Hytti nro 6 - Rosa Liksom

Kirjan nimi: Hytti nro 6
Kirjoittaja: Rosa Liksom

Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2011

Sivumäärä: 187

Mistä: Kirjastosta

 

' Moskova painautui maaliskuun kuivassa pakkasillassa kyyryyn, suojeli itseään jäisen, punaisena laskevan auringon kosketukselta. Tyttö nousi junan häntäpään viimeiseen makuuvaunuun, etsi hyttiään, hyttiä numero kuusi, ja hengitti syvään. [- -] Tämä juna veisi hänet karkotettujen asuttamien kylien, Siperian avointen ja suljettujen kaupunkien halki Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin. '

s. 7

 

On suomalainen tyttö, joka on opiskellut Moskovassa. On ollut rakkaus, joka ei kutenkaan nouse tytön mukana junaan. Tyttö on yksin. Lähdössä kohti Mongoliaa läpi Siperian ulkomaalaisilta kiellettyjen kylien. Viime hetkellä junan hyttiin numero 6 astuu kuitenkin kaalikorvainen venäläinen mies. Mies on karski, Neuvostoliiton karaisema tapaus. Hän on jättänyt mustasilmäisen vaimonsa ja nuoren poikansa Moskovalaiselle asemalaiturille. Mies on menossa töihin Mongoliaan. Jollainhan on roponsa ansaittava ja siellä ei ainakaan ole vaimoa mäkättämässä jaloissa.

 

Alkaa junamatka läpi 80-luvun Neuvostoliiton. Hytti on pieni ja ahdas. Mies puhuu ja kertoo elämästään. Kerrankin hänellä on kuuntelija, joka ei pääse pakoon, vaikka haluaisikin. Juna pysähtyy erinäisissä kylissä. Veturikin vaati aina paikoin parin päivän levähdystä ennen seuraavaa lumista etappia. Neuvostoliiton syrjäseutujen elämänmeno tulee tutuksi. Paikoin tyttö muistelee mielessä menneitä. Mies taas puhuu ääneen ajatuksiaan. Matka on pitkä.

 

' Tämä ei ole enää Moskovaa: lumen alle sortunut talo, villinä huojuvaa pakkasen jäätämää mäntymetsää, nietoksen peittämä aukea, kinosten alle jäätynyt lauha höyry, pimeys, yksittäinen pieni hirsitalo valkoisen aavan keskellä, pihalla hoitamaton omenapuu, tönkkölumista sekametsää, huviloiden lauta-aitoja, ränsistynyt puinen vaja. Edessä aukeaa tuntematon jään jähmettämä Venäjänmaa, juna kiitää, uupunutta taivasta vasten piirtyvät kirkkaana loistavat tähdet, syöksyy luontoon, pilvien, tähdettömän taivaan valaisemaan painostavaan pimeyteen. Kaikki on liikkeessä: lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset. Juna jyskyttää halki lumisen maan. '

s. 9

 

Nyt kun Liksomin teoksen filmatisointi on saanut menestystä aina Cannesia myöten päätin, että on viimein minunkin aika tutustua tähän entiseen Finlandia-palkinnon voittajaan. Muistan tuolloin kymmenen vuotta sitten siskoni suhtautuneen tähän teokseen nihkeästi. Hän ei pitänyt siitä alkuunkaan. Minulla itselläni ei myöskään ole ollut mitenkään tajuntaa räjäyttäviä kokemuksia Finlandia voittajista (Hurmeen Niemeä lukuun ottamatta), joten olin hiukan skeptinen, kun aloitin tämän matkan läpi Neuvostoliiton.

Odotin jotakin aivan kammottavaa inhorealistista kerrontaa, mutta sen sijaan ajauduinkin mukaan karuun Neuvostoliiton junamatkaan. Olen vasta viime aikoina ruvennut lukemaan enemmän Neuvostoliittoon sijoittuvaa kirjallisuutta. Miehen lapsuudesta tulikin mieleen Kähkösen Graniittimiehen katulapset. Pasternakin Tohtori Zivago puolestaan henki maaseutukylien köyhyydessä. Kaikista vahviten kerronta toi mieleen Sofi Oksasen teokset, sillä myös Liksom on tavoittanut jotakin hyvin tarkkaa Neuvostoelämän kuvauksessaan. Aivan kuin tuo aika ja ohivilistävät kaupungit olisivat olleet siinä edessä ja nenään olisi kantautunut votkan ja homeen tuoksut. Kihlattuni lukee puolestaan juuri Nobel-palkitun Solzenitsyn Gulag - Vankileirien saaristoa. Tuo teos pitää myös ehdottomasti lukea jossain välissä. Osuvasti myös Tytölle kerrotaan junamatkalla näistä Neuvostoliiton pakkotyöleireistä ja siitä, kuinka kuka vain voitiin todistaa syylliseksi.

 

' - Kirov oli Leningradin suuri päällikkö, jonka Stalin keihästi. Ensin lahdataan viholliset yhdessä liittolaisten kanssa, sitten liittolaiset ystävien kanssa, sitten ystävät. Loput arvotaan. Syyttömiä ei ole. Ihminen on aina tyytymätön johonkin ja se paljastuu. Syyllinen löytyy ja syykin vuorokauden sisällä pidätyksestä. Muistakaa se. '

s. 40 

 

Oliko teos karu - Ehdottomasti! Toistettiinko hiukan liian monta kertaa vittu - Juu-u. Oliko tytöllä epämukavaa matkakumppaninsa seurassa - Eiköhän. Jotenkin silti tätä kahta kohtalon yhteen heittämää hyvin erilaista ihmistä oli mielenkiintoista seurata. Erityisesti miten heidän keskinäinen dynamiikkansa myös kehittyi uusien kylien aina vilahtaessa ohi. Jotakin erityistä tuossa venäläisessä miehessä oli, mikä piti tarinan mielenkiinnon yllä. Hän oli karski ja yököttävä härskeine ehdotuksineen. Mutta silti hän oli jollain tasolla kiehtova romaanihenkilö. Miksi hänestä oli tullut tuollainen? Oliko se Neuvostoliiton karun elämänmenon seurausta, jossa kukin vain koitti selviytyä tavallaan. Vai vaikuttivatko taustalla syvään juurtuneet vääristyneet sukupuoliroolikasvatukset. Ainakin katu oli tullut hänelle tutuksi. Neuvostoliitossa ei ollut helppo elää ja selviytyä. Ei ihme, että elämästä oli lopulta tullut yhtä votkaa ja vittua.

Sen suuremman juonen sijasta Liksom on keskittynyt kuvaamaan hetkiä. Noita tuokioita, joilla tavoittaa Neuvostoliiton syrjäseutujen kurjuuden ytimet. Jotenkin Turgenevin Metsämiehen muistelmia teoksen kuvailut tulivat mieleen, sillä siinäkin keskityttiin paikoin vain pysähtymään ja kuvailemaan ympäröivää luontoa ja maailmaa. Mihinkään ei ole kiire. Liksomin tarina viipyilee kuin tuo juna konsanaan. Itse teos puhuu puolestaan. Varsinaista juonta ei siis tarvita.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Elämä on ihanaa, Kirsin Book Club, Jokken kirjanurkka, Kirjarikas elämäni, Nannan kirjakimara, Järjellä ja tunteella, Amman luetut, Opus eka, Villasukka kirjahyllyssä, Koko lailla kirjallisesti, Kirjamielellä, Lukukausi - kirjallisia elämyksiä, Mimun kirjat, Kaiken voi lukea!, Tarukirjat, INAhdus, Bibliofiilin päiväunia, Paljon melua kirjoista, Karkutie, Kirjavia mielikuvia, Oksan hyllyltä, Tänään luin ja Annelin lukuvinkit