ne vihaiset naiset jotka halveksivat häntä eniten ja ylläpitivät vihapostivyöryä kommenttikentissä. Huh on karua tuo maailma. Onneksi kirjablogimaailmassa ei noin vahvat tunteet pala, että pitäisi pelätä mitä uskaltaa kirjoittaa tai muuten tulisi lynkatuksi.

 

Mitä itse Eilisvuoteen tulee niin se muotoutui minulle varsin ristiriitaiseksi lukukokemukseksi. Se oli kieltämättä kiinnostava teos, joka herätteli ajattelemaan asioita. Natalien menneisyyteen joutuminen oli myös kiinnostava mysteeri joka avautui hiljalleen. Natalien hahmokin avautui hiljalleen takaumien myötä. Lopustakin voi olla montaa mieltä, mutta minusta se oli aika nerokas ja todellakin jotakin mitä en ollut osannut odottaa. Eli tässä teoksessa oli paljon ahmittavia elementtejä.

 

Mutta vaikka siis pidinkin paljon kirjasta, niin samaan aikaan koin kuitenkin, että en tainnut kuulua kirjan tavoittelemaan kohdeyleisöön. Olen itse kotiäiti ja meillä on niin kasvimaat kuin kanat. Säilömme paljon satoa ja hapanjuurileipää leivotaan parin päivän välein. Teemme todella paljon itse. Ja Burken luoma kuva tämän tyylisestä elämäntyylistä oli aika karu. Kuinka kaikki kotiäidit vihasivat elämäänsä ja lapsiaa ollen vankeina miehiensä vallan alla. Kuinka maalaiselämä oli vain nätti kulissi ja kasvimyrkyt siellä odottivat vain levitystä. Kuinka Natalie oikein kylpi itseriittoisessa ylemmyydentunteessa pitäen itseään parempana ihmisenä kuin muut. Jäi vähän fiilis onko Burke itsekin oikeastaan yksi noista vihaisista naisista joihin teoksessa paljon viitattiin. Ainakin tuntui että jotain patoumia oli kun kaikille piti rakentaa niin surkeat kohtalot. Toki satiireissa pitääkin karrikoida eikä siinä mitään. Mutta ehkä tosiaan teosta ei ollut aivan tarkoitettu minunlaiselleni lukijalle, mikä toi hiukan liikaa hapanta makua lukukokemukseeni. Silti en voinut tietyllä tapaa olla pitämättä tästä teoksesta, sillä sen verran kiinnostavia elementtejä se silti oli tulvillaan.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Lumiomena, Amman lukuhetki, Tuija Niskanen, Kulttuuri kukoistaa ja Pikkuuset kirjat