keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Kirjavuosi 2018


Nyt kun viimeisetkin 2018 vuoden puolella luetut teokset on tullut postattua on aika katsoa taaksepäin kuluneeseen kirjavuoteen. Vuosi 2018 on ollut minulle siten merkittävä, että palasin rakkaan lukuharrastukseni pariin parin vuoden tauon jälkeen. Jotenkin kun yliopisto-opinnot alkoivat niin romaanit ym. jäivät kaiken muun uuden ja ihmeellisen jalkoihin. Nyt keväällä kuitenkin kun väkersin kandia niin kaipasin sen vastapainoksi jotakin. Etsinkin Potterit kirjahyllyni pölykerroksen alta ja se oli menoa sitten. Nykyään päivän päätteeksi sohvan nurkkaan könyäminen kirjan kanssa on taas normi, josta en haluaisi luopua mistään hinnasta. On ollut myös mukavaa palata kirjablogien maailmaan niin omien lukukokemusten kuin muiden blogien tarjoamien kirjavinkkien taholta. Lista niistä kirjoista joihin haluasin tutustua senkun vain kasvaa kasvamistaan. Ainakaan ei pitäisi lukemiset loppua tältäkään vuodelta!

Tilastoja vuodelta 2018:

Luetut teokset: 45 kirjaa
Vaikka lukuvuoteni ei ollut edes täyttä kalenterivuotta sain silti luettu peräti 45 teosta mistä olen varsin ylpeä. Nämä 45 kirjaa koostuivat 31 kaunokirjallisesta teoksesta, 10 nuortenkirjasta ja 4 tietokirjasta.

Luetut sivut: 19 247 sivua
Keskimääräinen sivumäärä kirjaa kohden on täten ollut 428 sivua / kirja. Hajontaa on myös ollut jonkin verran kirjojen välillä, vaikka yhtäkään alle sadan sivun kirjaa ei tullutkaan luettua: 
Lyhyin teos: 140 sivua Avain, Junichiro Tanizaki

 Luetut kielet: 41 suomeksi ja 3 englanniksi
Vaikka yleensä suosinkin suomenkieltä lukiessani, niin tällä kertaa sen paino oli harvinaisen suuri. Luetuissa kielissa siis huomaakin Dickensin Little Dorritin vaikutuksen, sillä luin kyseistä teosta lähes puoli vuotta enkä halunnut lukea kahta englanninkielistä teosta samanaikaisesti, kun Dorritissakin oli jo tarpeeksi hommaa. Ehkä tulevana vuonna tämäkin tulee hiukan tasoittumaan.

Sukupuolijakauma: 27 nais- ja 18 mieskirjailijaa
En kirjoja valitessa kiinnitä oikeastaan ollenkaan huomiota kirjailijoiden sukupuolijakaumaan, joten oletin sen olevan aika 50-50. Tulos on siis hiukan yllättävä, mutta toisaalta luen aika usein Agatha Christieitä kirjojen välissä, joka voi vaikuttaa hajontaan jokusen chick-lit kirjan lisäksi.

Alkuperämaa: 3 kotimainen ja 42 vieraskielinen
Tätä tilastoa ei edes kehtaa näyttää, mutta niinhän se on että kammoksun edelleen jonkin verran kotimaista kirjallisuutta. Kotimaisesta kirjallisuudesta minulle on tullut vastaan ehkä eniten niitä ääripäitä: Joko rakastun tai vihaan syvästi. Ehkä pitäisi tsempata tällä saralla. Mitäköhän teoksia / kirjailijoita kannattaisi kokeilla, että tästä ennakkoluulosta pääsisi kohti tasapainoisempaa jakaumaa...

Mistä saatu: 27 omasta hyllystä, 7 kirjastosta ja 11 lainassa
Tässä kohtaa on puolestaan tapahtunut aika iso muutos aiempiin vuosiin nähden. Siinä missä ennen tunnuin lukevan vain oman hyllyn ylipursuavasta kirjavarastosta, niin nykyään myös muista lähteista on tullut luettua kirjoja. Todellinen uutuus on tuo tapani lainata perheeltäni kiinnostavia tai heidän suosittelemiaan teoksia. Koko perhe kun lukee paljon, joten näin tulee hyvin kierrätettyä niitä lemppareita kaikille halukkaille :D

Vuoden 2018 TOP 5:

Näin jälkikäteen katsottuna vuoteen on mahtunut hyvin paljon nautinnollisia ja monipuolisia lukukokemuksia. Top 5 listallenikin on mahtunut niin kaunokirjaa, klassikkoa, tietokirjaa kuin dekkariakin, mikä on mukava huomata. Näiden lisäksi erityisesti Jean M. Untinen-Auelin Luolakarhun klaani sekä Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma ovat jääneet mieleen kiehtovina ja ajatuksia herättävinä teoksina.


Nyt on vuosi 2018 taputeltu ja kohti uusia lukukokemuksia vuonna 2019!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti