Houkutus - Stephenie Meyer

Kirjan nimi: Houkutus (Twilight)
Kirjailija: Stephenie Meyer, suomentanut Tiina Ohinmaa
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2007
Sivumäärä: 417
Mistä: Lainassa kaverilta

Isabella eli Bella Swan joutuu olosuhteiden pakosta tekemään päätöksen muuttaa aurinkoisesta Phoenixista aina sateiseen ja synkkään Forksiin isänsä Charlien luo. Forks on pikkukaupunki, jossa kaikki tuntevat toisensa ja Bellasta se on masentavin paikka koko maailmassa. Ensimmäisenä päivänä uudessa lukiossaan hän on nähtävyys, joka ei vastaa odotuksia. Ruskettuneen rantababen sijasta Forksin uusi asukki onkin kalpea ja kömpelö Bella, josta kuitenkin kaikki lukiopojat kiinnostuvat välittömästi. Paitsi yksi. Se yksi, joka omituisella ja lähes vihamielisellä käytöksellään ja lumoavalla ulkonäöllään kiinnittää Bellan huomion. Biologian tunneilla Bella ja Edward ovat kuitenkin pakotetut istumaan vierekkäin. Edwardin mielialat vaihtelevat vihamielisestä ja etäisestä aina huomaavaiseen ja kiinnostuneeseen, mikä saa Bellan pään täysin pyörälle. Sitten Bella on jäädä auton alle, mutta Edward pelastaa hänet. Jokin ei kuitenkaan täsmää. Eikös Edward ollut toisella puolella parkkipaikkaa? Ja miten autoihin on jäänyt tämän kämmenen muotoinen lommo?

' Mitä minun pitäisi tehdä, jos Edward tosiaan oli - jo sanan ajatteleminenkin tuotti vaikeuksia - vampyyri? [- -] Samassa tajusin, että siinä oli vastaus. Tuskimpa mitään vaihtoehtoja oli ollutkaan. Olin jo joutunut liian syvälle. Nyt kun tiesin - jos tiesin - etten voisi mitään pelottavalle salaisuudelleni. Sillä enemmän kuin mitään muuta, minä halusin olla hänen kanssaan juuri nyt, kun vain ajattelinkin häntä, hänen ääntään, hänen lumoavia silmiään ja kiehtovaa persoonallisuuttaan. '
s. 122 - 123

Pian Bellalle selviää, että Edwardin marmoriseen ja kylmään ihoon, vaihtuviin silmänväreihin, uskomattomaan kauneuteen, nopeuteen ja vahvuuteen on selitys. Hän on vampyyri. Bella on kuitenkin jo ehtinyt menettää sydämensä tälle tarunomaiselle saalistajalle - ja Edward hänelle. Tästä alkaa luonnonvastainen ja haastava rakkaustarina. Vaikka Edward ja hänen vampyyriperheensä ovat "kasvissyöjiä" eli saalistavat vain eläimiä, on Bellan tuoksu harvinaisen houkutteleva. Kysymys kuulukin, kuinka rakastaa ja haluta suojella toista niin palavasti, mutta samalla kamppailla sisäisesti tämän seireenin verenkutsua vastaan. Liikkuminen vampyyrien seurassa voi olla Bellalle kohtalokasta.

Jotenkin Pottereiden jälkeen minulle jäi edelleen nostalgian nälkä, ja seuraavaksi nuoruuden suosikkien uusiolukuun valikoitui Twilightit. Oikeastaan taas päässäni oli hyvin vahvasti kuva elokuvaversion tapahtumista, ja vasta lukiessa tajusin, että niin monet niistä hetkistä menivätkin vähän eritavalla kirjassa. Etukäteen vahvimpana muistikuvanani oli tuo lopun jännitysnäytelmä, ja ei se oikein edelleenkään iskenyt. Paljon mielenkiintoisempaa oli seurata vampyyreita eli Edwardia ja tämän perhettä ja kokea näitä arkisempia "vaaratilanteita". Mielestäni Culleneiden perhe ja heidän tarinansa olivat yhtä kirjan parasta antia,ja olisin voinut lukea enemmänkin heidän elämäntarinoitaan niin ennen ja jälkeen muutoksen. Tämän vuoksi teoksen kohtauksista kolahti eniten juuri se, jossa Edward tuo Bellan ensikertaa näytille perheelleen eli laumalle vampyyreja. 

Mitä itse tähän suureen rakkaustarinaan tulee, niin olin täysin unohtanut kuinka aah niin kiihkeää Bellan ja Edwardin välillä on. Vaikka Edward vetää rajan suuteluun - että hän varmasti pystyy hallitsemaan itseään - niin sitä nuoruuden kiihkoa kyllä sivuilta löytyi yllinkyllin. Kuinka Edwardin tuoksu saa Bellan pasmat jo sekaisin ja katse jalat veteliksi. Huhuh vähän overthetop. Jopa monet chic-litit tuntuivat jäävän paikoin kakkoseksi tässä tunteiden pyörremyrskyssä. Tämän nuoruuden lähes pakkomielteisiä piirteitä saavan rakkauden ohessa Edward edelleen jatkoi paikoin synkistelevää sinun olisi parasta pysyä erossa minusta asennettaan joka saattoi aivan yhtä helposti muuttua seuraavana päivänä en voisi ikinä elää ilman sinua tunnustuksiin. Hämmentävää? Kyllä, mutta toisaalta huomioiden Edwardin sisäisen kamppailun tunteiden ja verenhimonsa välillä niin ei ihme. Toisaalta se ei tarkoita, etteikö tämä marttyyrisointi olisi ärsyttänyt lukiessa ja paljon.

' >>Ja niin leijona rakastui lampaaseen...>> hän kuiskasi. [- -]
>>Typerä lammas>>, minä huokaisin.
>>Ja sairas, masokistinen leijona.>> '
s. 234

Kaikesta tunteiden kiihkosta huolimatta Houkutus oli varsin miellyttävä lukukokemus. Näitteen nuoruuden suosikkien uusioluvussa on vain jotain niin nostalgista, mikä huumaa lukiessa, vaikka edelleenkin koen Edwardin ja Bellan turhauttavina henkilöinä. Olin myös jo melkein unohtunut kuinka nopealukuisia nämä nuortenkirjat ovat, johtuen niiden juonivetoisuudesta, jossa ei keskitytä niinkään kaunokirjalliseen taituruuteen. Etukäteen tähän asennoituna en siis kokenut niin katkeraa pettymystä vaan pystyin keskittymään vain tarinaan ja nuoruusvuosien muisteluun. Nostalgian nälkäni jäikin vielä kaipaamaan lisää Culleneiden seuraan.  Uusikuuta odotellessa.

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Täydellisyys on ihmisen luomaa, Cillan kirjablogi, Morren maailma, Kirjallisuusblogi ja Expelliarmus      

Rikos yhdistää - Agatha Christie

Kirjan nimi: Rikos yhdistää (Partners in Crime)
Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Kouvolan kääntäjäkoululaitoksen työryhmä
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1929, suomennos 2013
Sivumäärä: 291
Mistä: Ostettu

' Rouva Beresford käännähti divaanillaan ja tuijotti synkkänä ulos ikkunasta. Näkymät eivät olleet mittavat - katsottavana oli vain pieni kerrostalo tien toisella puolella. Rouva Beresford huokaisi ja haukotteli.
>>Kumpa jotain tapahtuisi>>, hän sanoi.
Hänen miehensä katsoi häneen moittivasti.
>>Ole varovainen, Tuppence; tuo sinun rahvaanomainensen saationkaipuusi huolestuttaa minua.>> '
s. 6

Tommy ja Tuppence ovat viettäneet kuusi vuotta auvoista aviolittoelämää, mutta Tuppence ei ole tyytyväinen. Tämä tylsistyttävä elämä ei ollut sitä, mitä hän uskoi "ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti" tarkoittavan. Pariskunnan yksitoikkoinen arki saa kuitenkin käänteen kun salaiselle palvelulle toimistotöitä tekevä Tommy saa peitetehtävän. Kansainvälisen Etsivätoimiston johtaja Theodore Blunt on sekaantunut, johonkin hämäräperäiseen, ja Tommya pyydetään astumaan tämän saappaisiin näiden rikollisten kiinnisaamiseksi. Tommy ja Tuppence rupeavatkin pyörittämään Kansainvälistä Etsivätoimistoa herra Bluntina ja tämän yksityissihteerinä. Odotellessaan rikollisten yhteydenottoa he suorittavat ohessa perinteisiä etsivätoimiston tapauksia kadonneista kaulakoruista murhaan. Läheltäpiti tilanteilta ei voida välttyä. Ovatko Tommy ja Tuppence haukanneet liian suuren palan?

' Viereisestä pöytälaatikosta Tommy otti esiin kaamean tummanvihreän silmäsuojuksen ja asetti sen huolellisesti kohdalleen peittäen sillä molemmat silmänsä. [--] 
>>Sinä olet nyt kai Thornley Colton>>, Tuppence sanoi.
>>Aivan oikein>>, Tommy sanoi. >>Sokea ongelmien ratkaisija. Ja sinä olet neiti se ja se, se mustatukkainen punaposkinen sihteeri...>> '
 s. 106-107

Rikos yhdistää kostuu viidestätoista luvusta, joihin sisältyy aina jokin tapaus, jonka Tommy ja Tuppence suorittavat Kanainvälisessä Etsivätoimistossa. Perinteisten katoamisten ja murhien lisäksi heille tuli vastaan myös muun muassa alibin ratkaisua, salkkujen vaihtoa sekä väärennetyn rahan lähteen etsimistä. Tapaukset olivat siis hyvin vaihtelevia, ja Tommy ja Tuppence selvisivät moninaisista tilanteista kiitettävästi. Apunaan heillä oli vastaanottovirkailijana elokuvista innostuva Albert sekä kirjallisuuden monet suuret salapoliisit, joita he imitoivat aina kussakin tapauksessa. Tämä oli varsin hauska piirre erityisesti aluksi, mutta loppua kohden se rupesi olemaan jo hiukan kulunut vitsi. Vaikka Tommyn ja Tuppencen kemiaa tuotiinkin esille, niin se jäi hiukan kaikkien näiden salapoliisi-imitaatioiden jalkoihin, joka etäännytti päähenkilöistä. Toisaalta kyseessä on dekkari, joten kaunokirjallista syvyyttä ei voi välttämättä olettaa, mutta yleensä Christie on hyvin tarkka henkilökuvaaja, jonka vuoksi olin hämmentynyt. 

Vaikka teoksessa on paljon mielenkiintoisia tapauksia, niin kaksikymmentä sivua per tapaus jäi kuitenkin hiukan liian lyhyen tuntuiseksi. Näissä luvuissa ehdittiin yleensä juuri esitellä tilanne, tehdä hyvin pintapuolinen selvitys ja sitten leväytettiinkin ratkaisu jo esille. Olisin oikeastaan ennemmin nähnyt vähemmän tapuksia ja enemmän sivuja tapausta kohden, sillä nyt ne jäivät hyvin pinnallisiksi. Huomasin hiukan samankaltaista ongelmaa Herkuleen urotöissä, mutta Poirotin kanssa pakka tuntui kuitenkin pysyvän paremmin kasassa kuin vieraampien Tommyn ja Tuppencen kanssa. Siinä missä Herkuleen urotöissä Chriestie onnistui lyhyisiin sivumääriin luomaan myös odottamattomia juonenkäänteitä, jäivät Rikos yhdistää teoksessa nämä ratkaisut aika ennakoitaviksi. 

Rikos yhdistää ei ole Christielle tyypillinen teos, ja hyvä niin. Siinä oli kaksi suurta ongelmaa, mitä en ole aiemmin kokenut Chrietien ongelmiksi. Olisin halunnut pitää tästäkin kuten lukuisista muista Christieistä, mutta etäiset henkilöt ja osittain ennakoivat juonenkäänteet vain veivät maun. On tälläkin teokselle hetkensä kuten Kuninkaan leikkaamisessa ja Sunningdalen arvoituksessa, mutta ikävä kyllä ne jäivät muiden ei niin onnistuneiden tapausten jalkoihin. Kokonaisuutena hyvin vaihtelevatasoinen teos.

Tähdet: * *

Muualla luettu: Paljon melua kirjoista, Jokken kirjanurkka ja Ja kaikkea muuta   

 

Lentävä kuolema - Agatha Christie

Kirjan nimi: Lentävä kuolema (Death in the Clouds)
Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Kirsti Kattelus
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1935, suomennos 1982
Sivumäärä: 240
Mistä: Ostettu

' - Tämä esine, hyvät herrat, on nuoli, joka kuuluu puhallusputkeen, sellaiseen, joita eräät alkuasukasheimot käyttävät - öhöm! - en voi aivan varmasti sanoa, käyttävätkö eteläamerikkalaiset intiaanit vaiko Borneon alkuasukkaat sellaisia, mutta joka tapauksessa se on alkuasukasten nuoli, joka on ammuttu puhallusputkesta, ja epäilen pahoin, että kärjessä...
- On Etelä-Amerikan intiaanien kuuluisaa nuolimyrkkyä, Hercule Poirot täydensi. '
s. 20

Tapojensa vastaisesti aina niin terävä mestarisalapoliisi Hercule Poirot on matkustamassa lentokoneella Englannin kanaalin yli takaisin Englantiin. Lentämiseen vähemmän tottunut Poirot viettää matkan omissa oloissaan torkkuen, koska mitä pahaa nyt ylhäällä pilvien keskellä voisi tapahtua.  Jotain kuitenkin tapahtuu. Valmistautuessaan laskeutumaan stuertti löytää yhden matkustajan nukahtaneen - ikiuneen. Kaulassa naisella on vain pienen pieni pistojälki merkkinä tapahtuneesta. Kun koneesta löytyy myös nuoli ja puhallusputki,on täysin selvää, että madame Giselle ei kokenut luonnollista kuolemaa. Hänet on murhattu.

Hercule Poirot ryhtyy tutkimaan juttua. Miten joku on onnistunut suorittamaan kylmäverisen murhan keskellä kirkasta päivää lentokoneessa ja vieläpä suuren Poirotin silmien alla. Joku koneen takaosan yhdestätoista matkustajasta tai kahdesta stuertista on syyllinen. Monilla olisi ollut syytä haluta päästä eroon tuosta kovapäisestä koronkiskurista, mutta ongelmia tuottaa murhan toteutustapa. Jonkun olisi varmasti pitänyt nähdä jotakin, mutta mitään poikkeavaa ei lausuntojen mukaan tapahtunut lennon aikana. Miten murha onnistuttiin toteuttamaan? Ja miten koneessa lennellyt ampiainen liittyy tähän kaikkeen? Poirotin on aika laittaa harmaat aivosolunsa töihin ratkaistakseen tämän mysteerin.

