sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Tarkoin vartioitu talo - John Boyne

Kirjan nimi: Tarkoin vartioitu talo (The House of Special Purpose)
Kirjoittaja: John Boyne, suomentanut Laura Beck
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi:  2009, suomennos 2011
Sivumäärä: 446
Mistä: Omasta hyllystä

 ' Päälläni ei ollut paitaa ja rinnassani oli verijuovia käsivarressani olevasta haavasta, joka oli kiedottu tiukasti siteisiin. Ensin ihmettelin, mistä siteet olivat mahtaneet löytyä, mutta sitten muistin kylämme läpi ratsastaneet sotilaat ja oletin että joku heistä oli sitonut haavani armeijan tarvikkeilla.
Ja se johdatti minut yhtäkkiä muistamaan iltapäivän tapahtumat.
Paraatin. Valkoisen sotaratsun. Suuriruhtinaan sen selässä.
Ja naapurimme Boris Aleksandrovitsin. Hänen poikansa, parhaan ystäväni Kolik Borisovitsin.
Pistoolin. '
s. 51

Vuonna 1915 Venäjän maaseudulla kuusitoistavuotias nuorukainen Georgi elää elämäänsä komean parhaan ystävänsä Kolikin varjossa vailla oman isänsä rakkautta. Kaikki kuitenkin muuttuu kun Venäjän suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsin reitti kulkee heidän mitättömän kotikylänsä läpi. On salamurhayritys. Luoti, joka on tarkoitettu Nikolaille, osuu kuitenkin Georgiin. Palkintona uhrautuvaisuudestaan Georgi saa paikan tsaari Nikolai II:n pojan henkivartijana. Matka kohti Talvipalatsia voi alkaa.

Elämä Talvipalatsissa on satumaailma köyhästä kylänpahasesta kotoisin olevalle Georgille. Jopa itse Tsaari, jumalan edustaja, puhuttelee häntä! Kaikkeen kuitenkin tottuu, ja pian Talvipalatsi on Georgin todellisuus oman perheen muistojen himmentyessä taka-alalle. Hänen päivänsä kuluvat palatsin suojissa vahtien ettei hemofiiliaa sairastava kruununperillinen satuta itseään. Jo pelkkä kompastuminen voi aloittaa vaarallisen verenvuodon, joka voisi olla kohtalokas. Ja tietysti on myös ihana Anastasia. Tsaarin tytär, jolle Georgin sydän pamppailee kovempaa kuin kellekään muulle. Samaan aikaan Venäjällä kuitenkin kuohuu. Köyhtynyt kansa on saanut tarpeekseen. Historian pyörät pyörivät vääjäämättä kohti Romanovien tuhoa.
   
1980-luvun Lontoossa kahdeksankymppinen Georgi valvoo rakkaan vaimonsa Zoljan sairasvuoteella. He ovat eläneet pitkän ja rauhallisen elämän yhdessä Lontoossa. Nyt Zoljan lopun lähestyessä Georgi rupeaa muistelemaan heidän yhteistä elämäänsä. Kuinka vain vähän aikaa sitten he tekivät Zoljan kanssan matkan Suomeen, jotta he olisivat päässeet lähelle entistä kotimaataan. Kuinka sodan aikaan Englannissa karsastettiin vieraalla aksentilla puhuvia. Kuinka he ylipäätään päätyivät Engalantiin. Muistot vievät Georgin mennessään koko ajan lähemmäs ja lähemmäs sitä kaiken muuttanutta hetkeä menneisyydessä. Syytä jonka vuoksi ei ole koskaan turvallista palata Venäjälle.

' Me keisarillisen hovin jäsenet matkustimme palatsista palatsiin, nousimme ylellisiin juniin ja astuimme loisteliaisiin huvipursiin; me söimme kaikkein hienoimpia ruokia, pukeuduimme kallisarvoisimpiin pukuihin ja viittoihin. me pelasimme uhkapelejä ja kuuntelimme musiikkia ja juorusimme siitä kuka menisi naimisiin kenen kanssa, kuka ruhtinas oli koimein, kuka debytantti innokkain flirttaamaan. Naisten yllä säihkyivät jalokivet joita he käyttivät kerran ja hylkäsivät sitten, miehet koristivat turhat miekkansa timanteilla ja rubiineilla ja ahmivat kaviaaria, humaltuivat ilta illan jälkeen hienoimmista vodkista ja samppanjoista. Samaan aikaan ihmisiltä palatsin ulkopuolelta puuttui ruokaa, leipää, työtä, kaikkea mikä olisi voinut tehdä heidän elämästään inhimillistä. He palelivat Venäjän hyytävässä talvessa ja laskivat ketkä perheenjäsinistä eivät selviäisi kevääseen asti. '
s. 330

 Suhtaudun hyvin ristiriitaisesti Boynen tuotantoon. Siinä missä Poika raidallisessa pyjamassa oli hyvin koskettava lukukokemus Kapina laivalla oli karvas pettymys. Näin ollen en tiennyt mitä odottaa kun tartuin Tarkoin vartioituun taloon. Lopputulos olikin sitten jotakin näiden kahden välistä. Alussa olin taas aivan lumoutunut Boynen kerronnasta. Kahdeksankymppisen Georgin kertojaääni oli hyvin lämmin ja koskettava. Myös nuoren Georgin maalaismiljöön köyhyys oli käsinkosketeltavaa. Kerronnassa vuorottelivat lukujen 1915-1917 kerronta sekä 1980 luvusta taaksepäin Georgin historia. Aivan liian nopeasti siirryttiinkin sitten seuraamaan nuoren Georgin elämää palatsin suojissa, jolloin kerronta taantui. Samalla tavalla kahdeksankymppinen Georgi sai antaa suunvuoroa nuoremmille itsilleen, jotka eivät yltäneet vanhan Georgin tasolle. Boyne ei onnistunut enää puhaltamaan henkiin kerrontaa. Henkilöt jäivät naiviksi tekeleiksi.

Toisaalta Tarkoin vartioidun talon asetelmat ovat hyvin kutkuttavat. Romanovien viimeiset vuodet, kahtia jakaantunut Venäjä sekä selviytyminen vieraassa maassa pakolaisena. Historia heräsikin eloon Boynen teoksessa, vaikka samalla se myös oli sen yksi kompastuskivi. Boyne selkeästi pyrkii rakentamaan jännitettä loppua kohti aivan kuin kyseessä olisi tapahtumat joita lukija ei tiedä ja jotka sitten järkyttäisivät lopussa. Tietysti Boyne on ottanut kirjallisia vapauksia, mutta nämäkin paljastukset pystyi arvaamaan leikiten. Ehkä maissa joissa Venäjän viimeisen tsaarin tarina ei ole niin tuttu tämä teoksen jännitysmomentti toimii paremmin. Näin historiasta kiinnostuneena suomalaisena yllätyksiä ei juurikaan ollut luvassa.

Vaikka olenkin kritisoinut Boynen teosta, on se kuitenkin varsin miellyttävä lukuteos. Se ei mullista maailmaa tai tuo juurikaan uutta, mutta ehkä jokaisen teoksen ei tarvitsekaan. Ehkä se riittää että lukiessa pääsee tutustumaan uuteen kertomukseen ja viihtyy. Teoksella kuitenkin olivat omat vahvat hetkensä, jotka lumosivat. Kahdeksankymppinen Georgi myös varasti sydämeni. Olisipa hän saanut kunnian johdattaa lukijaan muistoihinsa koko teoksen ajan. 

' Tsaaritar ei ollut mikään Marie Antoinette eikä hänen puolisonsa mikään Ludvig XVI, mutta rahvas tuntui pitävän Talvipalatsia toisena Versaillesina, ja sydämeni oli raskas miettiessäni mihin kaikki tämä epäsopu vielä johtaisi. '

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti