Romeo and Juliet - William Shakespeare (Klassikkohaaste 16)

Kirjan nimi: Romeo and Juliet

Kirjoittaja: William Shakespeare
Kustantaja: Longman

Julkaisuvuosi: 1595-1596/1977

Sivumäärä: 204

Mistä: Kirjastosta

 

' Nurse: [Returning] His name is Romeo, and a Montague, 

The only son of your great enemy.

Juliet: [To herself] My only love sprung from my only hate! 

Too early seen unknown, and known too late!

Prodigious birth of my love it is to me,

That I must love a loathéd enemy. '

s. 54-55

 

Veronan keskiaikaisilla kaduilla kaksi perhettä ovat verisessä sodassa keskenään. Montaguen ja Capulettien suvut ja palvelijat ottavat yhteen kaduilla ja Veronan prinssi Escalus on ruvennut saamaan tarpeekseen tästä vihanpidosta, joka aiheuttaa epäjärjestystä hänen kaupungissaan. Montaguen perheenpään ainut poika Romeo on kuitenkin levoton. Hän haaveilee salaa kauniista Rosalinesta, joka on kuitenkin sukua Capulettien perheelle ja siten hänen ulottumattomissaan. Edes hänen toveriensa piristysyritykset eivät auta tähän nuoren hullaantuneen miehen melankoliaan. Lopulta nämä Montaguen miehet saavat tiedon Capulettien järjestämistä juhlista, joihin he päättävät lähteä kuokkimaan naamioituneina. Siellähän Romeolla on oiva tilaisuus nähdä rakas Rosalinensa ja huomata, että on kauniita kukkasia muitakin.

Capuletien perheenpäällä on puolestaan yksi tytär Juliet. Hänen isänsä on jo hieromassa naimakauppoja kreivi Parisin kanssa, joka on itse prinssin miehiä. Juliet on kuitenkin vielä nuori, vasta neljätoistakesäinen, joten häillä ei ole vielä kiire. Juhlissa kaikki kuitenkin muuttuu, kun tottelevainen Juliet kokee hetken naamioituneen muukalaisen kanssa. Hän menettää sydämensä, samoin kuin muukalainen omansa. Tämän hurmioituneen rakkauden tiellä on vain yksi ongelma. Romeon ja Julietin perheet eivät ikinä tulisi hyväksymään vihamiehensä lasta puolisoksi omalleen. Nämä nuoret ovat kuitenkin päättäneet saada toisensa. Vain parissa päivässä on salahäitä, kaksinkamppailuja, pakomatkoja... Ikävä kyllä tämä nuori romanssi on kuitenkin vääjäämättä etenemässä kohti tunnettua traagista loppuaan.

 

' Juliet: O Romeo, Romeo! Wherefore art thou Romeo?

Deny thy father and refuse thy name:

Or if thou wilt not, be but sworn my love

And I'll no longer be a Capulet. '

s. 62 

 

Osallistuin viime kesänä ensimmäistä kertaa kirjablogien klassikkohaasteeseen ja silloin päätin selättää jotakin todella vanhaa, sillä 1800-luvun klassikoita luen muutenkin (kuten viikko sitten Dostojevskin Idiootin). Lukuun pääsikin ihka ensimmäinen Shakespeareni As you like it, joka yllätti minut positiivisesti. Kyllähän näitä pystyikin lukemaan alkuperäiskielellä, vaikkei ihan kaikkea välttämättä ymmärtänytkään. Tästä inspiroituneena päätinkin siis tarttua nyt seuraavaa klassikkohaastetta varten jälleen Shakespeareen, sillä mikäs sen parempi motivaattori olisi tarttua näihin klassikoihin. Tällä kertaa päätin ottaa lukuun kuitenkin jo ennestään hyvinkin tutun juonilangan sisältämän teoksen eli Romeon ja Julian. Olen tainnut jonkun teatteriversionkin tästä nähdä. Kuten vaikkapa Stevensonin Tohtori Jekyll ja herra Hyden kohdalla, niin se ei kuitenkaan oikeastaan haitannut, että tarinan jujun jo tiesi. Kyllä se varsinainen lukukokemus kuitenkin aina syventää sitä kertomusta aivan eri tavalla. 

 

Romeossa ja Juliassa minua yllättikin suuresti muutamakin asia. Ensinnäkin kuinka nopeasti kaikki kävi. Vasta edellisenä iltana Romeo vannoi rakkautta Rosalinen nimeen ja nyt yhtäkkiä hänen tunteidensa palo siirtyikin Julietiin, jonka kanssa oli päästävä naimisiin hetimmiten riskeistä viis. Tästä puhutaan vuosisadan traagisena rakkaustarinana, mutta tämä alku saa kyllä vähän kyseenalaistamaan Romeon kypsyyttä. Julietkin on vasta neljätoista! Koko kirja sisältää vain muutaman päivän ja silti tämä rakkaus ehtii roihahtaa ja jo saada traagisen päätöksensä. Toisaalta mitä suurempi roihu sitä nopeammin se myös palaa. Olisiko se kuitenkaan kestänyt ilman päätöstään? Jotain poikkeuksellista näissä päähenkilöissä piti olla, jotta heistä olisi tullut nykyisen kaltainen legenda vielä satojen vuosienkin päästä. Ja onhan tämä rakastavaisten tarina vielä Shakespeareakin vanhempaa perua, joten kaikkea ei voi laskea hänen ansiokseen tai syykseen - riippuen näkökannasta.

 

Toinen huomio, jonka haluan nostaa esiin, on se, että Shakespearen kieltä ei todellakaan tarvitse pelätä. Varsinkin tällä kertaa, kun juoni oli entuudestaan tuttu, niin menossa pysyi todella hyvin mukana. Tämä kyseinen opus oli myös aivan sattumalta nappivalinta, sillä se oli tarkoitettukin englantia toisena kielenä opiskeleville. Näin ollen tekstiin oli indeksoitu paljon näitä vaikeampia sanoja tai sanontoja, joiden aukeaminen voisi olla haastavaa lukijalle. Kuitenkin nerokkaasti takaosan plaraamisen sijaan (jota ei yleensä jaksa harrastaa kovin pitkään), niin näiden indeksien selitykset olivat aina kulloisellakin aukeamalla vasemman sivun alareunassa. Näin pystyi tarkistamaan todella näppärästi esimerkiksi Shakespearen värikkäitä kielikuvia. Ja millainen maailma sieltä avautuikaan! Luonnollisesti tarinaa voi lukea vain itse juonen kannalta, mutta sanoisin että nyt vasta sain välähdyksiä Shakespearen sanasepän kyvyistä. Niin nokkelaa kieltä ja kielikuvia, jotka kannattelivat läpi keskusteluiden. Olenkin hyvin iloinen, että tämä opus sattui tulemaan mukaani kirjastosta aivan vahingossa, sillä nautin tästä kielellisestä rikkaudesta aivan uusin silmin. Mukavaa, että jälleen tuli selätettyä yksi pelätty klassikko, joka kääntyikin oikein positiiviseksi kokemukseksi.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjanurkkaus, Villasukka kirjahyllyssä, Yöpöydän kirjat, Sivutiellä, Kaisa Reetta T, Kasoittain kauniita sanoja, Kirjakammari ja Tuulin viemää