' Janen puoleisella osalla peitti näköalaa sama sinivillapaitainen nuori mies, jota hän ei halunnut katsella.
Onhan suorastaan naurettavaa, että tuntee itsensä niin - niin hermostuneeksi. Minähän olen kuin seitsentoistavuotias, ajatteli Jane harmistuneena.
Vastapäätä istuva Norman Gale ajatteli:
Hän on kaunis - todella oikein kaunis... [- -] Hitto, minähän olen suorastaan hermostunut. Rauhoitu, poikaseni... '
s. 12-13

Poirotin murhatutkimuksen lisäksi tarinan keskiössä on viehättävä nuori kampaaja Jane Grey sekä komea hammaslääkäri Norman Gale, joiden välillä on kemiaa jo koneessa. Tämä selittämätön murhajuttu tulee vaikuttamaan molempien elämiin ja samalla lähentämään heitä keskenään. Ennen kuin murhaaja on saatu kiinni, heidän elämänsä ei voi palata normaaliin, joten he ryhtyvät selvittämään tapahtumia. Heidän selvitystyönsä risteääkin Poirotin polkujen kanssa ja yhdessä he ryhtyvät toteuttamaan suunnitelmaa, jonka avulla murhaaja saataisiin paljastamaan korttinsa.

Christie on mestarillinen juuri näissä suljetun tilan murhamysteereissä. On tarkkaan rajattu määrä epäiltyjä ja murha joka vaikuttaa mahdottomalta selvittää, kunnes tuo vanha vainukoira Poirot laittaa harmaat aivosolunsa töihin ja lopussa kerätään kaikki yhteen ja paljastetaan mitä todella tapahtui. Tällaiset Poirotit ovat ehdottomasti parhaita ja Lentävä kuolema ei tuottanut pettymystä. Janen ja Normanin rakkaustarina oli myös kiva lisä teokseen, mikä uudisti kivasti tuota perinteistä Poirot kaavaa.

Lentävä kuolema osoi minulle silmään aivan sattumalta kirjamessujen antikvariaattipuolella. Aluksi olinkin epäileväinen, sillä en ollut kuullut tästä teoksesta käytännössä mitää aiemmin. Ajattelin, että varmasti oli jokin syy, miksi tämä ei ollut lyönyt läpi kuten lukuisat muut Poirotin tarinat. Ilokseni löysinkin uuden ja mielenkiintoisen tarinan, joka tuntui mukavan tuoreelta. Tuoreella en tarkoita missään määrin nykyaikaista, sillä teoksesta ja suomennoksesta huokuu tuo historianhavina, joka vain mielestäni kuuluu oleellisena osana Christie lukukokemukseen. Tätä hieman tuntemattomampaa Christietä voi kyllä suositella.

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Paljon melua kirjoista, Luetut.net, Kirjasähkökäyrä ja Elossa
 

Harry Potter ja kirottu lapsi - Jack Thorne

 
Kirjan nimi: Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child)
Kirjailija: J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne, suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 432
Mistä: Lahja

  ' Albus
      Isä...
          Albus nykii Harrya kaavusta. Harry katsoo
         häneen.
     Luuletko että - entä jos minä olen - entä jos minut 
    pannaan Luihuiseen...
Harry
     No mitä pahaa siinä olisi? 

Albus
      Luihuinen on käärmeen tupa, pimeän taikuuden... ei rohkeiden velhojen.
Harry
     Albus Severus, sinä olet saanut nimesi kahdelta Tylypahkan rehtorilta. Toinen heistä oli luihuinen, enkä usko että olen koskaan tuntenut häntä urheampaa miestä. '
s. 19

Harry Potter ja kirottu lapsi alkaa siitä mihin viimeinen Potteri jäi. Tapaamme vuosien jälkeen jo aikuistuneet henkilöt, joiden lapset ovat nyt vuorostaan matkalla kohti Tylypahkan mystistä maailmaa. Näistä lapsista keskitytään seuraamaan erityisesti Harryn ja Ginnyn keskimmäistä poikaa Albusta sekä Malfoin poikaa Scorpiusta, jotka ystävystyvät muiden kauhuksi heti Tylypahkan junassa.  Albus ei muutenkaan istu odotuksiin legendaarisen Potterin pojasta. Rohkelikon sijasta hänet lajitellaan luihuiseen eikä lentäminenkään oikein ota luutaa alleen. 

Vuosien kuluessa Albus vajoaa yhä syvemmälle synkkyyteen ja välit isän kanssa viilenevät kuin jääkausi. Sitten Albukselle ilmestyy madollisuus korjata Harryn tekemä vääryys, kun tuhoutuneeksi luultu ajankääntäjä ilmestyy näyttämölle. Albus ja Scorpius lähtevät vaaralliselle matkalle, jonka määränpäänä on menneisyys. Nämä lapset eivät kuitenkaan pysty ymmärtämään kuinka pahasti asiat voivatkaan mennä pieleen, kun menneisyyttä lähdetään sörkkimään. Onko sieltä enää paluuta entiseen? Ja mikä on Voldemortin rooli kaikessa tässä?

