Esirippu - Agatha Christie

Kirjan nimi: Esirippu - Poirotin viimeinen juttu (Curtain - Poirot's Last Case)

Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine 

Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1975, suomennos 1976

Sivumäärä: 215

Mistä: Omasta hyllystä

 

' - Eh bien, ystäväni, työtä on tehtävänä.

- Työtä? Missä?

- Täällä.

Tuijotin häntä.

- Juuri äsken, Poirot sanoi, - sinä kysyit minulta miksi olin tullut tänne. Sinä et kenties huomannut etten minä vastunnut. Minä vastaan sinulle nyt. Olen täällä saadakseni kiinni murhaajan.

Minä tuijotin häneen entustä hämmästyneempänä. Ajattelin hetken että hän puhui puuta heinää.

- Tarkoitatko todella sinä? ähkäisin.

- Taietysti tarkoitan. Sinä ja minä, Hastings, me olemme taas ajamassa takaa rikollista. '

s. 20 

 

Ympyrän on aika sulkeutua. Stylesin tapaus aloitti pienen mutta teräväpäiset belgialaisetsivän Hercule Poirotin tarinat yhdessä uskollisen Hastingsinsa kanssa. Nyt vuosiakymmeniä on kulunut ja Hastingskin elänyt jo hyvän elämän Argentiinan pampoilla vaimoineen ja lapsineen. Vaimonsa kuoleman jälkeen Hastings on kuitenkin palannut Englantiin ja suuntaamassa kohti Stylesin kartanon täysihoitolaa, jossa häntä odottavat niin vanha rakas tuttava Hercule Poirot kuin hänen tiedeuralle suuntautunut tyttärensäkin Judith esimiehineen.

 

Mukava jälleennäkeminen saa kuitenkin uuden suunnan kun Poirot paljastaa Hastingsille salaisuuden. Hän ei suinkaan ole lomalla hoitamassa heikkoa terveyttään, vaan metsästämässä murhaajaa. Murhaajaa joka on vaaninut peräti viiden tapauksen taustalla, mutta jota ei ole koskaan epäilty mistään. X:n läsnäolonsa noiden selvien tapausten läheisyydessä ei kuitenkaan voi olla sattumaa. Ja Poirot on päättänyt saada X:n kiinni. Se että X on ilmaantunut Stylesiin voi nimittäin tarkoittaa vain yhtä asiaa - uutta murhaa! Poirot kuitenkin kieltäytyy kertomasta X:n henkilöllisyyttä Hastingsille. Hastings siis tutustuu täysihoitolan asukkaisiin ja toimii pyörätuoliin joutuneen Poirotin silminä ja korvina. Tunnelma kiristyy. Mutta pystyykö hän estämään tulevan murhenäytelmän? 

 

' Hän puhui hyvin ystävällisesti mutta päättäväisesti. Ja jälleen tuska kouraisi sydäntäni. Poirot hymyili minulle. Hän sanoi: - Tämä on minun viimeinen juttuni, Hastings. Tämä on myös mielenkiintoisin juttuni - ja mielenkiintoisin rikolliseni. Sillä X:llä on suurenmoinen, taiturimainen tekniikka jota on pakko ihailla tahtomattaan. Toistaiseksi, mon cher, X on toiminut niin taitavasti että hän on voittanut minut, Hercule Poirotin! Hän on kehittänyt hyökkäyksen johon minä en keksi vastausta.

- Jos sinä olisit terve... minä aloitin tyynnyttelevästi. Mutta ne eivät olleet ilmeisesti oikeat sanat. Hercule Poirot raivostui heti.

- Onko minun sanottava sinulle kolmekymmentäkuusi kertaa ja vielä toiset kolmekymmentäkuusi, että siinä ei tarvita fyysistä ponnistelua? Tarvitaan vain - ajattelua.

- Niin - totta kai - niin, sitähän sinä voit tehdä aivan hyvin.

- Aivan hyvin? Minä voin ajatella paremmin kuin kukaan muu. Jäseneni ovat halvaantuneet, sydämeni tekee minulle tepposet, mutta minun aivoni, Hastings, minun aivoni toimivat heikentymättä. Aivoni ovat yhä kerrassaan erinomaiset. '

s. 158-159 

 

Oh olipas nerokas dekkari jälleen Christieltä! Olen itse asiassa joskus teininä lukenut tämän teoksen jo aiemmin ja se jätti jo silloin lähtemättömän muistijäljen. En muistanut enää yksityiskohtia, mutta joitakin oleellisia paloja kuitenkin. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä tästä dekkarista pystyi nauttimaan ja ihailemaan murhaajan tarkkaa työskentelyä ja valmistelua, vaikka muistikin kuinka hän hämähäkkinä punoikaan verkkoaan, joka kiristyi kiristymistään. Tässä jos jossain oltiin jo lähellä täydellistä murhaajaa. Poirotin viimein tapaus todella räjäytti pankin.

 

Pidin paljon tuosta Christien tavasta tuoda Poirot vielä kerran ensimmäisen tapauksensa näyttämölle. Tuntui oikealta, että kaikki päättyi sinne mistä Hastingsin ja Poirotin tarinat aikoinaan alkoivatkin - Stylesiin. Monissa Poiroteissahan on jo vihjattu Poirotin ikääntymisestä, mutta nyt hän oli jo varsin heikossa hapessa. Pää silti toimii kuin aina ennenkin. Ja samoin Hastings poloinen on aivan pääpyörällä. Lisänyanssia tähän tarinaan toi myös se, että Hastingsin tytär oli osana henkilökaartia. Mitä isä olisikaan valmis tekemään suojellakseen tytärtään. Varsinkin kun murhaajan lisäksi Stylesissä vaani suuri häntäheikki ja naistennauratta.

 

Olen viime aikoina lukenut enempi Christien alkupään tuotantoa, mutta nyt kaipasin jotakin perinteisempää. Esirippun jälkeen julkaistiin enää yksi Christien dekkari (Neiti Marplen viimeinen juttu), mutta tämän teoksen kirjoitusajankohta sijoittuu 40-luvulle eli vielä Christien kulta-aikaan. Kyllä sen huomasi, että tähän mennessä Christie oli jo päässyt hiomaan juonenkuljetuksensa ja murhamysteerinsä omalle timanttiselle tasolleen. Olikin nautinnollista siis pitkästä aikaa vain istua alas ja antaa aivonystyröiden tehdä työ. Turhat valtiolliset salaliitot ja muut agenttitrillimäiset piirteet jätettiin taakse ja keskityttiin tuohon pieneen piiriin ja heidän välisiin dynamiikkoihin. Christien pariin on kyllä aina ilo palata uudelleen ja uudelleen.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirja-aitta ja Jokken kirjanurkka