The Light Between Oceans - M.L. Stedman

Kirjan nimi: The Light Between Oceans
Kirjailija: M.L. Stedman
Kustantaja: Black Swan
Julkaisuvuosi: 2013/2012
Sivumäärä: 461
Mistä: Lentokenttäostos Norjasta

'' This is a story about right and wrong and how sometimes they look the same... ''
Kansi

Tom on palannut Australiaan ensimmäisestä maailmansodasta, mutta hänen mielensä ei saa rauhaa. Hän tuntee valtavaa syyllisyyttä selviytymisestään eikä kestä muistella sitä kaikkea kuolemaa. Tom ryhtyykin takaisin tultuaan majakanvartijaksi päästäkseen rauhaan unohtamaan ja pelastamaan ihmishenkiä tappamisen sijaan. Työt vievät hänet Australian lounaisosiin Partageusen kaupungin leipeillä sijaitsevalle Janus Rocks majakkasaarelle, joka on tunnettu niin karuista oloistaan kuin kahden meren risteämiskohdassa olevasta sijainnistaan. Maissa Partageusen kaupungissa Tom tapaa nuoren Isabellin ja he rakastuvat.

'' For just a moment, her mind tricked her into hearing an infant's cry. She dismissed the illusion, her eye drawn instead by a pod of whales weaving their way up the coast to calve in the warmer waters, emerging now and again with a fluke of their tails like needles through tapestry. She heard the cry again, louder this time on the early-morning breeze. Impossible. ''
s. 13

Elämä Janusin yksinäisyydessä ei kuitenkaan ole kuin satukirjasta. Aluksi yhteiselämä saarella sujuu hyvin ja Isbel on lumoutunut kaikesta mitä näkee. Tummat pilvet rupevat kuitenkin kasaantumaan tämän onnen ylle kun äitiydestä unelmoiva Isabel saa kolme keskenmenoa. Sitten eräänä aamuna majakkasaaren rantaan ajautuu vene, jossa on kuollut mies ja itkevä vauva. Tomille ja Isabelille tämä on kuin Jumalan lahja, hyvitys heidän kärsimyksistään. He tekevät päätöksen, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. He pitävät lapsen.

The Light Between Oceans on hyvin tunteitaherättävä romaani. Itse tarina on hyvin sydäntäsärkevä. Jotenkin Stedman on onnistunut luomaan kauniin ja hauraan kertomuksen oikeasta ja väärästä, jossa niiden rajat hämärtyvät repien lukijan kahtia. Onko teko väärin jos luulee täydestä sydämestään tekevänsä oikein? Voiko vääryyden korjaaminen aiheuttaa vain enemmän tuskaa - kaikille? Stedmanin teoksen hienous piilee juuri sen hienoisissa vivahteissa ja tunnelmassa. Voin vain kuvitella minkälainen tunnelataus syntyisi jos olisi omia lapsia ja voisi heijastaa sitä kautta henkilöiden tunteita. Ilmankin se on vaikuttavaa.

'' It's a hard job, and a busy one. The lightkeepers have no union, not like the men on the store boats, no one strikes for better pay or conditions. The days can leave him exhausted or sore, worried by the look of a storm front coming in at a gallop, or frustrated by the way hailstones crush the vegetable patch. But if he doesn't think about it too hard, he knows who he is and what he's for. He just has to keep the light burning. Nothing more. ''
s. 58-59

Tämän teoksen miljöö oli ihanna kiehtova: kallioinen majakkasaari keskellä merta. Siinä sen karuudessa oli jotakin niin mystistä ja puoleensavetävää. En edes osaa kuvitella minkälaista olisi asua niin eristyksissä kaikesta saaden lomaa siviilisaation pariin vain kolmen vuoden välein. Se on varmasti raskasta ja luulisi että vähemmästäkin tulisi mökkihöperöksi. Siinä on kuitenkin sitä jotakin kun tyrskyävää mertä halkoo majakan yksinäinen loiste.

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Lukuisa, Tarinauttisenhämärän hetket, Nenä kirjassa, La petite lectrice, P.S. Rakastan kirjoja ja Kirjojen keskellä

The Pillars of the Earth - Ken Follett

Kirjan nimi: The Pillars of the Earth
Kirjailija: Ken Follett
Kustantaja: Signet
Julkaisuvuosi: 1990/1989
Sivumäärä: 983
Mistä: Antikvariaatista Coloradosta

By Christmas they were starving.
s. 60

Eletään vuotta 1135 Englannissa. Tom Builder on perheineen jo hyvän tovin kiertänyt kaupunkeja etsien töitä, mutta sitä ei ole tarjolla. Nyt on talvi eikä ketään ole lähettyvillä, kun Tomin vaimo synnyttää metsässä kuollen lopulta verenvuotoon. Tom lapsineen tapaa kuitenkin metsässä asuvan Ellenin ja tämän nuoren pojan Jackin. Itsenäinen ja auktoriteeteista piittaamaton Ellen sekä nopeaälyinen ja utelias Jack lähtevätkin Tomin perheen matkaan. Tom löytää töitä Kingsbridgen luostarista, jonka kirkko palaa juuri sopivasti toteuttaen Tomin pitkäaikaisen unelman päästä rakentamaan Katedraalin. Tomin poika Alfred aiheuttaa kuitenkin ongelmia perhe-elämään. Hän ei voi nimittäin sietää älykkäämpää velipuoli Jackiä.

