Kirjan nimi: Kimppakämppä (The Flatshare)
Kirjoittaja: Beth O'Leary, suomentanut Taina Wallin
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2019, suomennos 2020
Sivumäärä: 445
Mistä: Kirjastosta
' Pieni, aurinkoinen kaksio Stockwellissä (avokeittiö, yksi vuode), vuokra 350 puntaa kuukaudessa sisältäen osuuden yhteisistä kuluista. Heti vapaa, minimivuokra-aika puoli vuotta.
Asunto (ja makuuhuone/vuode) yhteiskäytössä 27-vuotiaan saattohoitajan kanssa, joka tekee pelkästään yövuoroja ja on poissa viikonloput. Paikalla asunnossa vain ma-pe klo 9-18. Muun ajan asunto kokonaan hakijan käytössä. Loistokämppä yhdeksästä viiteen -työläiselle.
Näyttöä varten ota yhteyttä L. Twomeyyn - yhteystiedot alla. '
s. 13-14
Tiffy on eronnut poikaystävästään Justinista, joten uusi asunto pitäisi löytää ja nopeasti. Ainut ongelma on vain Lontoon kallis vuokrataso, johon kustannustoimittajan palkoilla pienessä käsityöläiskirjoja julkaisevassa kustantamossa työskentelevällä Tiffyllä ei olisi millään varaa. Toisaalta saattohoitaja Leon tekee vain yövuoroja ja on viikonloput tyttöystävänsä luona, joten hänen kämppänsä on liikaakin tyhjillään. Hänen veljensä on vankilassa ja Leon tarvitsisi lisätuloja, jotta voisi kustantaa asianajajan tapauksen uusintakuulusteluun. Hän keksii laittaa vuokrailmoituksen jaetusta asunnosta - kimppakämpästä.
Tiffy ja hänen ystävänsä suhtautuvat aluksi hyvinkin varautuneesti ajatukseen kimppakämpästä, sillä erillisten huoneiden sijasta nukuttaisiin samassa sängyssä mutta vain eri aikoina. Asunnon tarve on kuitenkin suuri, joten Tiffy tarttuu Leonin diiliin. Vaikka he jakavat asunnon eivät he ole koskaan tavanneet. Leon ihmettelee Tiffyn tuomaa väri- ja tavarapaljoutta. Pikkuhiljaa he rupeavat jättämään toisilleen Post-it-lappuja kommunikoinnin muotona. Aluksi ne ovat arkisia huomautuksia tiskeistä, mutta pian näissä lapuissa jo vuodatetaan syvimpiä tuntoja ja elämän sattumuksia. Miten toisesta voikin tulla niin lähenen vain Post-it-lappujen välityksellä? Entä mitä käy, jos he jossain kohtaa oikeasti tapaisivatkin?
' Hymyilen. Viesti on kiinni jääkaapin ovessa, alkuna jo toiselle kokonaiselle Post-it-lappukerrokselle. Tämänhetkinen suosikkini on Leonin piirros vitosasunnon miehestä istumassa valtavankokoisen banaanikeon päällä. (Emme edelleenkään tiedä, miksi hänellä on kaikki ne banaanilaatikot pysäköintiruudussaan.)
Nojaan otsaani jääkaapin oveen ja juoksutan sormiani paperinpalasten ja Post-it-lappujen lomitse. Niin paljon kaikkea. Vitsejä, salaisuuksia, keskusteluja: kaksi elämäntarinaa, jotka pikkuhiljaa keriytyvät auki ja muuttuvat joksikin muuksi, rinnakkain - tai, en tiedä, ehkä synkassa. Samassa paikassa, eri aikaan. '
s. 229
O'Learyn teoksen idea oli sen verran kutkuttava, että olihan siihen pakko tarttua: Mitä tapahtuu kun kaksi toisilleen tuntematonta jakavat elämänsä keskenään, mutta eivät silti ole koskaan tavanneet? Minkälaisiin kommelluksiin tai jopa mahdollisiin kiusallisiin törmäämisiin tässä saatettaisiin päästä käsiksi? Luonnollisesti kun teoksen tulee poimineeksi kirjaston romantiikkahyllystä, niin kipinät tulevat lentelemään, mutta O'Learyn teos tuntui silti ihanan freesiltä.
Ensi metreillä en kuitenkaan rakastanut teokseen oikopäätä. Varsinkin Leonin osuudet tuntuivat hyvin töksähteleviltä ja selostavilta. Kontrasti Tiffyn tunnerikkaaseen selittämiseen ja toheltamiseen oli suuri. Tietysti on hienoa, että kirjailija on nähnyt vaivaa tehdä kahdelle vuorottelevalle kertojalleen tunnistettavat omat äänensä (mikä ei suinkaan ole itsestäänselvyys), mutta silti jäin kaipaamaan Leonin kerrontaan tiettyä sulavuutta. Onneksi kuitenkin kun tarina eteni ja alun pohjustuksista päästiin varsinaiseen pihviin eli Tiffyn ja Leonin kimppa-asumiseen ja Post-it-viestittelyyn, niin tarina heräsi toden teolla henkiin. Leonkin kuoriutui omasta harmaasta kuorestaan ja annoin vain tarinan imun viedä minut menneessään. Kuinka aitoja ja sydämellisiä viestejä nämä kaksi toisilleen tuntematonta, mutta yhdessä asuvaa ihmistä jättivätkään toisilleen. Saattokodin asukas herra Patelin sanoin, hyvin intiimiä.
Vaikka minulta siis menikin hetki lämmetä O'Learyn teokselle, lopulta värejä rakastava Tiffy sekä ujo Leon saavuttivat kiintymykseni. He eivät olleet monien hömppäkirjojen päähenkilöiden tavoin kauniita ja seksikkäitä menestyjiä. Vakavampiakin asioita päästiin käsittelemään Leonin vankilassa olevan veljen sekä Tiffyn menneisyyden traumojen muodossa. He olivat ihmisiä, joilla on omat salaisuutensa ja omalaatuisuutensa, mutta juuri se kiiltokuvamaisuuden puute teki heistä niin lämpimiä ja rakastettavia henkilöitä. Ja pakko vielä lisätä, että O'Learyllä on myös sanailu ja huumori hyvin hanskassa. Voin siis lämpimästi suositella tätä sympaattista teosta kevyemmän lukemisen nälkään!
Tähdet: 4 / 5
Muualla luettu: Kirsin Book club, Bibbidi bobbidi book, Kartanon kruunaamaton lukija, Paljon melua kirjoista, Kaiken ei tarvitse olla totta, Kirjakaapin kummitus ja Kirjakaapin avain
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti