maanantai 15. kesäkuuta 2020

Seitsemän sisarta - Lucinda Riley

Kirjan nimi: Seitsemän sisarta (The Seven Sisters)
Sarja:  Seitsemän sisarta #1
Kirjoittaja: Lucinda Riley, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi:  2014, suomennos 2018
Sivumäärä: 660
Mistä: Kirjastosta

' Papa Salt oli valinnut jokaisen meistä erikseen, kun olimme pieniä. Olimme kotoisin eri puolilta maailmaa, ja hän oli tuonut meidät kotiinsa elämään hänen suojeluksessaan. Papa Saltilla oli tapana sanoa, että jokainen meistä oli erityinen ja erilainen kuin muut.... me olimme hänen tyttöjään. Hän oli antanut meille nimen lempitähdistönsä, Plejadien eli Seitsemän sisaren, tähtien mukaan. Maia oli ensimmäinen ja vanhin. '
s. 18

Papa Salt on mystinen miljonääri, joka on adoptoinut kuusi tyttöä ympäri maailmaa. He ovat kasvaneet Genevenjärven rannoilla omassa suojaisessa saaressaan Atlaksessa. Nyt kaikki tytöt ovat jo aikuisia, mutta sisarusparven vanhin kolmekymppinen Maia asuu edelleen Atlaksessa tehden kääntäjän töitään. Hän on kokenut neljätoista vuotta aiemmin yliopistoa aloittaessaan suuren romanssin, jossa hän on kuitenkin polttanut siipensä ja palannut Atlaksen suojiin piilottaen lumoavan kauneutensa. Nyt Papa Salt on kuitenkin kuollut. Jäähyväisinään hän on jättänyt jokaiselle tyttärelleen kirjeen, joka ohjaa heidät kohtaamaan menneisyytensä. Maian ei siis auta muu kuin pakata laukkunsa ja suunnata kohti sambaavaa Brasiliaa. Voisiko koordinaateilla ja pienellä liuskekivipalalla löytää paitsi juurensa niin myös jotain vieläkin arvokkaampaa?

Toisessa ajassa seurataan 1920-luvun Rion seurapiirielämää. Kuvankaunis Izabela 'Bel' Banifacio on uusirikkaan isänsä toivo, sillä hyvän avioliittosopimisen jälkeen Rion nuivat seurapiiriperheet eivät voisi enää sorsia häntä ja hänen uutta rahaansa. Kuin taivaan johdatuksesta pieni ja rotan näköinen Gustavo Aires Cabrali, joka kuuluu yksiin Brasilian hienoimmista aristokraattisuvuista, iskee silmänsä Beliin. Belin on myönnyttävä kihlaukseen, mutta viimeisenä vapauden hetkinään hän lähtee tuttavaperheensä kanssa näkemään maailmaa Eurooppaan ennen varsinaista astumista alttarille. Kristus patsaan arkkitehdiksi valittu Heitor da Silva Costa on nimittäin lähtenyt Pariisiin etsimään sopivaa kuvanveistäjää mahtavalle projektilleen. Pariisin taitelijapiirit vetävät kuitenkin nuoren Belin rakkaudennälkäisen pään aivan pyörälle. Paluu jyrsijältä näyttävän ja hillityn Gustavon luo tuntuu koko ajan vaikeammalta valinnalta.

' Kukaan teistä ei tullut minulle syntymätodistus mukanaan, ja kuten kaikki tiedätte, teidät on virallisesti rekisteröity tyttärikseni. Sitä kukaan ei voi ottaa teiltä pois. Voin kuitenkin näyttää teille oikean suunnan, ja sen jälkeen voitte itse valita, halutatteko matkata takaisin omaan menneisyyteenne.
Armillaarissa, jonka nyt olette kaikki nähneet, on jokaisen kohdalla koordinaatit, jotka osoittavat täsmälleen, missä paikassa tarinanne on alkanut tällä planeetalla. Kirjekuoressa on lisäksi pieni johtolanka, joka auttaa selvitystyössä. '
s. 92 

Seitsemän sisarta aloittaa samannimisen kirjasarjan, jossa vuorollaan jokainen sisaruskatraan jäsen saa toimia oman tarinansa kertojana. Ilmeisesti sarja tulee viemään sisaruksia eri puolille maailmaa ja myös läpi toisten aikakausien herättäen henkiin historian kaiken takana. Pakko nostaa hattua tälle idealle, sillä sarjasta tulee varmasti varsin monipuolinen miljöineen ja kertomuksineen, joten lukija on aika varmasti koukussa. Erityisen kiva lisänyanssi on vielä kirjasarjan perustuminen löyhästi antiikin tarustoon Seitsemän sisaren tähdistöstä, jota avattiin hiukan kirjan lopussa. Aina on yhtä mielenkiintoista kuulla mistä kirjailijat ammentavatkaan inspiraatioita ja päästä vertailemaan toteutusta suhteessa omaan aiempaan käsitykseen. 

Vaikka Seitsemän sisarta onkin Maian tarina, on se silti sarjan aloitusosa, jossa on alussa hyvin perusteellisesti pohjustettu eri siskot ja heidän väliset dynamiikat. Tämä olikin mainiota, sillä näin minut saatiin lukijana kiinnostumaan jo ennakkoon muistakin sarjan osista ja muutenkin lukija otetiin sarjan kyytiin rauhassa. Hiukan tämä tosin myös huolettaa, sillä kirjailija on ilmaissut, että sarjan kuusi ensimmäistä osaa voi lukea missä järjestyksessä vain. Toivotaan siis, että jokaisen alussa ei ole aivan näin perusteellista pohjustusta, sillä voin jo kuvitella sitä turhautumisen määrää jos satakunta sivua junnataan alustuksissa jotka ovat jo tutut lukijalle.

Kokonaisuutena pidin Seitsemää sisarta raikkaana viihdeteoksena, joka ei kuitenkaan ole liian makeasti sokerikuorrutettu. Lähtökohdat tälle tarinalle ja koko sarjalle on myös mainiot. Nautin paljon myös historiallisista romaaneista, joten koinkin hyvin kiehtovaksi nuo Kristus-patsaan rakennukseen ja suunnitteluun liittyvät vaiheet, joihin Belin tarina lomittui. Yksinkertaisesti sykkivä Rio oli jo itsessään niin kiehtova miljöö, että en malta odottaa minne kaikkialle Riley voikaan vielä lukijansa kuljettaa tämän sarjan puitteissa. Pienenä miinuksena on kuitenkin mainittava, että vaikka tarina imaisikin hyvin vahvasti mukaansa, niin loppua kohden eräänlainen lukuähky rupesi saamaan valtaa. Pientä karsintaa oltaisiin ehkä voitu harrastaa, sillä nyt tarina oli hiukan pitkitetty. Loppu oli myös ylipäätänsä mieleeni hiukan liian makea ja koskettavuuden hakuinen. Toisaalta viihdeteoksesta kun on kyse niin mitä muuta voisikaan odottaa. Loistavaa kesälukemista mökkilaiturille (varsinkin pokkariversio)! Ehkä joku päivä tämä visuaalinen tarina myös saataisiin tv-ruutuun nähtäville, sillä nämä hahmot ja miljööt tarjoaisivat aiheeseen kyllä huomattavaa potentiaalia.

Tähdet: 3.5 / 5

 

4 kommenttia:

  1. Ei jatko-osissa niin paljon kerrata, ei lähellekään. Kyllä ensimmäinen osa kannattaa lukea esin, sen jälkeen ei väliä, kunhan jättää seitsemännen viimeiseksi. Itse olen lukenut nyt ensimmäisen, neljännen ja toisen osan, tuossa järjestyksessä, eikä se haitannut lukemista yhtään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei aivan mahtavaa! Näin ollen huoleni seuraavien osien suhteen olikin turha :) Sinäänsä myös kätevää että sarjan osia voi lukea sekalaisessa järjestyksessä, sillä näin voi lukea niitä mitä kirjaston hyllystä milloinkin löytyy kun haluaa palata sarjan pariin ilman turhia varaus odotteluja :D

      Poista
  2. Mä en saa itseäni edes lukemaan sarjaa, jossa on näin monta osaa :D Joskus uskaltaudun joitakin sarjoja aloittamaan, kun ajattelen jo valmiiksi, että okei nyt vain testaan tämän. Musta kaikki antiikkiin perustuva on aina mielenkiintoista. Niinpä mua jäi mietityttämään tuo maininta Seitsemän sisaren tähdistöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ymmärrän hyvin! Itse tunnun aina puolestaan aloittavan kymmeniä eri sarjoja mutta en saa niitä ikinä loppuun kun löydän jatkuvasti taas uusia sarjoja joihin tutustua. Toisaalta ei sitä aina tarvirsekaan suorittaa niittä kaikkia teoksia eli sanoisin että varsinkin näiden Rileyn kirjojen kanssa jokainen teos toimii myös erillää eli rohkeasti vain kokeilemaan mikäli teemat kiinnostavat :) Ilmeisesti sarja on saanut inspiraationsa noista tähdistön tarustosta, mutta se ei kylläkään ole itse tarinassa vahvasti esillä. Varmasti mikäli tarusto on jo etukäteen tuttu niin tästä voi löytää hahmoissa ehkä joitakin yhtymäkohtia mutta minulle tämä aukeni oikeastaan vasta kirjailijan loppusanoissa.

      Poista