' Ginny
     Harry. Kauanko siitä on, kun arpeesi sattui viimeeksi?
          Harry kääntyy Ginnyyn päin, hänen ilmeense kertoo kaiken.
Harry
     Kaksikymmentäkaksi vuotta. '
s. 74

Ajan kanssa manipulointi on aina kiehtonut minua. Elämässä tulee jatkuvasti vastaan tienhaaroja ja valintoja, jotka ohjaavat elämämme suuntaa. Välillä sitä kuitenkin on jäänyt pohtimaan entä jos... Tämän vuoksi Kirotun lapsen aihe kiehtoi minua, sillä pienilläkin teoilla oli yllättävät suuriakin seurauksia vuosien päästä. Harmi vain, että henkilöt jäivät jotenkin hyvin etäisiksi. En tiedä onko taustalla se, että Kirottu lapsi on kirjoitettu näytelmä muotoon, jonka vuoksi siinä ei pääse hahmojen päänsisään niin tehokkaasti vai mistä, mutta totuttelua tämä kirjoitusasu ainakin vaati. 

Tästä tuntui myös puuttuvan se jokin mikä teki Pottereiden hahmoista niin rakastettavia ja osittain vihattavia. Kirottua lasta lukiessa ärsyynnyin vain käytännössä jokaiseen henkilöhahmoon ketä siinä esiteltiin. Ehkä eniten näin tätä Pottereiden henkilöhahmojen moninaisuutta Malfoissa, Scorpiuksessa ja Dracossa, jotka paljastivat myös pehmeän puolensa. Harryn vanhemmuustoljailut taas eivät oikein sytyttäneet millään. Jos ei muuta niin teos tuo kuitenkin sen hyvin esiin, että lapset ovat erillisiä olioita vanhemmistaan. Ennakkoluulot pysyvät yhteisöissä kuitenkin vahvasti yllä, mikä voi hankaloittaa lasten oman roolin ja äänen löytymistä.

Kerrottakoon, että lähtöasetelmat kirotun lapsen lukemiselle olivat hyvin ristisriitaiset. Siinä missä olen kuullut Lontoon näytelmän olevan hieno niin kaikki tuttuni ovat systemaattisesti haukkuneet tämän kirjan maanrakoon. En siis odottanut kirjalta käytännössä mitään. Tätä taustaa vasten se onnistuikin yllättämään positiivisesti. Kirottu lapsi ei ollutkaan niin kuraa kuin kaikki ovat antaneet ymmärtää. Se oli itseasiassa varsin nopealukuinen ja ihan mukava paluu velhojen maailmaan. Jounenkäänteet tuntuivat kuitenkin välillä aika kaukaa haetuilta ja niiden toimivuuden voikin kyseenalaistaa. Ehkä näyteltynä ja eloon herätettynä juoni ei olisi tökkinyt niin paljon, koska silloin antaa helpommin anteeksi asioita kun on visualisaatioit ja tunnelmat mukana. Näin luettuna sitä puuttui kuitenkin se Rowlingin taika jota Potterit ovat pullollaan.

Tähdet: * * +

Muualla luettu: Kirjojen keskellä, Amman lukuhetki, Kirjakko ruispellossa, Yöpöydän kirjat, Unelmien aika ja  Minun mielessä
 

Harry Potter - J.K. Rowling

Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja feeniksin kilta
Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter ja kuoleman varjelukset

´ "Mitä minulta on salattu?" Harry kysyi kiihkeästi.
"SEIS! MINÄ KIELLÄN!" Vernon-setä karjui hädissään.
Petunia-täti haukkoi kauhusta henkeä.
"Äh, painukaa te vaikka keittämään päänne, kumpikin.", Hagrid sanoi. "Harry - sinä olet velho."
Mökissä oli hiljaista. Vain meri kohisi ja tuuli humisi. ´
s. 60 (Harry Potter ja viisasten kivi)

Harry Potter, tuo jästien kasvattama velhopoika ei paljon esittelyä kaipaa, sillä Rowling on varastanut Harrylle paikan niin monien lukijoiden sydämestä. Kaikki saa alkunsa siitä, kun kapaloitu Harry-vauva jätetään jästeistä jästeimpien sukulaistensa Dursleyden ovelle, Voldemortin tapettua Harryn vanhemmat. Jotain ihmeellistä kuitenkin tapahtui ja Voldemortin yrityksestä huolimatta Harry jäi henkiin, samalla kun tämä koko velhomaailman pelkäämä pimeyden lordi kukistui. Tämä tulee kutomaan tiukasti yhteen näiden kahden velhon tulevaisuudenkudokset, eikä kumpikaan pysty välttämään kohtaloaan, joka siintää tulevaisuuden vääjäämättömässä kohtaamisessa.

Ennen lopullista kohtaamista Harryn tarinaa ja opiskelua arvostetussa Tylypahkan velhojen ja noitien koulussa ehditään seuraamaan useamman kirjan ajan. Jo heti ensimmäisenä vuotenaan 11-vuotiaana Harry päätyy ystäviensä Ronin ja Hermionen kanssa sankarin rooliin kohdatessaan vaarallisia tilanteita, jotka vain he pystyvät ratkaisemaan. Kirjoissa seurataan kuitenkin jokavuotisten erinäisten haasteiden lisäksi myös päähenkilöiden kasvua, opiskelua, ystävyyttä ja muita ihmissuhdekoukeroita, jotka kehittyvät hahmojen mukana lapsuudesta aina aikuisuuden kynnykselle 17-vuotiaiksi.

Koen Harry Potterit ennen kaikkea juuri kasvutarinana seikkailuromaanien sijasta. Pelkät elokuvat katsomalla voi saada kuvan toiminnan suuresta roolista, mutta itse kirjojen sivuilla huomattavasti enemmän palstatilaa sai nuorten elämä yleisemmin kuin ne suuret taistelut lopussa. Itse koin erityisen antoisina juuri nämä koulun arjen ja oppituntien kuvaukset. Erilaiset pimeyden voimilta suojautumisen opettajien lähestymistavat aiheeseen sekä Kalkkorokset liemitunnit olivat ehdottomasti kohokohtia. Odotin myös aina innolla mitäs eliöitä Hagrid seuravaaksi keksii esitellä. Lukiessa sain itseni paikka paikoin jopa kiinni siitä, että pohdin jo mitä aineita valitsisin lukujärjestykseeni, mihin tupaan kuuluisin ja mikäköhän suojeliukseni olisi. Olisinko lähtenyt velhomaailmassa myös opiskelemaan kauppatieteitä ja päätynyt lopulta Irvetaan töihin mahaisten kanssa? Rowlingin luoma maailma on niin käsin kosketeltava, että haluaisi olla osa sitä.

´ Harry nousi istumaan ja haukkoi henkeään: kuristajaboan kopin lasinen etuseinä oli kadonnut. Suuri käärme suoristautui vikkelästi ja luikersi lattialle - ihmiset rupesivat kautta matelijatalon kirkumaan ja juoksemaan ulko-oville.
Kun käärme liukui ripeästi Harryn ohi, Harry olisi voinut vaikka vannoa, että se sanoi hiljaisella, suhisevalla äänellä: "Täältä tullaan, Brasilia... Kiitosss, amigo." ´
s. 36 (Harry Potter ja viisasten kivi)

Näin uusiolukukerralla, kun tuoreimpana mielessä olivat elokuvat, oli ihana bongailla kirjoista niitä asioita, jotka olivat jääneet pois elokuvista tai menivät erilailla. Nautin myös paljon Rowlingin sanailusta ja varsinkin ensimmäisten kirjojen kohdalla aina välillä kihersin lukemalleni, ja oli pakko päästä lukemaan ääneen poikaystävälleni näitä parhaita paloja. Kirjasarjan edetessä ja Harryn kasvaessa myös kirjat muuttuivat tunelmaltaan yhä synkemmiksi. Tämä on ymmärrettävä jatkumo, sillä Harryn kasvamisen rinnalla myös monet lukijat kasvoivat näitä kirjoja lukien, jolloin myös teksti kehittyi kulloisillekin lukijoille sopivaksi.

Nautin paljon Harry Pottereiden lukemisesta näin uudestaan aikuisiällä, sillä se toi niin paljon muistoja mieleen. Uskon myös, että asioihin kiinnittää myös eri tavalla huomioita ja pystyy käsittelemään hahmoja paljon moniulotteisemmin kuin nuorempana. Rowling on luonut laajan henkilökaartin, jotka herättävät tunteita ja koskettavat. Tietysti päähenkilöt aina välillä myös turhauttivat ja erityisesti Harryn itsepäisyys ja tarve pelastaa maailma kyllästyttivät lopulta.  Erityisesti mieleen jäi kuitenkin Kalkaros ja Dumbledore, jotka olivat niin moninaisia hahmoja, joiden kohtalot koskettivat syvästi. En halua paljastaa liikaa kirjojen tapahtumista tai niiden eroavaisuuksista elokuviin, jotta jokainen voi itse nauttia tästä lukuelämyksestä. Mikäli lukukerrasta on jo aikaa ja tarvitsee jotain suhteellisen kevyttä mutta silti nautinnollista lukemista Harry Potterit voisivat olla oiva valinta.

Tähdet: * * * *

Lue oman hyllyn kirjat-haaste  etenee taas pitkästä aikaa tilanteeseen 28/65


Muualla luettu: Lukunurkka, Kirjapöllön huhuiluja ja 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
  

Historian suurnaiset - Reinhard Barth

Kirjan nimi: Historian suurnaiset (Frauen die Geschichte machten. Von Hatschepsut bis Indira Gandhi)
Kirjailija: Reinhard Barth, suomentanut Tuulikki Virta ja Katja Zöllner
Kustantaja: Ajatus kirjat
Julkaisuvuosi: 2005
Sivumäärä: 306
Mistä: Lainattu kirjastosta


Historian suurnaiset on teos, jossa annetaan sivutilaa niille lukuisille naisille, jotka ovat tehneet historian saatossa merkittäviä asioita, mutta silti jääneet historiankirjoissa joksenkin miesten jalkoihin. Tämä teos esittelee 25 naista läpi historian aina muinaisesta Egyptistä 1900-luvun Intiaan. Näitä naisia ovat esimerkiksi Kleopatra, Jeanne d'Arc, Katariina de Medici, Elisabet I, Markiisitar de Pompadour, Katariina Suuri, Marie Antoinette, kuningatar Viktoria sekä Indira Gandhi.

Barthin teos koostuu hiukan alle 10 sivuisista elämänkerroista, joissa valotetaan kunkin naisen tekoja ja merkitystä kyseisessä historiallisessa kontekstissa. Nämä lyhyet kuvaukset olivat juuri sopivan mittaisia, jotta päästiin syvemmälle kuin yleissivistys olettaa, mutta samalla sille tasolle, että tiedon voi vielä omaksua suhteellisen vaivattomasti ja helposti. Lukujumi oli ottanut minut taas haltuunsa lukuvuoden ajaksi ja pystyin keskittymään lukemiseen vain hetkellisesti niin että lukutuokioiden välit saattoivat kasvaa pitkiksikin. Pitkien romaaneiden lukeminen ja kaikkien juonenkäänteiden muistaminen tuntui hyvin takkuiselta, mutta Historian suurnaisten lyhyet henkilökuvat istuivat täydellisesti lukutarpeeseeni. Teoksesta onkinn helppo napsia yksittäisiä lukuja eri naisten elämäntarinoista aina mielenkiinnon mukaan.

Historian suurnaisten parasta antia olikin sen historian valottaminen näillä välähdyksillä eri aikakausien suurnaisten elämistä. Historia on aina kiehtonut minua, mikä on näkynyt myös lukuinnostuksessani koskien historiallisia romaaneja. Nämä romaanit perustuvat kuitenkin pitkälti fiktioon, johon on voitu tehdä taustatyötä faktoista. Nämä fiktiiviset kuvaukset, kuten romaanit tai elokuvat ja sarjat, näistä eri suurnaisista ohjaavat hyvin vahvasti mielikuvia näistä henkilöistä, vaikka niiden tekijät ovatkin voineet ottaa paljon luovia vapauksia. Barthin teos eroaa tästä, sillä tietokirjana sen kertomukset näistä suurnaisista perustuvat vahvemmin faktoihin, mikä teki mielenkiintoiseksi verrata Barthin suurnaisten kuvauksia popularisoituihin kumppaneihinsa. 

Koska kyseessä on tietokirja ei siltä voi kuitenkaan odottaa kirjallisesti niin vahvaa esitystä, kuin romaanien tarjoama soljuva teksti, joka imaisisi mukaansa heti kättelyssä. Tämän vuoksi teoksessa on ehkä ollut haasteena luoda lukijan ja henkilöhahmojen välille tiettyä yhteyttä. Vaikka tietokirjassa kuinka pyrittäisiin selittämään toimintojen taustoja ei siinä tavoiteta samaa tunnetta kuin romaaneissa, joissa lukija pääsee henkilöiden pään sisään, ja niiden avulla ymmärtää heidän toimintaansa paljon syvällisemmin. Tietysti kyseessä on vain illuusio, sillä kukaan ei voi todellisuudessa tietää tarkasti näiden henkilöiden todellisia motiiveja. Barth kuitenkin pyrkii teoksessaan selittämään tapahtumia parhaansa mukaan, vaikka tietokirja genre pakottaakin sen pysymään faktapohjaisena ilman kaunokirjallisia keinoja.

Kokonaisuutena Historian suurnaiset oli varsin sivistävä ja mielenkiintoinen teos, joka valotti näiden 25 naisen historiaa ja merkitystä. Luonnollisesti teoksen esitelemistä naisista osa oli selvästi mielenkiintoisempia kuin toiset, ja halutessaan teoksesta voisikin hyvin valikoida juuri ne itseä kiinnostavat osiot. Minun tapauksessani nämä mielenkiintoisimmat osiot sijaitsivat kirjan keskivaiheilla, kun taas kaikista vanhimmat ja 1900-luvun henkilökaarti jäivät hiukan etäisemmiksi. Teos herätti itsessään paljon lisämielenkiintoa joitakin naishahmoja kohtaan ja jo lukiessa tuli aina paikka paikoin tarve pyrkiä löytämään vielä lisää tietoa ja oppia uutta. Näitä linkkejä historian tapahtumien ja ihmisten suhteiden välillä tuli bongailla myös Barthin teoksen sivuilta. Se on vain niin nautinnollista kokea lukiessa niitä kuluisia ahaa-elämyksiä, kun palaset loksahtavat paikoilleen ja ymmärrys valtaa mielen. 

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Kirjakaapin avain ja Todella vaiheessa 

Inferno - Dan Brown

Kirjan nimi: Inferno
Kirjailija: Dan Brown, suomentanut Jorma-Veikko Sappinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 466
Mistä: Lahja

 ' Maanantai. Langdon siirsi kivuliaat ajatuksensa väkisin viimeisiin muistikuviin ennen katkosta: kylmä ja pimeää, kävely yksin Harvardin kampuksen poikki lauantain iltaluennolle. Tapahtuiko se toissapäivänä? Hänet valtasi entistä viiltävämpi hätäännys, kun hän yritti muistella luentoa ja aikaa sen jälkeen. Ei mitään. Sydänmonitorin piipahtelu nopeutui. '
s. 20-21

Harvardin kuuluisa symboliikan professori Langdon on täällä taas. Tällä mahdottomien mysteerien ratkaisemisesta Enkelissä ja demonissa, Da vincin koodissa sekä Kadonneessa symbolissa tutulla professorilla on taas uusi tutkimus käsissään. Ongelmana on vain että Langdonilla ei ole hajuakaan, mitä hänen pitäisi ratkaista ja ketä hänellä on vastassaan. Hänen muistinsa on pyyhkiintynyt kahdelta viime päivältä. Tässä ajassa hän on jotenkin päätynyt Harvardin kampukselta Italialaisen sairaalan vuoteelle ampumahaava päässään. Rakkaan tweed takkin vuorien sisältä löytyy myös mystinen projektori, jonka alkuperästä Langdonilla ei ole tietoakaan. Pian aseen piippu on kuitenkin taas kohotettu. Professori Langdon on sen tähtäimessä.

Professorin onneksi harvinaisen älykäs ja kykeneväinen nuori tohtori Sienna Brooks onistuu pelastamaan heidät Firenzen pimeään yöhön. Vyyhti johon professori on sotkeutunut on tappava ja takaa-ajajat ovat aivan heidän kintereillään. Ainut keino, jolla hän voi pelastaa itsensä, Siennan ja koko ihmiskunnan on onnistua ratkaisemaan kyseinen mysteeri. Mysteeri, jossa kaikki kietoutuu kieroutuneesti Danten Jumalallisen näytelmän helvetin ympärille. Aika käy vähiin. Pystyvätkö Langdon ja Sienna lopulta estämään infernoa pääsemästä valloilleen?

´ Kaiverretusta luusta heijastetussa valokuvassa oli synkkä öljymaalaus, joka käsitteli inhimillistä kärsimystä: tuhannet sielut kokivat hirmuista kidutusta helvetin eri tasoilla. Tuonela oli kuvattu poikkileikkauksena, jossa maan pinnalta ulottui luolamainen, suppilomainen kuilu mittaamattomiin syvyksiin. Alaspäin kapeneva helvetinkuilu oli jaettu yhä kasvavan kurjuuden portaisiin, joista jokaisella maijaili erilaisia piinattuja syntisiä '
s. 66

 Aivan aluksi sanottakoot, että Danten helvetin käyttäminen tarinan jatkuvana pohjapiirteenä oli nerokas - ainakin ajatuksena. Langdonin luennoinnit aiheesta ja muut viittaukset ja kuvaukset loivat valtaisan innon löytämään kyseinen teos käsiinsä ja ruveta lukeman. Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa Brownin kirjasta. Inferno on oikeastaan aikalailla kuin halvempi kopio edellisistä Langdonin seikkailuista. Jotenkin tarina ei vain ottanut tuulta alleen. Brown on pyrkinyt ratsastamaan liikaa Danten helvetin aalloilla, ja syytikin joka tuutista vain rutto ja hävitys viittauksia. Toisaalta en saanut myöskään juurikaan oteta henkilöhahmoista, vaan nekin jäivät hyvin etäisiksi ja näin lukijan näkökulmasta merkityksettömiksi.

Milenkintoisen aspektin kirjaan loi kuitenkin huoli väestön liikakehityksestä. Lukioaikana tuli luettua maantietoa jonkin verran ja silloin kyseiseen aiheeseen tuli tutustuttua. Nykyäänhän kehitys on hyvin eksponentiaallista ja elintason ollessa niin korkealla kuin länsimaissa, maapallon luonnonvarat eivät vain riitä. Brown laittaakin lukijan ajattelemaan olisiko sittenkin parempi että ihmiskuntaa kohtaisi jonkinlainen tuho, joka karsisi laumaa niin kuin rutto keskiajalla, jos vaihtoehtona on suurempi tuho tai jopa sukupuutto. 

Tartuin tarkoituksella näin pitkän lukutauon jälkeen niin sanottuun varmaan page-turneriin, jota voisi rennosti lueskella ottaessa aurinkoa. Inferno onnistui kuitenkin toimimaan juuri päinvastoin. Välttelin siihen tarttumista, koska se tuntui noh suoraan sanottuna hyvin puuduttavalta ja turhalta. En sano, että siinä ei olisi ollut hyviäkin puolia. Ihmeekseni lopussa kun asiat rupesit paljastumaan, jäin melkein koukkuun, koska Brownin twistit olivat minulle täysin odottamattomia. Tätä kesti ikävä kyllä vain hetken, kun taas aivan viimeisillä sivuilla koko tarina läsähti kasaan kuin huonosti kohonnut kakku. Noh aina ei voi napata, mutta eipähän tarvitse enää pohtia olisiko sittenkin pitänyt käydä katsomassa se tähän perustunut leffakin. 

Tähdet: * +

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kujerruksia,  Olipa kerran kirjablogi, Vinttikamarissa, Anna minun lukea enemmän, Kirjaimellista ja Lukemattomia lukemattomia