Metsämiehen muistelmia - Ivan Turgenev

Kirjan nimi: Metsämiehen muistelmia (Zapiski ohotnika)
Kirjoittaja: Ivan Turgenev, suomentanut Hilja Riipinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1852, suomennos 1960
Sivumäärä: 398
Mistä: Isältä lainassa

' Tehkää minulle seuraa, rakas lukija, ja lähtekäämme yhdessä ajelulle. Ilma on ihana; lempeänä sinertää toukokuinen taivas; pajujen sileät, nuoret lehdet kiiltävät kuin olisivat ne juuri pestyt; leveää, tasaista tietä peittää punervakorsinen matala ruoho, jota lampaat niin mielellään jyrsivät; oikealla ja vasemmalla loivien kunnaiden pitkillä rinteillä huojuu vihreä ruis; ohuina täplinä liukuvat sitä pitkin pienten pilvenhattaroiden luomat varjot. '

s. 204

Nimetön kertojamme on vapaa aatelinen Venäjän metsistä. Tilanhoidon sijasta kuluttaa hän aikaansa kiertäen äiti Venäjän maita ja mantuja erikoislaatuisen toverinsa Jermolain kanssa pyssy olalla ja ajokoira mukanaan. Erinäisillä metsäretkillään tulee hän myös kohtaamaan peltopyiden ja teerien lisäksi venäläistä kansaa aina maaorjista toisiin aatelisiin ja kaikkeen siltä väliltä. 

Metsämiehen muistelmia koostuukin 25:stä luvusta, joista jokainen kertoo yhden tarinan. Yleensä luvut seuraavat samaa rakennetta, jossa kertojamme on metsällä ja luonnon kuvaus salpaa hengen. Sitten hän törmää metsällään johonkuhun, joiden kanssa hän päätyy juttusille tai kuulee salaa keskusteluja, jotka roattavat 1800-luvun venäläsiten elämää ja kommelluksia. Kukaan ei ole liian ylhäinen tai alhainen kertojallemme, joka kuitenkin tuntee hengenheimolaisuutta enempi luonnon kanssa yhteydessä oleviin maaorjiin kuin kartanoissaan löllyviin muihin ylimystöläisiin. 

Itselleni maaorjien täysin olematon asema tuli myös täysin uutena. He olivat käytännössä tilukset omistavan maan vankeja ja tämän oikkujen orjia. Mikäli käsky kävi oli kalastajan tartuttava kokin kauhaan eikä toivoa vapaudesta siintänyt silmissä. Ylipäätänsä Turgenevin teos on aikansa kuva joka valottaa vahvasti 1800-luvun venäläistä elämänmenoa. Nokkelaa sanailua ja huumoria riitti teoksen sivuilla, kun kertojamme marssittaa silmiemme eteen mitä erilaisempia tovereita ja kohtaloita. Tarkkaan on Turgenevin kynä vilistänyt pakko on myöntää.

' On suloista maata selällään metsässä ja katsella ylös! Tuntuu kuin katsoisi pohjattomaan mereen, kuin leviäisi se avarana katsojan alla, kuin eivät puut nousisikaan maasta, vaan ikään kuin suunnattoman suurten kasvien juuret painuisivat alaspäin ja kohtisuorina vajoaisivat noihin lasinkirkkaisiin aaltoihin; puiden lehdet ovat vuoroin läpinäkyviä kuin jalokivet, väliin tihenevät hopeiseksi, tummaksi vihreydeksi. Jossain tuolla etäällä ohuen oksan latvassa näkyy liikkumaton, yksinäinen lehti läpinäkyvää, vaalenasinistä taivasta vasten ja sen rinnalla heiluu toinen, jonka häälyntä muistuttaa kalaparven liikettä, ja on kuin se liikkuisi omasta voimastaan, eikä tuulen paineesta. '

s. 126

Metsamiehen muistelmia on teos johon en todennäköisesti olisi itse tullut koskeneeksi pitkällä tikullakaan, sillä metsästysjorinat 1800-luvun koukoroisella ottella ei suoraan sanottuna kuulostanut kovin houkuttelevalta. Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen, että isäni tyrkkäsi tämän kourani. Parin totuttelusivun jälkeen Turgenevin kerronta nimittäin imaisi minut täysin lumoihinsa. Pääsin lukemaan sivu toisensa perään todella taiturimaista ympäristön kuvausta, josta paistaa kertojan rakkaus luontoon. Toisaalta taas lukujen eri kertomukset viihdyttivät ja tarjosivat monipuolisen kattauksen erilaisia tarinoita ihmisistä. 

Yllätyksekseni huomasinkin, että Turgenevin teoksessa oli kaikki kohdillaan ja vielä enemmän. Tietysti paikka paikoin sorruttiin liiallisiin krumeluureihin kielen kanssa, mutta vähempää en 1800-luvun aikaseilta teokselta odottaisikaan. Metsämiehen muistelmia on siis venäläisen kirjallisuuden klassikoista yllättäjä, joka helposti jää tunnettavuudessa Dostojevskin ja Tolstoin teosten jalkoihin, mutta jota voi kuitenkin lämpimästi suositella. 

Tähdet: * * * * +