Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Annikki Setälä
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1946, suomennos 2006
Sivumäärä: 263
Mistä: Omasta hyllystä
' Koko asetelma oli kiinnostava. Niin - sellaiselta se juuri näytti: asetelmalta.
Joukko toisiinsa sotkeutuneita suhteita ja persoonallisuuksien yhteentörmäyksiä. Ihmeellinen kudos, jossa oli vihan ja toivon lankoja.
Oliko Gerda tosiaan ampunut miehensä? Vai eikö asia sittenkään ollut aivan niin yksinkertainen? '
s. 170
Lucy on Hollown kartanon emäntä ja tottunut järjestämään sosiaalisia tapahtumia. Vaikka hajamielisellä Lucylla onkin puolet ajasta pää pilvissä, kaikki rakastavat tätä hupsua emäntää. Lucyn ja Henryn vieraiksi onkin tänä viikonloppuna saapumassa aikamoinen sekahedelmäsoppa. Tohtori John Christow saapuu aran ja palvovan vaimonsa Gerdan kanssa. Samaan aikaan myös Lucyn serkku Edward on saapuva, vaikka Johnin seurassa hänen huonot puolensa korostuvatkin. Sitten keitokseen heitetään mukaan vielä kuvanveistäjä Henrietta, joka on antanut Edwardille useampaan otteeseen rukkaset haaveillessaan Johnin perään. Tietenkään ei saa myöskään unohtaa kilttiä Midgeä, jota Edward ei huomaa itsevarman Henriettan varjosta. Onpas myös eräs kuulu salapoliisi Hercule Poirot kutsuttu lounaalle.
Jännitteet tiivistyvät entisestään, kun selviää, että Lucyn kartanon naapurissa asuva filmitähti onkin Johnin nuoruuden rakkaus, joka on jäänyt kummittelemaan hänen mielensä sopukoihin. John lähtee illalla saattamaan Veronicaa takaisin naapuriin, palaten vasta yön pikkutunneilla. Seuraavana päivänä hän menee vielä viimeisen kerran tapaamaan nuoruuden rakastaan ja paluumatkalla Hollown pihapiirin poikki hänet ammutaan. Tilanteesta tietämätön Poirot saapuukin juuri sopivasti näyttämölle luullen tilanteen olevan lavastettu murhapeli hänen 'ilokseen'. Miten muuten miestään palvova vaimo seisoo ruumiin vieressä ase kourassa ja kaikki kartanon väki tuntuu saapuvan juuri sopivasti eri suunnilta näyttämölle. Sitten selviää, että tilanne ei suinkaan ole järjestetty näytelmä vaan totista totta - John on murhattu! Mutta onko tilanne sittenkään niin yksinkertainen kuin ensisilmäykseltä näyttää. Mikäli Gerda ei murhannut miestään, kuka sen teki?
' Poirot sanoi: - Tuolla on eräs tarkastaja Grangen miehistä. Hän näyttää etsivän jotain.
- Johtolankoja, arvaan. Eivätkö poliisit hae aina johtolankoja? Savukkeen tuhkaa, jalanjälkiä, poltettuja tulitikkuja.
Henriettan äänessä oli katkeraa ivaa. Poirot vastasi vakavasti:
- Niin - sellaista he hakevat ja joskus saattavat löytääkin. Mutta todelliset johtolangat ovat löydettävissä ihmisten välisistä suhteista, ainakin tämänkaltaisissa tapauksissa.
- En jaksa oikein ymmärtää, mitä tarkoitatte.
- Pikkuseikat, sanoi Poirot heittäen päänsä taaksepäin ja sulkien silmänsä puoleksi. - Ei savukkeentuhka ja kumikoron jäljet - vaan ele, katse, äkkinäinen teko... '
s. 167
Heti alkuun sanottakoon, että tämä on hyvin kaukana Christien parhaimmistosta ja kontrasti juuri lukemaani Kuolema Niilillä oli valtaisa. Pakko myöntää, että en ole ennen juurikaan kiinnittänyt liikoja huomiota Christien kerrontaan sillä se on tuntunut vain etenevän vaivattomasti. Yleensä yhdessä luvussa on kuitenkin pysynyt tietty kertojanäkökulma, mutta tällä kertaa silmille iski vahvasti tietty sekavuus. Nimittäin saman luvun sisällä peräkkäisissä kappaleissa olikin yhtäkkiä aivan eri henkilön aivoituksia jopa aivan toisesta paikasta, vaikka mitään pohjustusta tällaisiin yllättäviin näkökulman vaihdoksiin kesken tekstin ei ollut. Tämä tuntuikin hyvin töksähtelevältä paikka paikoin ja häiritsi hiukan lukemista, kun luvut eivät muodostaneetkaan järkeviä kokonaisuuksia.
Lukujen sisällön lisäksi myös henkilöt olivat sekaannusta aiheuttavia. Vaikka kertomus etenikin hyvin rauhassa pohjustaen eri henkilöitä ja heidän monimuotoisia kytköksiä toisiinsa, niin siltikin minulle jäi epäselvyyksiä eri hahmojen sukulaisuussuhteista. Suurin osa näistä henkilöistä siis liittyivät Angkatell sukuun ollen serkuksia toisilleen, mutta pakko myöntää, että menin tässä aivan sekaisin enkä loppujen lopuksikaan ollut varma, että miten John vaimoineen istuikaan tähän sukusoppaan. Ehkä olisin kaivannut sukupuun selventämään näitä kaikkia serkkuuksia, mikä ei tietenkään ole hyvä asia parisataa sivuiselta dekkarilta.
Kokonaisuutena Kohtalokas viikonloppu ei siis ollut kovin sykähdyttävä lukukokemus. Näkökulmien pomppiminen, henkilöiden suhteiden ymmärtäminen ja loppujen lopuksi myös itse murhajuoni eivät olleet kovin hääppöisiä. Harmikseni myös itse Poirot tuntui jäävän enemmänkin vain markkinointitempuksi, sillä haastatteluja teki hänen sijastaan tarkasta Grange, jättäen itse päätähden vain taka-alalle. Ehkä ilman näin vahvaa vertailukohtaa muihin Christieihin tämä olisi voinut olla mukiinmenevämpi, mutta nyt kyllä tämän tarinan heikkoudet paistoivat esiin ja vahvasti. Aikamoinen täyte Christie siis.
Tähdet: 1.5 / 5
Muualla luettu: Jokken kirjanurkka, Paljon melua kirjoista, Hurjan hassu lukija ja Agatha Christien kirjat
Heti alkuun sanottakoon, että tämä on hyvin kaukana Christien parhaimmistosta ja kontrasti juuri lukemaani Kuolema Niilillä oli valtaisa. Pakko myöntää, että en ole ennen juurikaan kiinnittänyt liikoja huomiota Christien kerrontaan sillä se on tuntunut vain etenevän vaivattomasti. Yleensä yhdessä luvussa on kuitenkin pysynyt tietty kertojanäkökulma, mutta tällä kertaa silmille iski vahvasti tietty sekavuus. Nimittäin saman luvun sisällä peräkkäisissä kappaleissa olikin yhtäkkiä aivan eri henkilön aivoituksia jopa aivan toisesta paikasta, vaikka mitään pohjustusta tällaisiin yllättäviin näkökulman vaihdoksiin kesken tekstin ei ollut. Tämä tuntuikin hyvin töksähtelevältä paikka paikoin ja häiritsi hiukan lukemista, kun luvut eivät muodostaneetkaan järkeviä kokonaisuuksia.
Lukujen sisällön lisäksi myös henkilöt olivat sekaannusta aiheuttavia. Vaikka kertomus etenikin hyvin rauhassa pohjustaen eri henkilöitä ja heidän monimuotoisia kytköksiä toisiinsa, niin siltikin minulle jäi epäselvyyksiä eri hahmojen sukulaisuussuhteista. Suurin osa näistä henkilöistä siis liittyivät Angkatell sukuun ollen serkuksia toisilleen, mutta pakko myöntää, että menin tässä aivan sekaisin enkä loppujen lopuksikaan ollut varma, että miten John vaimoineen istuikaan tähän sukusoppaan. Ehkä olisin kaivannut sukupuun selventämään näitä kaikkia serkkuuksia, mikä ei tietenkään ole hyvä asia parisataa sivuiselta dekkarilta.
Kokonaisuutena Kohtalokas viikonloppu ei siis ollut kovin sykähdyttävä lukukokemus. Näkökulmien pomppiminen, henkilöiden suhteiden ymmärtäminen ja loppujen lopuksi myös itse murhajuoni eivät olleet kovin hääppöisiä. Harmikseni myös itse Poirot tuntui jäävän enemmänkin vain markkinointitempuksi, sillä haastatteluja teki hänen sijastaan tarkasta Grange, jättäen itse päätähden vain taka-alalle. Ehkä ilman näin vahvaa vertailukohtaa muihin Christieihin tämä olisi voinut olla mukiinmenevämpi, mutta nyt kyllä tämän tarinan heikkoudet paistoivat esiin ja vahvasti. Aikamoinen täyte Christie siis.
Tähdet: 1.5 / 5
Muualla luettu: Jokken kirjanurkka, Paljon melua kirjoista, Hurjan hassu lukija ja Agatha Christien kirjat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti