Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine
Kustantaja: Wsoy
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1976, suomennos 1979
Sivumäärä: 227
Mistä: Omasta hyllystä
' Hän toisti hiljaisella värisevällä äänellä: - Kasvonsa peittäkää, silmiä häikäisee, hän kuoli nuorena.
- Olin taas siellä - portaissa, katsoin kaidepuiden välistä alas eteiseen, ja näin hänen makaavan siinä. Lojuvan raajat levällään - kuolleena. Hänen hiuksensa olivat kullankeltaiset ja hänen kasvonsa - täysin siniset! Hän oli kuollut, kuristettu, ja joku sanoi nuo sanat tuohon samaan kammottavaan hekumoivaan tapaan - ja minä näin sen sanojan kädet - harmaat, ryppyiset - ne eivät olleet kädet - vaan apinan kourat... Se oli kamalaa, sen saatte uskoa. Hän oli kuollut.
Neiti Marple kysyi hiljaa: - Kuka oli kuollut?
Vastaus tuli nopeasti ja konemaisesti.
- Helen... '
s. 30 - 31
Parikymppiset Uusi-Seelantilaiset Gwenda ja Giles ovat menneet naimisiin ja päättäneet muuttaa Iso-Britannian emäsaarelle. Gwenda on lähtenyt jo aiemmin tälle tuntemattomalle maalle, jossa hän ei ole koskaan ennen käynyt löytääkseen heille yhteisen kodin. Matkallaan Dillmouthiin törmää hän pienessä merenrantakylässä täydelliseen taloon, joka tuntuu heti kodilta. Tänne he tulevat muuttamaan!
Pian Gwenda tulee kuitenkin huomanneeksi, että kaikki ei ole aivan kohdallaan. Hän on aina olohuoneesta lähtiessä törmäämässä seinään jonne jalat ohjaavat hänet kuin itsestään. Puutarhan portaat myös vaikuttavat olevan aivan väärässä paikassa. Gwenda myös haaveilee jo lapsenkammarin kauniista kukkatapetista. Remonttia tehdessä hänelle selviää, että olohuoneen ja ruokailuhuoneen välissä on kuin onkin ollut ennen ovi, vanhojen portaiden jäämät löytyvät sieltä, minne hän halusi uudet portaat ja lastenhuoneen tapettien alta löytyy jämiä täsmälleen oikeanlaisesta tapetista!
Viimeinen niitti on kun Gwenda on kirjailija Raymondin ja tämän Jane-tädin kanssa teatterissa. Tuolla kuulleessaan tietyn repliikin on Gwenda valmis vaikka vannomaan nähneensä kuristetun naiseen ruumiin juuri ostamansa talon eteisessä. Miten tämä on mahdollista, sillä hän ei ole tietääkseen ikinä edes asunut Englannissa. Gwenda ja Giles ryhtyvät purkamaan Gwendan menneisyyttä ja selvittämään mitä kahdeksantoista vuotta sitten onkaan tapahtunut tuossa talossa ja mitä on käynyt tuolle mystiselle Helenille. Onneksi apunaan heillä on aina yhtä terävä neiti Marple, joka auttelee puutarhan puolella ja samalla vahtii Gwendan ja Gilesin touhuja. Voi nimittäin olla hyvinkin vaarallista herätellä jo kauan sitten hautautunutta murhaa.
' Jane-täti kunnostautui joka tapauksessa sen murhan yhteydessä.
- Hän ei ole tyhmä. Hän rakastaa probleemoja.
- Probleemoja? Gwenda sanoi. Hän ajatteli matematiikkaa.
Raymond huitaisi kädellään.
- Kaikenlaisia ongelmia. Miksi ruokatavarakauppiaan vaimo otti sateenvarjon kirkolliseen juhlatilaisuuteen jonain kauniina iltana. Miksi purkillinen säilöttyä katkarapuja löytyi sieltä mistä löytyi. Mitä kirkkoherran messupaidalle tapahtui. Jane-täti saa vettä myllyynsä mistä vaan. Joten jos sinulla on elämässäsi jokin ongelma, kerro se hänelle, Gwenda. Hän ratkaisee sen. '
s. 26
Neiti Marplen viimeinen juttu on siitä kiehtova teos, että Christie on kirjoittanut sen itseasiassa jo 40-luvulla. Sen jälkeen hän on tallettanut sen, jotta se julkaistaisiin vasta aivan lopuksi hänen kuolemansa jälkeen. Paljon Christie onkin onnistunut tehtailemaan dekkareitaan tuohon kirjoitusajankohdan ja tämän teoksen julkaisun väliin. Neiti Marple koston jumalattarena olikin viimeinen Marple, jonka hän tuli kirjoittaneeksi ja siinä huomasikin Marplen jo vanhentuneen aika lailla, sillä ajatukset eivät enää pysyneet aivan kasassa ja puutarhanhoito oli jo aikoja sitten häneltä kielletty. Asioita, joita tässä virallisesti viimeisessä jutussa ei kuitenkaan näe.
Mielenkiintoisesti myös Marplen asenne vanhoihin hautautuneisiin rikoksiin oli näissä kahdessa teoksessa aivan päinvastaiset. Koston jumalattaressa Marple oli valmis kääntämään jokaisen kiven ja kannon, jotta oikeus saadaan toteen, mutta tässä viimeisessä jutussa hän yhtäkkiä toppuuttelikin vahvasti Gwendaa ja Gilesia olemaan herättämättä nukkuvaa karhua, sillä mitä väliä lähes 20 vuotta vanhalla murhalla enää olisi... Marplen hahmo onkin siis selkeästi kehittynyt hiukan eri suuntaan, mitä Christie on ajatellut lähes 35 vuotta aiemmin urallaan. Bongasinpa myös sivuhenkilön, joka on tainnut myöhemmin inspiroida häntä kirjoittamaan Tommy ja Tuppence dekkarinsa Eipä aikaakaan niin voi kauhistus.
Kokonaisuutena Neiti Marplen viimeinen juttu on ihan perushyvää Christietä. Harmikseni onnistuin hyvin aikaisessa vaiheessa kohdistamaan epäilyni oikein. Välillä lukiessa tekikin mieli huutaa Gwendalle ja Gilesille, että ettekö te nyt näe millään mistä on kyse. Christietä kun on tullut tampattua aikamoinen määrä niin aivan yhtä helposti en hänen konnankoukkuihinsa enää taivukkaan. Tämä luonnollisesti vaikutti myös lukukokemukseeni, sillä olin niin vakuuttunut jo teoriastani, että en oikeastaan enää edes jännittänyt onko se oikea. Mielenkiintoiset asetelmat ja raamit tässä Marplessa kyllä oli, että ei sinänsä haitannut lukea tämäkin Marplen saagan päätös pikku välipalana.
Tähdet: 3 / 5
Muualla luettu: Ja kaikkea muuta, Sirjan tarinat ja Lurun luvut
Pidän paljon neiti Marple -tarinoista ja Tommmy ja Tuppencea toivoisin että olisi enemmänkin. Nyt tulin uteliaaksi, mikä on se yhtymäkohta näiden kahden välillä. :) Oletko koskaan lukenut Patricia Wentworthin neiti Silverin tutkimuksia -sarjaa. Suomeksi löytyy joitakin ja ne on hyvin samanhenkisiä kuin neiti Marplet. Pidän itse niistä paljon ja toivoisin että sarjaa olisi suomennettu enemmänkin.
VastaaPoistaMukavaa, että löytyy muitakin innokkaita Christien lukijoita :D Tässä siis kohdataan ohimennen eräs nainen joka selittää sekavia takasta ja sen takaa löytyvästä lapsesta. Tuossa Tommy & Tuppence Eipä aikaakaan niin voi kauhistus teoksessa tavataankin samallainen henkilö, josta koko dekkari lähteekin liikkeelle.
PoistaEn ollutkaan kuullut tuosta Patricia Wentworthin sarjasta! Pitääkin laittaa lukulistalle, sillä Marplen hengessä on vain sitä jotakin :)