Toisaalla pienessä metsäluostarissa asuu priori Phillip, sotaorpo joka on kasvanut kirkonsuojissa. Suhteellisen nuoresta iästään huolimatta hän on päässyt jo tämän luostarin johtoon ja saanut katastrofaalisista lähtökohdista menestyvän ja kukoistavan luostarin aikaiseksi järkevällä taloudenpidolla ja uusilla innovaatioilla. Tämä nöyrä ja oikeudenmukainen munkki päätyy kuitenkin suurempien voimien vietäviksi, ja pian hän onkin jo suuren Kingsbridgen luostarin johdossa. Juuri saatuaan Kingsbridgen uudet taloussuunnitelmat tehtyä kirkko palaa, mutta onneksi paikalla on Tom Builder valmiina aloittamaan työt.

Samaan aikaan William Hamleighiä on nöyryytetty. Aliena, Shiringin jaarlin tytär, on kieltäytynyt naimasta Williamia, vaikka he ehtivät olla jo kihloissa ja talokin oli jo valmisteilla. Kukaan ei nolaa vallanhimoisia Hamleighiä ilman rangaistusta ja he päättävätkin hyödyntää kruunun vallanperimyskiistoja Shiringin jaarlin pidättämiseksi. Hamleighit saavatkin Shiringin jaarlin tittelin itselleen, Alienan pikkuveljineen jäädessä orvoiksi ja rahattomiksi. Julmalle Williamille tämä ei vielä riitä vaan hänellä on vielä aivan omanlaisensa kosto mielessä Alienalle. Aliena ja Richard ehtivät luvata kuolevalle isälleen hankkia jaarlin tittelin itselleen takaisin, mutta sitä varten Richard tarvitsee sotilasuran ja rahaa sen toteuttamiseen. Muutaman mutkan jälkeen Alienaa päätyykin myymään villaa ja muuttaa Kingsbridgeen. Samalla William Hamleigh sekä vallanjanoinen piispa Waleran päättävät yhdistää voimansa jotta Phillipin rakennushanke ei koskaan näkisi päivänvaloa.

Huhhuh! Täytyy kyllä sanoa että The Pillars of the Earth on aivan uskomaton romaani. Uppouduin useaksi viikoksi sen kiemuroihin ja ylioppilaskirjoituksiinkin lukiessa haikailin pitkälti Follettin teoksen pariin. The Pillars of the Earth herätti keskiajan ytimen henkiin. Elämän, jossa tasapainoitellaan kirkon ja kuninkaan vallan välillä ritari- ja feodaaliyhteiskunnassa. Se ei ollut pelkästään tuotakaan vaan se oli samalla useamman ihmisen elämäntarina, joita seurattiin 1135 vuodesta aina 1174 asti, kaiken kietoutuessa rakennettavan katedraalin ja Kingsbridgen kylän ympärille.

''Remember you wanted to buy my wool?''
''Yes, but it's too late now. I wanted to buy it early in the season. Besides, you can sell it yourself soon.''
''I was thinking,'' Phillip said, ''Could I sell you next year's wool?''
She frowned. ''But you haven't got it.''
''Could I sell it to you before I've got it?''
''I don't see how.''
''Simple. You give me the money now; I give you the wool next year.''
Aliena clearly did not know how to take this proposal: it was unlike any known way of doing business. It was new to Phillip, too: he had just made it up.
s. 525

Erityisesti pidin Follettin luomasta henkilökaartista. Tietysti siinä oli aika voimakkaasti asetelma hyvät vs pahat, mutta se ei kuitenkaan häirinnyt lukemista. Erityisesti se kuinka päästiin niin feodaaliherrojen kuin nälkäänäkevän kansan pään sisään oli todella hyvä mauste tarinalle. Myöskin kulloisenkin lääniherran ja kuninkaan mielivalta vaikutus tavallisten ihmisten elämään oli valtava. Kaikista mieleenpainuvimmat hahmot (hyvällä tavalla) olivat Phillip, Aliena, Ellen ja Jack. Pidin Follettin tavasta kuvata keskiajannaista. Hänen luomansa naiset eivät olleet vain pelastusta odottavia linnanneitoja tai tottelevaisia rahasta pakkonaitettuja tyttöjä. He olivat vahvoja ja perinteitä rikkovia ehkä hiukan moderneja, mikä oli mukava lisä.

Kun on puhe keskiajasta, niin kirkko on tietysti asia joka on hyvinkin voimakkaasti läsnä. Jopa William Hamleigh oli hirmuteoistaan huolimatta Jumalaa ja helvettiä pelkäävä mies. Toisaalta Follett ei ole kuvannut kirnkonmiehiäkään minään pyhimyksinä. Piispa Waleranille kirkko oli vallan symboli, jonka kautta päästä itsekin eteepäin - keinoja kaihtamatta. Phillip puolestaan välillä kyseenalaisti Jumalan tahtoa. Hän ei liemilti uskonut saati odottanut ihmeitä, vaan luotti ennemminkin uudistuksiin, kovaan työhön ja järkevään talouteen. Hän ei ollut vakuuttava saarnaaja, mutta hyväntahtoisuudellaan hän voitti useamman ihmisen puolelleen.

The Pillars of the Earth on todellinen mestariteos. Yleensä näissä tuhannensivun järkäleissä on aina jokin suvantovaihe, mutta Follett onnistui pitämään minut hyppysissään koko ajan. Tässä romaanissa tapahtui niin paljon, mutta silti se tuntui realistiselta ennemminkin kuin ylitsevuotavalta. Tässä oli niin sotaa, rakkautta, kostoa ja uskoa kaiken kietoutuessa Kingsbridgen katedraalin ympärille. Katedraalin joka on oleva pystyssä vielä satojen ja tuhansien vuosien päästä, kun kaikki muu on jo muuttunut.

'' There may come a time when savages like William Hamleigh aren't in power; when the laws protect the ordinary people instead of enslaving them; when the king makes peace instead of war. Think of that - a time when towns in England don't need walls!''
Phillip shook his head. ''What an imagination,'' he said. ''It won't happen before Judgment Day.''
s. 761

Tähdet: * * * * *

Muualla luettu: Luen, mutta en kirjoita, Humisevalla harjulla, Luettuja maailmoja, Nenä kirjassa, Vinttikamarissa ja Eleonooran luetut

H.R.H. - Danielle Steel

Kirjan nimi: H.R.H.
Kirjailija: Danielle Steel
Kustantaja: Corgi
Julkaisuvuosi: 2007/2006
Sivumäärä: 492
Mistä: Lentokenttäostos

'' She was like a fine Thoroughbred racehorse with only a single course to run, that of supporting her father, in the small unimportant ways she could. More often than not, the work she did seemed utterly meaningless to her. She felt as though she was wasting her life in Vaduz. ''
                                          s.24

Christianna ei ole kuten kuka tahansa parikymppinen nuori nainen. Hän on Liechtensteinin prinsessa ja kuninkaan silmäterä. Christiannan tehtävänä on leikata nauhoja ja istua illallisilla, olemalla isänsä tukena. Christianna ei ole kuitenkaan tyytyväinen elämäänsä. Maistettuaan hetken vapautta opeskeltuaan Yhdysvalloissa, tuntuvat tylsät edustustehtävät hänestä täysin turhilta.

Christianna päättää taistella kohtaloaan vastaan ja lähtee Eritreaan Punaisen ristin vapaaehtoiseksi AIDS klinikalle. Muut vapaaehtoiset huomaavat pian, että hyväsydämisellä Christiannalla on lahja olla ihmisten seurassa, mutta kukaan ei osaa arvata hänen todellista henkilöllisyyttä. Kun Lääkärit ilman rajoja järjestön mukana leiriin saapuu komea Parker, syntyy nuorten välille roihuava romanssi, mutta voiko se kestää kun Christiannaa painaa suuri salaisuus henkilöllisyydestään.

Kiireisen ja raskaan kevään jälkeen kaipasin jotakin vähän rennompaa lukemista, johon Steel on yleensä olla oiva valinta. Tällä kertaa luotto hömppäkirjailijani kuitenkin petti minut. H.R.H. oli liiankin höttöä ilman mitään varsinaista taytettä. En edes tiedä miksi luin tämän loppuun, koska rentouden sijaan ärsyynnyin. Oliko se oikeasti tässä? Tuntuu kuin Steelin olisi ollut pakko kirjoittaa jotakin ilman minkäänlaista ideanpoikasta tai suunnitelmaa.

'' None of them could even remotely imagine what Christianna had done to the girl who never talked. But whatever it had been, it worked. They all agreed. There was no question about it. Christianna had a gift. They felt lycky to have her in their midst. And she even more so to be there with them. ''
s. 218

Romaanin henkilöhahmot olivat hyvin kökköjä. Suurin osa oli vain luonteettomia nimiä ilman mitään muuta. Ne joita oli edes vähän viitsitty luonnehtia voisi tiivistää pariin sanaan. Erityisen ärsyttävää oli Christiannan kuvaus täydellisenä yli-ihmisenä. Hän oli lumoavan kaunis, hyväsydäminen, tunnollinen, ystävällinen ja lahjakas kaikessa mitä hän teki. Myös Parker oli täysin uskomaton ihanne kumppani.

Toinen hyvin ärsyttävä asia oli tunne siitä, että oliko tätä romaania ylipäätänsä kertaakaan luettu kokonaisuutena läpi, vai voiko olla, että lukijan älynlahjoja pidettäisiin näin minimaalisina. Kirjassa nimittäin toistettiin aina parin sivun välein oikeastaan kaikkeen perusteluna jotakin näistä kolmesta asiasta: 1. Christianna oli kyllästynyt elämäänsä prinsessana ja halusi tehdä jotakin merkityksellistä. 2. Vapaaehtoiset eivät yleensä aloittaneet suhteita toisiinsa, koska se mutkistaisi asioita liikaa ja he olivat kuin sisaruksia. 3. Christiannan ja Parkerin suhteesta ei voisi tulla mitään koska Christianna oli kuninkaallinen. Eiköhän lukijalla kuitenkin ole tarpeeksi aivokapasiteettia muistaa nämä asiat ilman jatkuvaa osoittelua.

H.R.H. oli valtaisa pettymys. Olin odottanut jotakin mielenkiintoista takakannen vuoksi, mutta koko kirja oli todella vain se takakansi, jossa on kerrottu kaikki aivan loppuratkaisua lukuunottamatta. Myöskin sitä Afrikaa ja vapaaehtoistyötä mitä odotin paljon, oli vain paperinen tausta romanssille ilman sen suurempaa merkitystä. Itseasiassa miljööllä ei ollut mitään varsinaista roolia koko kirjassa. Se on vain laitettu sinne kuulostamaan eksoottiselta. Jatkuvan toistonsa vuoksi tämän lähes viisisataasivuisen kirjan olisi ihan hyvin voinut tiivistää noin sataan sivuun ilamn, että mitään juonellista olisi jäänyt pois. Parin vähän traagisemman kohtauksen vuoksi annan tuon plussan. Muuten jos sisällötön parikymppisten, joitten luulisi olevan vain pahaisia teinejä, romanssi johon on sotkettu vähän kuninkaallisia ei houkuta niin kannattaa pysyä kaukana.

Tähdet: * +

Lue oman hyllyn kirjat -haaste sai taas vähän eloa: 18/65

Muualla luettu: Maailman ääreen

Paikka vapaana - J.K. Rowling

Kirjan nimi: Paikka vapaana (The Casual Vacancy)
Kirjailija: J.K. Rowling, suomentanut Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 543
Mistä: Oma




'' 6.II Odottamattoman vakanssin katsotaan olevan kyseessä:
(a) kun valtuutettu ei ilmoita määräaikaan mennessä ottavansa tehtävänsä vastaan; tai
(b) kun hän jättää eroilmoituksen;
(c) valtuutetun kuollessa

Charles Arnold-Baker

Paikallishallinto

seitsemäs painos ''

s. 7

 

Barry Fairbrother on omistanut koko elämänsä Pagfordin pikkukaupungille. Hän on mies joka saa koulun häirikköoppilaasta soutujoukkueentähden ja käännettyä vastustajat omalle kannalleen. Barry on koskettanut lähes kaikkien Pagfordin asukkaiden elämää. Yhdeksäntoistavuotis hääpäivänään Barryä vaivaa kuitenkin aivan mahdoton päänsärky, joka päättyy hänen tuupertumiseen maahan - kuolleena. Vaikka Barryn menettäminen on suuri tragedia, ei ihmisillä ole kauaa aikaa surra. Barryn kuoleman johdosta on paikallisvaltuustoon syntynyt odottamaton vakanssi. Tuoli on tyhjä ja odottaa istujaa.

 

'' Pagfordin paikallisvaltuusto oli kaupungin kokoon nähden sangen vaikutusvaltainen elin. Se kokoontui kerran kuussa kauniissa viktoriaanisessa entisessä kirkkosalissa. Yritykset leikata valtuuston budjettia, karsia sen toimivaltaa tai sulauttaa sen tehtävät johonkin uudenaikaiseen yhteiselimeen olivat kohdanneet vuosikymmenien ajan tiukkaa ja menestyksekästä vastarintaa. Pagfordin valtuusto ylpeili sillä, että se oli kaikista Yarvilin aluehallinnon alaisista paikallisneuvostoista uppiniskaisin, kovaäänisin ja riippumattomin.

[- -] Koska kaupungin äänioikeutetut yleensä otaksuivat, että halu palvella valtuustossa merkitsi automaattisesti siihen tarvittavaa pätevyyttä, kaikki kuusitoista valtuutettua olivat saaneet paikkansa ilman vastaehdokasta.

Tämä sulassa sovussa valittu elin oli kuitenkin parhaillaan sisällissotaan verrattavissa tilassa. Muuan kiista, joka oli herättänyt Pagfordissa vihaa ja katkeruutta yli kuusi vuosikymmentä, oli tullut ratkaisuvaiheeseen, ja vastapuolet olivat järjestäytyneet kahden karismaattisen johtajan taakse. ''

s. 61

 

Pagfordin asukkaat ovat jakaantuneet kahtia. Tämä ihmisiä raastava kiistanaihe on Pagfordin laitamilla sijaitseva huumeidenkäyttäjien ja muutenkin huonompina ihmisinä pidettävien asuinalue Fields, jonka monet haluisivat nähdä ennemmenkin osana Yarvilia kuin rakasta Pagfordia. Barry oli Fieldsin suuri puolestapuhuja, ja nyt molemmat puolet haluavat ehdottomasti tyhjälle paikalle oman kannattajansa. Koko Pagfordin historiassa ollaan ensimmäistä kertaa ajauduttu tilanteeseen, jossa pitää järjestää vaalit valtuustopaikasta. Vaalipäivän lähestyessä rupeaa asukkaiden vaijetuimmat salaisuudet tulemaan esiin, ja pikkukaupungissahan tiedolla on tapana levitä hyvinkin nopeasti.

 

Paikka vapaana on läpileikkaus Englannin maaseudun pikkukaupungin asukkaiden elämästä ja valtataistelusta. Rowling marssittaakin lukijan eteen pitkän liudan erilaisia ihmisiä. On niin narkkaria, puotipuksua, lääkäriä, yksinhuoltajaa, naistenmiestä, pahoinpitelijää, onnellista ja onnetonta asukasta. Henkilöistä suurin osa on enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, vaikkakin lähes kaikista valotetaankin useampaa puolta. Juuri kun olin alkanut pitämään jostakin henkilöstä hänestä tuotiin jokin ei niin miellyttävä puoli esiin ja toisin päin inhokkihahmosta näytettiinkin herkempi puoli. Joistakin kuten Pricen perheestä en oppinut missäänvälissä pitämään.

 

Paikka vapaana oli hyvin erilainen romaani kuin odotin. Luulin aloittavani lukemaan aikuisten juonittelua valtuustopaikan saamiseksi, mutta harmikseni Rowling ei ollut malttanut luopua nuorison kuvauksesta. Lähes puolet koko romaanista oli kaupunkilaisten nuorten romansseja, muita seikkailuja sekä muitten asioihin puututmista. Olisin kaivannut tuosta vähän irtiottoa mutta ei. Monet ovat myös kritisoineet liian suurta henkilökaartia. Itse pysyin lähes koko ajan kärryillä kuka oli kukin, mutta vähempikin olisi riittänyt. Varsinkin kun nyt jäi sellainen tunne, että Rowling oli halunnut tuoda esiin liian paljon yhteen kirjaan: perheväkivaltaa, viiltelyä, pettämistä, huumeita jne.

 

Mielestäni Rowlingin teoksesta jäi uupumaan jotakin. Sen henkilöhahmot jäivät hiukan etäisiksi eikä niissä ollut samaa taikaa kuin Pottereissa. Tarinaa oltiin myös viety vähän liian moneen suuntaan, jolloin siitä tuli hajanainen ja varsinkin pääjuoni tuntui välillä kadonneen täysin. Paikka vapaana on ihan kelpo lukemista ja varsinkin taidokkaasti luotu miljöö innosti. Jotenkin Englannin pikkukylät vain kiehtovat jollakin mystisellä tavalla. On myös pakko myöntää, että olihan sitä valtuustopaikkataistelua ihan jännittävä seurata, mutta kuitenkin Rowling ei tälläkertaa pääse lähellekään Potterien loistoa.

 

Tähdet: * * *

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Kirjanurkkaus, Upotus, Hurja Hassu Lukija, Lukunurkka, Olipa kerran kirjablogi, Kirjojen keskellä, Aakkosellinen hakemisto, Kirjamaailma, Booking it some more, Kirjojen rakastaja, Le Masque Rouge ja Hemulin kirjahylly



Näkymätön silta - Julie Orringer

Kirjan nimi: Näkymätön silta (The Invisible Bridge)
Kirjailija: Julie Orringer, suomentanut Kristiina Savikurki
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2012
Sivumäärä: 761
Mistä: Synttärilahja

Olen vaikuttunut. Kun kirjan kannet sulkeutuivat, tuintui kuin olisin joutunut eroon läheisistä tuttavistani. Henkilöitten kokemukset tulivat iholle. Se ei tuntunut pelkältä tarinalta vaan kokonaiselta elämältä. Syy miksi olen lukenut Näkymätöntä siltaa hitaasti on ollut kiireiden lisäksi sen kerronta. Tähän romaaniin tulee syvennyttyä eläen heidän elämässään mukana. Katkelmat tai juonen valottaminen eivät tee tälle romaanille sen ansaitsemaa kunniaa, mutta yritän silti luoda jonkinlaisen kuvan.

Andras Lévi on nuori unkarinjuutalainen ja köyhän perheen kasvatti. Onnekkaan sattuman kautta hän muuttaa 1937 Pariisiin oppiskellakseen arkkitehdiksi. École Spécialeen käytäville Andras tutustuu kolmen muun juutalaisnuorukaisen kanssa rakennusten mutta myös rakkauden ja vihan saloihin. Eurooppa on luisumassa toiseen maailmansotaan eivätkä ihmiset osaa edes kauheimmissa kuvitelmissaan varautua siihen mihin suuntaan elämä tulee heidät heittämään. Antisemitismi leviää myös rakkauden Pariisiin ja olosuhteiden pakosta Andraksen on palattava takaisin Unkariin - natsien liittolaisvaltioon.

Orringer on mestarillisesti kuvannut miten pikkuhiljaa asenteiden muutos rupeaa vaikuttamaan ihmisten elämään. Tämä muutos ei ole yhtäkkinen vaan tulevaisuuden tunnuspiirteet ovat jo esillä kauan ennen kohtalon kellon kuminaa. Näkymättömän sillan hienous on juuri sen arkipäiväisessä kuvauksessa. Se ei leväytä kaikkea suoraan naamalle vaan kuvaa totuudenmukaisesti eri tunneskaaloja joita henkilöt käyvät läpi. Muutos on väistämätön eikä mikään ole enää kuin ennen.

Toinen juonen uoma on ihmissuhteet. Ajan saatossa sankarista voi kuoriutua vihollinen ja rikkaasta kroisoksesta avuntarvitsija. Kun nuori ja tulevaisuudestaan tietämätön Andras matkustaa Pariisiin, on hänellä mukanaan salaperäinen kirje, jonka toimittamisesn hän on saanut tehtäväkseen. Tuo kirje on tuleva tuomitsemaan hänet voimakkaan ja lähes epätoivoisen rakkauden kouriin. Ystävyys- ja veljessuhteet ovat myös tärkeässä osassa. Uusia ystävyyksiä syntyy kadoten kuitenkin elämän virtaan ja toiset taas löytyvät jotta heidät voisi taas menettää. Andraksella on myös kaksi veljeä, Tibor ja Mátyás, joiden kohtalot joutuvat myös Euroopan sotakoneiston syövereihin pirstoen unelmat tulevasta.

En voi muuta kuin ylistää tätä teosta. Se on niin kokonaisvaltainen lukukokemus. Orringerin teksti on täynnä erilaisia vivahteita ja ennen kaikkea se henkii elämää. Kuinka toisinaan vaan lamaantuu, mutta vastapainoksi voi myös löytää kaiken sen tuskan keskelta naurunaiheita. Näkymätön silta on lähes kahdeksansataa sivua silkkaa taikaa. Paremmin en osaa asiaani ilmaista.

'' ''On vain hyvä, että olet lähdössä Pariisiin'', isä sanoi. ''Parempi sinun on päästä pois tällaisesta maasta, missä juutalainen joutuu tuntemaan itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Eikä se asia taatusti korjaannu sillä välin kun olet poissa, mutta toivotaan ettei tilanne myöskään muutu pahemmaksi.'' ''
s. 32

Tähdet: * * * * *

Muualla luettu: Lukuneuvoja, Leena Lumi, Lukuisa, Lukemisen kartasto, Luettua, Kolmas linja, Täällä toisen tähden alla, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjojen parissa, Lukuisat kissanpäivät ja Booking it some more

Kigalin kakkukauppa - Gaile Parkin

Kirjan nimi: Kigalin kakkukauppa (Baking Cakes in Kigali)
Kirjailija: Gaile Parkin, suomentanut Annukka Kolehmainen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 278
Mistä: Omasta hyllystä koulutyötä varten

Tansanialainen Angel on muuttanut Ruandaan miehensä Piuksen työn perässä. Kigalissa tämä kuumista-aalloista kärsivä mutta hyvin intohimoinen leipuri pyörittää kakkubisnestä. Angelilta saa tilattua minkälaisen kakun haluaa: vain taivas on rajana. Samalla kun asiakkaat tulevat tilaamaan kakkuja avaavat he sydäntään lämminhenkiselle Angelille. Teen ääressä niin arkipäiväiset pikkuhuolet kuin suuret tragediat kantautuvat Angelin korviin, ja aina yhtä ystävällinen Angel on valmis kuuntelemaan ja auttamaan tovereitaan.

'' Lauantaiaamuna Angel leipoi kaksi kaukkua: pyöreän kaksikerroksisen Ken Akimoton illallisille ja suuren suorakulmaisen Dieudonnén sunnuntaina järjestämiin tervetuliaisjuhliin. Kummassakin oli tavallinen sokeripohja, ja jäljelle jääneestä taikinasta riitti vielä leivoksiinkin. Iltapäivällä kakkujen jäähdyttyä Angel ryhtyi koristelemaan niitä tyhjän asunnon rauhassa ja hiljaisuudessa. Pius oli lähtenyt musta puku yllään työtoverin hautajaisiin. Kaikki puhuivat epämääräisesti hänen kuolleen vakavan sairauden uuvuttamana, vaikka jokainen tiesi, mitä se tarkoitti. ''
s. 114

Kigalin kakkukauppa on pursoillaan värejä ja ilonhetkiä, mutta sen taustalla kulkevat ihmisten synkät menneisyydet yllättivät. Kirjan kansi pinkkinä ja takakannen tekstistä olin saanut kuvan hömpähtävästä kirjasta tai ainakin mma Romatsvan tyylisestä rennosta arjesta. Yllätyin, mutta en huonolla tavalla. Oli mukava lukea Afrikan arkipäiväää ja sen iloja ja suruja. Kerrankin niitä julmia ihmiskohtaloita ei räväytetty silmille, vaan henkilöt enemmänkin vain totesivat, että näin kävi minulle. Välillä tosin tuo tunnelmanvaihdos hämmensi, kun muuten iloisesta keskustelusta soljuttiin yhtäkkiä traagisiin kohtaloihin.

Erityiset teemapiirteet olivat HIV ja Ruandan kansanmurha. Kansanmurhasta oli jo aikaa, mutta ihmisten arvet pysyivät, vaikka niitten kanssa oppikin elämään. Angel sai kuulla niin tarinan pikkulapsen kidnappauksesta sotilaaksi kuin naisesta joka näki kuinka hänen miehensä teloitettiin julmasti kadulle. Arvet ovat syvällä, mutta onneksi on myös rakkautta yli heimoriitojen ja ennen kaikkea toivoa uudelleenrakentamisesta ja yhteisestä Ruandan kansasta. HIV on myös levinnyt Afrikkaan ja romaanin lähes jokaisella henkilöllä oli kertomus perheenjäsenen menettämisestä joko kansanmurhalle tai AIDS:lle. Myös Angelin pojalla oli ollut AIDS ja tytärkin kuollut, joten hänestä oli tullut viiden orvon lapsenlapsensa huoltaja. HIV:stä puhuminen oli tabu, mutta oli hienoa lukea keskuksista joissa positiiviset pystyivät saamaan apua ja töitä yleisestä ennakkoluuloista huolimatta.

'' - Goodenough, Busco sanoi.
- Goodenough? Mikä ihmeen Goodenough? Mikä nimi sellainen on olevinaan?
- No, he halusivat oikein kovasti poikaa, mutta vauva olikin tyttö. Eivät he tyttöä tahtoneet, mutta sellaiseen heidän on paremman puutteessa tyytyminen.
Angel riisui silmälasit ja alkoi hangata niita kangansa reunaan. - Onko se sinusta hyvä nimi tytölle?
- Ei se huonokaan ole. ''
s. 29

Toinen pinnan alla kulkeva asia oli naistenasema. Mies saattoi valita naisensa sen mukaan kuka synnyttää hänelle pojan. Onneksi nokkela Angel pystyi mm. yllä olevassa tilanteessa vaikuttamaan asiaan. Ajatella kuinka hirveältä tuosta tyttölapsesta olisi tuntunut kasvaessaan isommaksi ja ymmärtäessään nimensä merkityksen. Angel meni myös tyttökouluun puhumaan yrittämisestä. Ilmeisesti tytöt nähdään vain väliaikaisina perheenjäseninä eikä heitä siksi haluta kouluttaa. Ilman korkeakoulututkintoa on naisten lähes mahdotonta saada töitä ja ansaita oman elantonsa. Mikäli tilanne on tuollainen niin ei ihme, että naiset ovat niin riippuvaisia miehistä. Angel  oli kuitenkin onnistunut rakentamaan menestyvän kakkubisneksen, ja oli ilolla auttamassa muita naisia työllistämään itsensä. Onneksi meillä Suomessa naisilla on mahdollisuus opiskella ja työskennellä siinä missä miestenkin.

Kigalin kakkukauppa on aika hajanainen kirja. Sen sijaan että olisin tuntenut lukevani yhtä romaania, tuntuivat luvut ennemminkin erillisiltä tarinoilta eri asiakkaineen ja elämäntarinoineen. Toisaalta tätä kautta useampi henkilö sai äänensä kuuluviin ja traagisia ihmiskohtaloita saatin ripoteltua sinne tänne. Kuitenkin mielestäni romaanin kantava voima olivat pienet arkipäivän asiat ja se elämänilo joka sen sivuilta paistoi. Ne pienet asiat kuten kuinka liian pieniä vaatteita tekevän räätälin vastaanotolle pitää ottaa ystävä mukaan työntämään kaksi sormea mittanauhan alle mittoja otettaessa, ovat sellaista arkista nokkeluutta, joka toi hymyn huulille.

Tasapainottelu arjen ilon ja menneisyyden kauhujen välillä on varmasti vaikeaa kirjailijalle, eikä Parkin onnistu siinä saumattomasti. Olen kuitenkin iloinen, että tässä romaanissa Afrikasta keskityttiin enimmäkseen kaikkeen muuhun kuin tragedioihin. Ehkä juuri tuo hienoeleisyys kerronnassa sai aivoni paremmin huomioimaan kyseiset tapahtumat ja  miettimään niitä. Ihan miten vain mutta pidin huomattavasti enemmän arjen kuvauksesta sen tavallisine iloineen. Ei se niin paljon poikkea siitä mitä meillä on.

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Eniten minua kiinnostaa tie, Luettua, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirja joka maasta, Minnan lukemaa - ja joskus jotain muutakin ja Kirjan jos toisenkin

Before I Go to Sleep - S.J. Watson

Kirjan nimi: Before I Go to Sleep
Kirjailija: S.J. Watson
Kustantaja: Black Swan
Julkaisuvuosi: 2011/2012
Sivumäärä: 372
Mistä: Ostettu kirjakaupasta

'' My name is Christine Lucas. I am forty-seven. An amnesiac. I am sitting here, in this unfamiliarbed, writing my story [- -].
Because I have no memory. According to Ben, according to the doctor I met this afternoon, tonight, as I sleep, my mind will erase everything I know today. Everything I did today. I will wake up tomorrow as I did this morning. Thinking I am still a child. Thinking I still have a whole lifetime of choice ahead of me.
And then I will find out, again, that I am wrong. My choices have already been made. Half my life is behind me. ''
s. 49-50

Christine sairastaa hyvin harvinaista tautia, jossa aina yön aikana hän menettää muistinsa päivän tapahtumista. Joka aamu hän herää vieraan miehen vierestä vieraassa huoneessa, ja joka aamu hänen miehensä Ben joutuu selittämään asioiden oikean laidan: on  tapahtunut onnettomuus jonka seurauksena Christinen aivot ovat vaurioituneet ehkä jopa pysyvästi. Benin lähdettyä töihin saa Christine omituisen puhelun mieheltä, joka väittää olevansa hänen lääkärinsä. Lääkäri jonka olemasaolosta Benillä ei ole tietoakaan. Christine saa tätä kautta tietää kirjoittavansa salaista päiväkirjaa.

'' The first page is unlined. I have written my name in black ink across its centre. Christine Lucas. It's a wonder I haven't written Private! beneath it. Or Keep out!
Something has been added. Something unexpected, terrifying. More terrifying than anything else I have seen today. There, beneath my name, in blue ink and capital letters, are three words.

DON'T TRUST BEN

There is nothing I can do but turn the page.
I begin to read my history. ''
s. 46

Romaanin toinen osa on Christinen päiväkirjamerkintöjä lukuisilta eri päiviltä. Aluksi ne sisältävät vain kertomuksia epäuskosta jota Christine tunsi hänen yrittäessä selvittää uudestaan ja uudestaan kuka on. Dr Nash soittaa Christinelle joka päivä muistuttaen tätä lukemaan ja kirjoittamaan päiväkirjaansa. Mitä pitemmälle Christine lukee tarinaansa, sitä selvemmäksi käy että kaikki ei ole kuten pitäisi. Kaikki merkinnät eivät sovi yks yhteen, ja uusia paljastuksia tulee esiin. Keneen Christine voi luottaa kun omat muistotkin pettävät?

Before I Go to Sleep on jännäri, jossa on leikitelty ajatuksella muistisairaudesta. Idea on mielestäni hyvin kiehtova. Mitä itse tekisit ilman muistiasi? Kehen voisit luottaa, kun ei ole omia muistoja joihin turvautua? Ihmiset voivat kertoa ihan mitä tahansa: kaunistella totuutta tai puhua täyttä palturia. Ainut asia mitä voi tehdä on uskoa sinisilmäisesti kaikki. Keitä me edes olemme ilman muistojamme? Muistothan määrittelevät niin voimakkaasti sen keitä me olemme. Watson tuo myös esiin erään tärkeän näkökulman: voisimmeko me rakastaa lähimmäisiämme jos emme edes tunne heitä? Christinestä tuntui usein, että hänen kuuluisia rakastaa Beniä jo olla hyvä vaimo, mutta eihän hänellä ollut mitään muistikuvaa koko miehestä!

Vaikka idea on mielestäni mainio, ei toteutus yltänyt aivan samalle tasolle. Heti alussa luodaan jännitys, mutta päiväkirjamerkintöjen latteus tylsistytti. Olihan se ihan mielenkiintoista nähdä miten Christine kokoaa pienistä tiedonmuruista kokonaiskuvaa itsestään, mutta toistoa oli vähän liikaa, vaikka musitisairauden vuoksi se olikin luultavasti pakollista kirjalle. Sitten jossain välissä teksti löysi taas jännityksen, mutta silloin tajusin heti miten asiat olivat. Siinä meni vähän niin kuin koko kirjan juju. Lopun huippukohdan toteutus ei sitten yllättänytkään. En tiedä aliarvioiko Watson lukijoidensa päättelykyvyn vai mitä, mutta ainakin siskollani oli ollut sama ongelma tätä lukiessa.

Before I Go to Sleep olisi varmasti voinut olla aivan mahtava lukukokemus, mutta se ei kuitenkaan iskenyt minuun. Englanninkieli oli kuitenkin hyvin helppolukuista ja itse aihe sai ajattelemaan. Muistan miettineeni pitkään kansien suljettua, en suinkaan itse tarinaa tai henkilöhahmoja, vaan muistinmenetystä. Miten se vaikuttaisi omaan ja läheisten elämään. Se olisi varmasti äärimmäisen pelottavaa. Pisteet siis ideasta, mutta jännitksestä ei. Taidan pysyä jatkossa turvallisesti Agatha Christien tuotannossa: vähemmän toimintaa ja enemmän aivotyöskentelyä.

Tähdet: * * +

Muualla luettu: Anna minun lukea enemmän, Kirjavalas, Kirjoihin kadonnut, Luettua, Kirjava kammari, Järjellä ja tunteella, Luettuja maailmoja, Annelin lukuvinkit, Sivusta sanoen, Jos vaikka lukisi... ja Sonjan lukuhetket